tiistai 12. heinäkuuta 2022

Minkälainen on hyvä itsetunto?



Minulla on yleensä varmaankin keskimääräisen hyvä itsetunto, mutta se on nyt alentunut tyttäreni kuoleman jälkeen. Myönnän, että olen joissakin asioissa hyvä ja joissakin huono. Hyväksyn itseni puutteineenkin.En ota aina kovinkaan vakavasti sitä, mitä muut ehkä ajattelevat minusta. Osaan ottaa kritiikkiä vastaan, enkä lannistu siitä. Ymmärrän, ettei itsetunto ole aina hyvä vaan se voi vaihdella tilanteesta toiseen. Iän myötä itsetunto on vain parantunut. On jotenkin helpompi olla.



Hyvä itsetunto on usein jotakin ihan muuta kuin ihmiset ajattelevat sen olevan. Yksi tärkeimmistä hyvän itsetunnon merkeistä on se, että ihminen kokee itsensä hyväksytyksi sellaisena kuin on ja uskaltaa elää omannäköistä elämää. Hän tekee elämänsä ratkaisut sen mukaan, mitä itse haluaa, ei sen mukaan, mitä muut odottavat.


Toisin kuin usein ajatellaan, hyvä itsetunto ei välttämättä näy ulospäin mitenkään. Esimerkiksi työkseen esiintyvillä ei ole automaattisesti hyvä itsetunto eikä ujoilla ja vetäytyvillä huono. Itsevarma käytös ei ole aina merkki hyvästä itsetunnosta. Jos itsetunto on hyvä, sitä ei tarvitse tuoda kovin korskean itsevarmalla käytöksellä esiin.


Kun itsetunto on hyvä, ihminen arvostaa itseään ja luottaa omiin kykyihinsä. Hänellä on realistinen käsitys itsestään ja taidoistaan.


Itsetunnon kehittymiseen vaikuttaa usein lapsuudenkodin turvallisuus tai turvattomuus, kasvatus, muilta saatu palaute ja se, kuinka hyvin tuntee itsensä. Jotkut saavat jo lapsuudessa tunteen, että he ovat hyviä ja riittäviä itsenään. Vaikka itsetunto voi kehittyä halki elämän, lapsuudessa saadulla palautteella on iso merkitys. Monia on kehuttu, mutta vain hyvistä suorituksista, ei siitä, keitä he ovat ihmisinä.



Aikuisena itsetunto vaikuttaa esimerkiksi mielialaan, urakehitykseen, ihmissuhteisiin ja siihen, kuinka käsittelee vaikeuksia.


Hyvän itsetunnon omaava ihminen ymmärtää, että pettymykset kuuluvat jokaisen elämään. Hän myös ymmärtää, että on joissakin asioissa hyvä ja joissakin huono.


Totta kai jokainen menee polvilleen, jos tulee tarpeeksi kova trauma. Itsetunto romahtaa hetkellisesti, vaikka se olisi ollut kuinka hyvä.


Huono itsetunto saattaa näkyä muiden miellyttämisenä. Ihminen, jolla on kohtuu hyvä itsetunto, osaa sanoa ei ja olla itsensä puolella silloinkin, kun muut eivät ole.


Itsemyötätuntoa ja rajojen asettamista voi oppia harjoittelemalla. Jos ei oikein osaa sanoa ei, ystävällisen ja jämäkän vastauksen voi opetella valmiiksi seuraavaksi kerraksi.




Lähteet: Helsingin Sanomat 16.6.2022, kuvat omat  


















2 kommenttia:

  1. Minun aiempi kommenttini on mennyt nähtävästi roskapostiin. Blogger on sillä tavalla aktiivinen. Jaksamista kuotenkin ❤️

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!