lauantai 27. elokuuta 2022

Maaret Kallion viisaita ajatuksia

 





Minusta Maaret Kallio on viisas psykoterapeutti ja hyvin lahjakas kirjoittaja ja puhuja. Hän on myös kouluttajapsykoterapeutti ja tietokirjalija. Tässä postauksessa on suoria lainauksia Maaret kallion ajatuksista Kauneus&Terveys lehdestä 4/2022. Minusta Maaret Kallio on hyvä vastavoima toksiselle positiiviselle psykologialle ja self-help oppaille. Hän on ennen kaikkea realisti.


Maaret Kallio jännittää toisinaan esiintymistä. Kädet tärisevät ja hikoilevat, pulssi nousee. Hän sanoo: "Jännittäminen ei ole mukavaa, mutta se on inhimillistä. Tunnetta voi havainnoida hyväksyvästi, eikä sitä tarvitse analysoida. Sen voi vain antaa olla."


"Mikään ammatti tai asema ei suojaa ikäviltä tunteilta ja niiden epämukavuudelta. Elämään mahtuu monenlaista, myös kärsimystä, ja se on täysin normaalia. Siitä puhutaan mielestäni liian vähän."


Kokeeko Maaret Kallio paineita elää niin kuin opettaa? "En kauheasti. Toteutan ajatuksiani omassa elämässäni ihan hyvin. Ja paino on sanoilla ihan hyvin. En oleta, että elämäni on täydellistä ja että olisin jatkuvasti mielettömän lempeä äiti ja puoliso tai upea tunnesäätelijä. En ole psykoterapeutti vuorokauden ympäri vaan työn ulkopuolella olen ihan tavallinen Maaret: äiti, puoliso, sisko, tytär ja ystävä."


Ikävien ja hankalien asioiden sietämistä kannattaa kehittää, vaikka se tuntuisi vaikealta. "Se on paitsi osa mielenterveyttä myös tärkeä ihmissuhdetaito. Jos jokin on varmaa niin se, että kaikki tunnetilat ovat aina väliaikaisia. Se on lohdullista muistaa hankalina hetkinä."


Kyky hyväksyä elämän realiteetit ja surun, vihan ja pettymyksen tunteen auttaa selviytymään vaikeista kokemuksista entistä toimintakykyisempänä. "Jos mikään ei tunnu missään tai ikävät asiat siirretään sivuun käsittelemättä, toipuminen pitkittyy. Vaikeita asioita ei kannata lakaista maton alle."






Sopeutuminen edistää toivoa. "Toivo ei ole positiivinen tunne vaan keskeinen voimavara. Siihen sisältyy ajatus, että jotain hyvää voi vielä tapahtua. Toivon menettäminen hetkellisesti on täysin luonnollista, sillä toivo ja epätoivo kulkevat elämässä rinnakkain."


Hetkittäinen epätoivo ei ole vaarallista, mutta toivon vastakohta toivottomuus voi olla. "Toivottomuus on näköalattomuutta ja pimeyttä, kuin eteen nouseva seinä. Usein siihen liittyy masennusta ja itsetuhoisuutta. Jos toivottomuutta on, siihen pitää herätä ja pyytää apua. Se voi löytyä läheltä."


Jokainen voi kartuttaa ja tartuttaa toivoa. "Toivon tartuttaminen ei silti tarkoita, että asiat väännetään väkisin myönteisiksi. Sellainen on pakottavaa positiivisuutta, joka on torjuvaa ja vähättelevää. Jos ihmisellä on negatiivisia tunteita, hänen pitää saada mennä niiden läpi. Jo se, että sietää toisen pahaa oloa, luo toivoa."


Katseen kääntäminen itsestä voi lisätä onnellisuutta. "Muiden auttaminen lisää omaa hyvää oloa. Olemme keskimäärin turhan minäkeskeisiä ja mietimme, onko saatavilla minulle sopivaa ruokaa, kurssia ja jumppaa. Voisimme paremmin, jos emme keskittyisi niin paljon itseemme. Mielen hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeää osata mukautua ja joustaa."



Uupumus on lisääntynyt huimasti. "Työ tunkeutuu nykytekniikan ja vaikkapa somen kautta helposti vapaa-ajalle. Sen estäminen vaatii itsehallintaa."


"Vapaa-aika ei saisi olla vain suorittamisesta palautumista, jotta ollaan tikissä seuraavaa työpäivää varten. On silti hyvä pohtia, millaiset asiat rentouttavat ja tuovat iloa. Ne voivat olla vastakkaista kuin työ. Itse hoitotyötä tekevänä tarvitsen vapaa-ajallani rauhaa, luontoa ja vastavuoroisia ihmissuhteita."


Maaret kallio kannustaakin miettimään, onko elämässä ja ihmissuhteissa riittävästi iloa ja nautintoa. "Eämässä pitää olla jonkinasteista suorittamista, mutta siitä puhutaan vähemmän, onko elämässä ja ihmissuhteissa riittävästi iloa ja nautintoa. Ilo on tärkeää, sillä inhimillisyys ei ole vain puutteellisuutta."


Lopulta elämän voi mitata vain rakkaudessa.



4 kommenttia:

  1. Maaret Kallio kohtaa ihmiset loistavasti sekä teksteillään että olemuksellaan. Hänen kurssinsa ovat olleet upea kokemus. Suosittelen. Ihmeellistä on, miten ruudun välitykselläkin hän osaa luoda aidon kontaktin kuuntelijaan. Tulee tunne kuin hän istuisi saman pöydän ääressä. Tampereella olisi eilen ollut Toivo -ilta, mutta valitettavasti en voinut osallistua siihen. Onneksi jatkoa seuraa syksyn tullen. Toiveikasta syksyn tuloa sinulle! Terveisin Tuija

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tuija kommentistasi. Minä en ole nähnyt Maaret Kalliota livenä tai ollut hänen kurssillaan. Se on harmi. Hän ei todennäköisesti esiinny tällä pienellä paikkakunnalla. Sinulla on nyt kokemusta kuinka hyvin hän kohtaa ihmiset. Upea ja viisas nainen. Toiveikasta syksyä myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Viisaan kuuloista asiaa häneltä. Kiitos yhteenvedosta!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Susanna kommentistasi. Maaret Kallio on viisas realisti.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!