Surutyöni 23.

Nyt on taas kaikki vaikeampaa. Vaikeaahan tämä surutyö on ollut koko ajan. Mutta nyt se on entistä vaikeampaa.

Minun täytyy pakottaa itseni. Olla itselleni hyvin ankara. Jotta saisin kotityöt ja kaunokirjallista käsikirjoitusta tehtyä. Veran kuolema ja kuolema yleensä teki siihen uuden käänteen. Tätä blogia on melko helppo kirjoittaa. Ja on joskus myöhemmin hyvä tähän palata.

Nukun pitkiä yöunia, jopa 14 tuntia. Yleisimmin 9-11 tuntia. Pakenen pahaa todellisuutta. Nukahdan helposti, enkä käy vessassa yöaikaan tai muuten vaan heräile.

Mihin kaikkeen minun on pakotettava itseni?Aamulla minun pitää pakottaa itseni nousemaan sängystä ja tekemään kaikki aamurutiinit. Mutta onneksi minulla ei ole minnekkään kiirettä. Joku voisi sanoa, että helppoahan minulla on, kun en ole nyt töissä. Ehkä niin. Mutta suru vie kaikki voimani ja on armoton ja julma.

Seuraavaksi minun pitää pakottaa itseni hakemaan polttopuita liiteristä ja lämmittämään makuuhuoneen pönttöuunin.

Pakotan itseni laittamaan lounaan ruoan. Eilen tein kasviswokkia.  Kaalisalaattia ja porkkanaraastetta viikoksi. Teen raastet ja salaatit monitoimikoneella. Onhan se nopeaa. Mutta esivalmisteluun ja loppupuuhiin menee ainakin minulla aikaa. Pakotin itseni laittamaan päivälliseksi kreikkalaista salaattia. Joskus mies syö päivälliseksi samaa ruokaa kuin lounaaksi. Minä en yleensä syö päivällistä lainkaan, vain iltapalan.

Pakotan itseni siivoilemaan ja järjestelemään, täyttämään ja tyhjentämään pesu- ja tiskikoneita. Pakotan itseni lenkille. En jaksaisi edes kävellä.

Viime lauantaina sain vihdoin leivottua pullaa, vaniljapullia ja korvapuusteja. Leipomisessa tuli Vera taas kipeästi mieleen, oikeastaan leivoin aina vain hänen vuokseen herkkuja. Mutta pitää olla myös pakasteessa aina vierasvaraa.

Nyt on mieliala niin alhaalla, että joudun pakottamaan itseni katsomaan televisiota ja lukemaan kirjaa. Mutta vain vähän aikaan. Muun ajan lojun sängyssä kissojen kanssa.

Kriisiterapeutti kysyi, miksi minä pakotan itseäni, voisinhan vain levätä sängyssä. Niin miksi? Vastasin hänelle jotakin, että illalla olisi tavallistakin huonompi olo, ellen olisi tehnyt mitään. Ehkä itsensä pakottaminen on minulla osa surutyötä. En tiedä, onko se hyvää vai huonoa surutyötä. Ehkä huonoa ei ole olemassakaan. Paitsi, ettei sure tai tee surutyötä lainkaan.

Kuvat omat