maanantai 3. toukokuuta 2021

Surutyöni 32.



Rakas Vera tyttäreni kuoli tammikuun yhdeksäs   päivä. Luhistuin. Hän opiskeli molekyylibiologiaa, oli terve ja kuntoili paljon.


Tänään taas tuskan mustia vesiä.


Seuraan jokea ja korppi kulkee perässäni ja tuijottaa minua mustilla silmillään. Olen oudossa maassa, tuskan maassa, jota hallitsee tyranni ja hänen likaiset hännystelijät. Alamaiset pitävät käsistään kiinni, etteivät löisi.


Kallio vasemmalla halkeaa ja paljastuu hämähäkkien tuhatvuotinen valtakunta. Minä kävelen siitä ja kysyn, missä se kukka on, joka kukki ja lakastui. Missä on minun lapseni? Missä on Tie, Totuus ja Elämä? Katson taakseni ja hännystelijät läähättävät pieniin vihreisiin lehtiin, levittävät sairautta, jotta ei tulisi kesä. Tyranni hyväksyy tämän. Mitä kaikkea hän hyväksyykään?


Eräs velho räikeine sulkineen ja kärpännahkahansikkaineen sanoo, että jos annan hänelle maksani, hän ennustaa paremman tulevaisuuden. Mutta en ole uhrieläin, käsken ennustamaan niistä. Se on rohkeasti sanottu ja minun pitää paeta.


Tie häviää, metsä synkkenee, sen piirrän iholleni uurteiksi. Lehmuksen vihreähämäräiset suipot silmut napsuttelevat tuulen puikoissa. En tiedä enää mitään paitsi lapseni. En tiedä, miten järjestäisin maailman. Miten asettuisin ruumiin ja mielen kartastossa.


Veriseltä mereltä kuuluu valitus. Aurinko korkealla. Hiekassa haljennut ruukku. Uhrimenoja. Tuuli kiertyy sydämeni ympärille. Eikä se ole hyvä tunne. Lepatan hermostuneena kuin perhonen.


Tulen oudoille seuduille. Tuuli on outo, se velloo. Täällä narrit leikkivät. Puukkoja teroitetaan. Rahoihin lyödää tyrannin merkit. Narrit leikkivät. Ilveilijät. Joku muu sanoo ja viedään pois. Kuullaan soukan lähetin uutisia. Kuljetaan kumarassa. Sitten lapset leikkivät hämärissä metsissä. Ei siellä ole minun lastani. Lapseni on kuollut. Se pätee tällä oudollakin maalla. Narrit nauravat minulle. Mutta tiedän, että totuus on narrien lähellä. Se on hiljainen ja tyyni ja sulkeutunut. Piiloudun maiden rajoilla vihreään.



8 kommenttia:

  1. Tuskasi on niin riipivää ja raastavaa, sitä pahinta, jota yhdenkään ihmisen ei tulisi kokea. Voimia lähetän tähän viikkoon, tähän päivään, tähän hetkeen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Tuska on kuin syvä kaivo ja siellä hulluna vellova vesi. Kiitos voimien toivottamisesta!

      Poista
  2. Hurjaa, ankaraa, mystistä tekstiä. Et ole sitä itse luonut, vaan se on sinun kauttasi kirjoitettu. Pohjalta ei pääse alemmas.
    Uskon, että Veran kuolinsyyn selviäminen auttaa eteenpäin.
    Piiloudun maiden rajalla vihreään - lohdullista. Voi kun voisin Sinua auttaa jotenkin. Piilottaisin ja suojelisin kaikelta surulta ja pahalta.
    Kirjoitit jossakin näistä teksteistä vaihtaneesi alussa verhot valkoisiksi. Muistin, kuinka itse erään suuren surun keskellä aivoni tuottivat mulle tekstin: valkoiset, puhtaat verhot ikkunassa liehuvat hiljaa tuulessa. Tuuli kantaa kuolleen sielun pois.
    Tästä on vuosia, mutta se teksti vain tuli mulle. Se lohdutti silloin.
    Lohtua toivon Sulle Marja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nimetön. Veran kuoleman syyn tietäminen olisi yksi suuri asia jatkaa näitä arjen tuskan päiviä ehkä hieman keventyneenä. Tulisi jonkinlaista suuntaa näille ajatuksilleni.

      On jo pieni toivo. Kuin tämä kevät on toivo kesästä. Olet kirjoittanut todella kauniisti suuressa surussasi, otan siihen osaa: "valkoiset, puhtaat verhot ikkunassa leiheuvat hiljaa tuulessa. Tuuli kantaa kuolleen sielun pois." Nämä sanat sisältävät toivon. Ymmärrän hyvin tuon tekstin tulemisen. Kirjoitan näitä tuskatekstejä välillä kuin transsissa kauheaa vauhtia, enkä halua itse lukea niitä uudelleen. Tuska tarttuisi minuun vielä kovempana. Jos se on ylipäätään mahdollista. Enää. Luen tekstit, kun aikaa on mennyt vuosi. Valkoisia verhoja on hyvä katsella.

      Kiitos huolenpidosta!

      Poista
    2. Ei niitä tekstejä kannatakaan lukea. Sun tekstit on upeita vaikka niin tuskaisia.
      Itse heitin kaikki pois, koska ahdistus alkoi nousta kerratessa. Yhdessä vaiheessa olin niin rikki, etten kyennyt kirjoittamaan edes lehtiöön. Tää oli aikaa ennen tietsikoita. Pystyin kirjoittamaan jonkin lauseen esim tarralapulle tai sanomalehden kulmaan. Hajoamispiste oli lähellä.
      Veran kuolemansyyn selviäminen tosiaan vie sinun suruasi aina vähän kauemmas.
      Uskon Veran näkevän sinut ja auttavan sinua.
      Hassua korjata tuota omaa päähän pantua lausettanu, mutta asiasta on jo yli 20 vuotta. Se alkoi: Ikkuna avataan ...
      Mä olen suruni jo läpikäynyt, mutta kiitos sulle. Sä tarvitset kaikki voimasi itse.

      Poista
    3. Kiitos Nimetön. Ei tosiaankaan kannata lukea noita kauhean tuskan purkauksia. Kirjoitusvirheitä voi jäädä. Sinulla on ollut suuri suru ja hienoa, että olet sen työstänyt ja läpikäynyt. Ajatella, ettet voinut siitä paljon kirjoittaakaan! Minulla tuo kirjoittaminen auttaa. Tuska taittuu, kun saan tuskasta kiinni. Saan Tyrannit, noidat ja velhot jotenkin vangittua. Ne ei enää riehu minussa. Täsmällisesti. Valtoimenaan.

      Poista
  3. Niin väkeviä sanoja.
    Niin suuri on surusi.
    Voimia tähän päivään ja kaikkiin tuleviin!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista ja voimien toivottamisesta Erikoiset Asiantuntijat.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!