Surusta

 

Jokaisen suru on omanlainen, erilainen. Suru on kuin aukinainen haava, joka tykyttää kipua ja johon puukko iskee ja iskee aina uudestaan. Suru riehuu ja ravistelee.Suru ei ole teoriaa. Se kestää jokaisella aikansa. Luin artikkelin surusta Kauneus&Terveys- lehdestä. Osin tunnen ja ajattelen samoin.

" Suru on hidas. Sitä ei voi tehostaa tai  nopeuttaa millään konstilla, eikä sitä pidä pyrkiä väkipakolla eroon", sanoo psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Soili Poijula.

Ei ole oikeaa tai väärää tapaa surra. Nykyään ollaan sitä mieltä, ettei suremisen tarkoitus kuitenkaan ole yrittää unohtaa tapahtunutta tai päästä surusta eroon vaan löytää ennemminkin uudenlainen suhde siihen, mitä on menettänyt. Menetystä voi joutua käymään uudestaan ja uudestaan läpi, jotta suru voi vähitellen asettua mielessä osaksi omaa elämänhistoriaa.

Mitä läheisempi ja syvempi tunne kuolleeseen on ollut, sitä raskaampi suru on. Kaipaus voi olla raastavaa, vaikka kuolemasta olisi kulunut jo kauan.

Surusta voi jotenkin parantua vain suremalla. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että sureva haluaa muistella vainajaa eikä yritä sulkea tätä pois mielestään.

Rakkaan ihmisen menetys herättää surun, jotta sureva voi sopeutua uuteen tilanteeseen ja rakentaa muistojen avulla uuden mielikuvatason suhteen kuolleeseen.

Surua ei voi ratkaista, mutta se muuttaa ajan kanssa muotoaan, kun kuoleman kanssa pystyy tekemään sovinnon. Silloin voi alkaa keskittyä nykyhetkeen, tuntea iloakin ja odottaa tulevaa. Jokainen suree yksilöllisesti, omaan persoonaansa kuuluvalla tavalla ja tahdissa.

Lähes kaikilla surevilla voi ilmetä ainakin jonkin aikaa keskittymiskyvyn,  muistin ja toimintakyvyn heikkenemistä sekä ajattelun epätasapainoisuutta. He joille tunteen käsittely on hankalampaa, oirehtivat myös herkemmin fyysisesti.

Menetykseen sopeutumisesta voi seurata surevalle usein pitkällä aika välillä henkistä kasvua. Kärsimyksessä arvot syvenevät ja  perspektiivi laajenee. Surun jälkeen on tietyllä tavalla viisaampi: osaa arvostaa läheisiään eri tavalla kuin ennen.

Suru rauhoittuu vähitellen. Mutta saatta roihahtaa pintaan aivan yllättäen, selittämättä. Miksi? Suru latautuu esineistä ja merkkipäivistä, joihin liittyy muistoja kuolleesta. Sanotaankin, että suru ottaa askeleen eteenpäin ja sitten kaksi taaksepäin.

Läheisen kuolinpäivä on monesti vuoden raskain päivä vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Kun oppii tunnistamaan vaikeat päivät, tilannetta voi helpottaa puhuminen läheisten kanssa ja tekemällä merkkipäivänä oman rituaalin.

Vieläkö sinä suret?Eikö olisi aika jatkaa elämää. Hyvää tarkoittavat tsemppisanat voivat jopa ahdistaa surevaa. Kun menetyksestä on kulunut vuosia, muiden voi olla hankala ymmärtää, että suru on yhä osa elämää, ja sureva on muuttunut. Suremattomat ihmiset saattavat väsyä toisen suruun. He eivät ymmärrä. Kannattaisikin etsiä ihmisiä, jotka kestävät ja ymmärtävät toisen surua. Seurakunnan sururyhmät voivat tuoda suurta lohtua vuosienkin päästä.

On tutkittu, että stressitaso laskee myös fyysisesti, kun kuuntelee saman kokeneen kertomusta. Usko ja toivo selvitymisestä vahvistuu.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Lähteet: Kauneus&Terveys 4/2022, Helsigin Sanomat 24.3.2022, kuvat omat