Näytetään tekstit, joissa on tunniste jouluruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jouluruoka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. joulukuuta 2019

Otetaan joulunalusaika rauhallisesti



Kannattaisi ottaa joulunalusaika rauhallisesti. Minä kyllä laitan joulua aika lailla mutta kaikessa rauhassa ja hyvällä mielellä. Olen tehnyt jo pakasteeseen lanttu-, porkkana- ja punajuuri-sinihomejuustolaatikkoa. Olen leiponut joululeipää ja taatelikakkua. Teen vielä pipareita, joulutorttuja ja lasimestarin silliä. Aatonaattona teen rosollin. Ja tietty keksin vielä muutakin. Jouluna haluan syödä perinteistä jouluruokaa.


Kannattaa ottaa rauhallisesti, ettei käy näin:
Joulunalustuntoja on tutkittu tieteellisestikin. Saksalaistutkimuksessa selvitettiin joulun yhteyttä koettuun hyvinvointiin eri Euroopan maissa. Tutkimuksen mukaan ihmiset olivat keskimäärin vähemmän tyytyväisiä elämäänsä ja kokivat enemmän kielteisiä tunteita joulun alla ja heti sen jälkeen. Syyksi arveltiin esimerkiksi lahjastressiä ja sosiaalista painetta.

Poikkeuksena oli uskovaiset kristityt, jotka olivat tutkimuksen mukaan tyytyväisempiä elämäänsä joulun aikaan. Positiivisemmissa tunnelmissa olivat myös ne, joilla oli kotona asuvia lapsia. Myös kulutuksen vähentäminen oli yhteydessä parempaan hyvinvointiin.





Lähteet: Helsingin Sanomat 12.12.2019, kuvat omat