tiistai 19. huhtikuuta 2022

Masennus voi uhata iltavirkkuja

 

Minä olen ilta- ja aamuvirkun sekoitus. Nykyään kirjoitan yhtä käsikirjoitusta jopa kello kolmeen asti yöllä. Välillä silmät alkaa lupsutella jo kello kymmenen. Menen silloin nukkumaan ja herään kello seitsemän. Yöunta minun on saatava vähintään kahdeksan tuntia, mieluiten 9-10. Nukahdan helposti ja nukun sikeästi, en heräile yöllä. Hyvät unenlahjat olen ehkä perinyt isältäni.


Tutkimus selvitti 18 000 ihmisen nukkumista. Masennukseen ja ahdistusoireisiin liittyy usein yöunien vähäisyys.


Työssä käyvillä iltavirkuilla uni jää usein tavallista vähäisemmäksi toisin kuin niillä, jotka saavat nukkua pidempään.


Mielenterveyden ongelmat, niiden diagnoosit ja sairaalahoito ovat myös yleisimpiä iltavirkkujen keskuudessa.Riittämätön unen määrä näyttelee isoa roolia iltavirkkujen mielenterveysongelmissa.


Iltavirkuilla on jo aiemmissa tutkimuksessa osoitettu olevan erilaisia uniongelmia kuten unettomuumuutta, liian vähäiseksi jäävää unta ja niin sanottua sosiaalista jetlagia. Tämä sosiaalinen aikaerorasitus tarkoittaa sitä, että iltavirkkujen sisäinen kello voi pyöriä eri ajassa kuin ympäröivä yhteiskunta, joka on rakennettu aamuvirkkujen ehdoilla.



Tutkimuksen mukaan iltavirkuista yli neljännesosa kertoi, ettei saa juuri koskaan terpeeksi unta. Aamuvirkuista vain joka kymmenes valitti samaa.


Iltavirkuilla oli tutkimuksen perusteella useammin sairaalahoitoa vaativia mielenterveyden ongelmia. Tavallisempia olivat masennusjaksot, stressiin liittyvät ongelmat, neuroottiset ajatukset, somaattiset häiriöt ja kaksisuuntainen mielialahäiriö. Somaattisissa häiriöissä ihmisillä on ruumiillisia tuntemuksia, kuten kipuja, ilman havaittua fyysistä sairautta.


Iltavirkut ovat tutkimuksen mukaan nuorempia ja todennäköisemmin työelämässä. Aamuvirkuista isompi osa oli eläkkeellä. Iso osa iltavirkuista oli myös korkeammin koulutettuja.




Lähteet: Referaatti Helsingin Sanomat 15.7.2021, kuvat Pixabay


  

8 kommenttia:

  1. Jaksat kirjoittaa tosi myöhään. Minulle kolmeen valvominen olisi sula mahdottomuus.
    Aika yllättävä tutkimustulos. Tuo sosiaalinen jetlag saattaa osaltaan selittää sitä. Muutama vuosi sitten keskusteltiin siitä, pitäisikö koulujen alkaa myöhemmin, että oppilaat saisivat riittävän pitkät yöunet. Harvaa teiniä tai esiteiniä saa sänkyyn kovin aikaisin. Silti aamulla on noustava aikaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Kirsti. Minä jaksan kirjoittaa jopa aamuyöhön asti, kun on sisäinen tarve. En minä joka päivä kirjoita ja kun en kirjoita menen paljon aikaisemmin nukkumaan.Muistan hyvin tuon keskustelun. Oppilaat melkein hurrasivat sille. Meidän lukiossa muutettiin aamun tunnit alkavaksi 8.30, kun se aikaisemmin oli 8.00.

      Poista
  2. Minä en ole varsinainen virkku. Ehkä enemmänkin aamu- ja iltatorkku. Nukahdan tyypillisesti hitaasti, nukun usein levottomasti ja valvon helposti. Välillä on onneksi niitä hyvinkin nukuttuja öitä. En uskalla ajatellakaan, millaisille diagnooseille minun nukkumiseni altistaa minua 🤭. Näillä mennään 👍.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi Susanna. Uni on hyvin yksilöllistä ja tärkeää. Sinä osaat sinnitellä huonohkoilla yöunilla. Mutta onneksi sinulla on myös hyviä öitä ja tämä auttaa jaksamaan uniongelmien kanssa. Onneksi kaikilla uniongelmista kärsivillä ei tule psyykkisiä oireita kuten ahdistusta ja masennusta. Heitä lienee suurin osa ihmisistä. Hyvää yötä sinulle!

    VastaaPoista
  4. On se niin, että yhteiskunta pakottaa neljännesosan jäsenistä elmään rytmissä, joka on heille täysin sopimaton. Pienemmästäkin masentuu. Itsekin olet parantumaton iltavirkku, niin olen saanut kärsiä siitä koko elämäni. Iltavirkuja moitetaan helposti asiasta, ihan kuin siinä olisi jotain hävettävää (https://viaperasperaadastra.com/2021/03/18/aamusta-iltaan-biologinen-rytmi/). Usein luullaan, että omaa biorytmia voi säättää toisenlaiseksi ihan tuosta vain tahdon voimalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi In Via.Iltavirkkuuden arvosteluun voi liittyä ajatus, että hän on laiska tai lapsellinen. Tämä on väärin, koska nämä ihmiset vain ovat saaneet synnynnäisesti - myös geneettisesti - tämän ominaisuuden. Siinä ei ole mitään arvosteltavaa vaan siihen pitäisi suhtautua myötätuntoisesti, kun yhteiskunta elää eri aikaa.

      Poista
  5. Tämä on mielestäni hirmu mielenkiintoista eli juuri se, että yhteiskunta pyörii eri aikaan kuin toisten ihmisten kello. Omalla kohdalla olen huomannut, että kesällä yöllä kahdelta nukkumaanmeno ja aamulla kympiltä herääminen on paras rytmi. Mutta eihän tätä arjessa voi toteuttaa ja aina on noh univaikeuksia.

    Sydämellistä kevätviikkoa Marja. <3

    VastaaPoista
  6. Kiitos Tiia kommentistasi. Yhteiskunta voi tosiaan pyöriä eri aikaan kuin toisten ihmisten sisäinen kello. Tämä on iso ongelma, kun töihin pitää herätä aikaisin. Uni jää liian lyhyeksi, ja siitä taas voi aiheutua monenlaisia mielen ongelmia.Kuulostaa ihanalta tuo kesäinen rytmisi!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!