maanantai 31. toukokuuta 2021

Seksi vähenee

 


Minä en kirjoita tässä blogissa omasta seksielämästäni. Sanon nyt  vain, että sitä on riittävästi. Seksissä menee yksityisyyden rajani. Kirjoitan kyllä muuten omista asioista ja tunteistani  hyvin suorastikin ja rehellisesti. Niin on hyvä. Saan purettua tunteitani.


Seksi vähenee kaikkialla länsimaissa ja siihen on tullut monella tavalla uusia tyydytyksen muotoja. Seksi vähenee eniten 30-40-vuotiailla. Nyt korona-aika pakottaa ihmiset enemmän kotikeskeiseksi, ja seksiä on silloin tietysti vähemmän vapailla ihmisillä.


Muutosta kuvaa hyvin amerikkalainen tutkimus viime vuodelta. Sen mukaan peräti kolmasosa 18-24-vuotiaista miehistä ei ollut harjoittanut seksiä edellisen vuoden aikana.


Seksin vähenemiseen liittyy se, että nuoret muodostavat aiempaa vähemmän romanttisia suhteita ja yllätys, yllätys se, että alkoholin kulutus on vähentynyt. Se korostuu tutkimustuloksissa ja on naisilla ainoa tekijä, joka merkittävästi selittää seksuaalisen aktiivisuuden vähenemistä.


Seksuaaliset kohtaamiset ovat jännittäviä tilanteita. Ihmiset käyttävät niissä erilaisia "pehmentäjiä", ja meillä perinteinen tapa on ollut juoda itsensä humalaan. Sekin on kansainvälinen ilmiö, että nuoret on nykyisin niin sanotusti kunnollisia. Päihteiden käyttö vähenee Suomessakin.



Nuoret ovat nykyisin kotikeskeisempiä. Istutaan internetin ja tieokonepelien ääressä sen sijaan, että mentäisiin kavereiden kanssa ulos.


Tutkimuksissa kaikki parikymppiset miehet kertovat harjoittaneensa itsetyydytystä edellisen kuukauden aikana, ja naisista lähes neljä viidesosa. Halua siis löytyy, vaikka partneriseksi vähenee.


Ihmiset ovat myös löytäneet seksuaalisen moninaisuuden. Tämä koskee erityisesti naisia. Naisten halu toisia naisia kohtaan on kasvanut huomattavasti. Yli kolmasosa alle 30-vuotiaista naisista raportoi tuntevansa seksuaalista kiinnostusta miesten lisäksi naisiin. Muutos vuosituhannen vaihteeseen on suorastaan mullistava.


Myös tulojen pieneneminen ja tietokonepelien pelaaminen on yhteydessä seksin vähenemiseen. Mielihyvää haetaan myös digitaalisesta seksistä. Tuoreimmassa Finsex-tutkimuksessa 70 prosenttia miehistä ja 25 prosenttia naisista oli käyttänyt nettipornoa vuoden aikana.





Lähteet: Helsingin Sanomat 22.3.2021, kuvat omat

6 kommenttia:

  1. Onpa ihanat kuvat.
    Itse koen hyvänä sen, että nykyisin ei kaikkea enää kaupata seksin avulla.
    Sellaiset mainokset jäävät kyllä mieleen, koska ne ärsyttävät ja tuote jää ostamatta.
    En tiedä liittyykö tämä mitenkään tuohon seksin vähenemiseen, mutta tuli mieleen postaustasi lukiessa.
    Oikein hyvää kesäkuuta Marja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti kommentistasi. Onhan seksi kaiketi vähentynyt mainonnassa, mutta yhä esimerkiksi autoja saatetaan messuilla mainostaa kauniin mallitytön kera. Se tekee vihaiseksi! Heh: kuvat on ihania, koska seksi on ihanaa.

      Poista
    2. Minulle tuli myös mieleen mainokset, joissa yritetään seksin tai piiloseksin avulla aikaansaada ostohuumaa. Onneksi tämä kikka tuntuu olevan vanhentunut. Paitsi - vähän aikaa sitten pyöri tv:ssä Oivariini-mainos, jossa mieshenkilö mutusteli Oivariinilla sudittua leipää ja päästeli sellaisi mmmmmmmmm- ääniä. Ihan hirveä mainos.

      Poista
    3. Kiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat.En katso televisiota juuri ollenkaan tai oikeastaan en ollenkaan, joten en ole nähnyt tuota omituista Oivariini-mainosta. Mainos vaikuttaa toisaalta mielenkiintoiselta: jotakin pannaan suuhun ja maiskutellaan tai muuten äänellään. Mikä yhdynnän piiloviesti. En pitäisi minäkään!

      Poista
  2. Juu ei oo tarvinnu vaivautua ... hihi. Mut niillä nuorilla ei oo enää pakkoo lisääntyä ja säheltää seksin kanssa ku se ei oo enää niin kauheen kiellettyä kuin ennen. Saa päättää itte asiasta ja pornooki saa senku avaa Youtuben. On ylitarjontaa niin eihän se enää niin ihmeellistä oo.

    Kuule, mulle tuli mieleen, että oletko yrittänyt ottaa selvää Veran asiasta patologian laitokselta suoraan? En tiedä onko niitä muitakin, ennen oli tuossa Ruskeasuolla Helsingissä. Palveli koko maata. Ku mulla on sellainen muistikuva, joka voi olla ihan höttööki, et mä oliskn meidän tapauksessa soittanut sinne. Meillä oli selvä tapaus silloin, mutta ne avaa silti, jos kuolema on ei-luonnollinen.
    Nykyisinhän pitää monessa paikassa osata palvella itse itseään, kun ne työntekijät on vaan duunissa siellä missä ne on duunissa. Kaikki ei kanna vastuutaan ja on tuuraajantuuraajantuuraajia, jotka on just edellämainittuja "tiedottomia".

    VastaaPoista
  3. Kiitos anonyymi kommentistasi. Totta tuo, että kun seksi ei ole enää niin sanotusti kiellettyä, sen viehätys vähenee nuorilla ja nuorilla aikuisilla.

    Veran kuolinsyyraporttia ei ole tullut vieläkään. Kesäkuun alkupuolella se on viipynyt jo viisi kuukautta. Sanottiin, että tulee 2-6 kuukauden päästä. Minä olen soittanut poliisille jo kolme kertaa siitä ja aina sanotaan, että patologilla on kiirettä. Olen jo alistunut tähän odotukseen ja kauheaan epätietoisuuteen, etten jaksa vaivata itse patologian laitosta. Kiitos kuitenkin vinkistä.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!