Surutyöni 42.

 

Rakas Vera tyttäremme kuoli yllättäen 22-vuotiaana tammikuun alussa. Miten onkaan ikävä!  Kuolinsyytä ei löydetty perusteellisissa tutkimuksissa. Se oli ehkä äkkikuolema. Patologi sanoi, että se voi olla sydämen rytmihäiriö, mutta hän korosti, että se on vain oletus.Teen surutyötä.

Minä kirjoitan nyt näitä surutyöpostauksia hyvin nopeasti. Jostakin syystä. Surusta. Ei ole logiikkaa tai analyyttisyyttä.

Minulla oli ylävatsa hyvin kipeä muutaman päivän. Lievästi luulotautisena ihmisenä olin varma, että minulla on haimasyöpä. Näin oikein mielikuvissani kuinka syöpä kasvoi ja rehotti. Kerroin tästä miehelleni ja yhdelle ystävälleni, ja molemmat käskivät mennä lääkäriin. Miehelle sanoin, etten mene, koska haimasyöpää ei yleensä pystytä parantamaan. Minä kuolen. 

Nämä kuoleman ajatukset liittyvät Veraan. Tiedostamattomasti haluaisin hänen luokseen. Taivaaseen tai toiseen tietoisuuden tasoon. On niin ikävä Veraa.

Yhtenä päivänä taas hästäsin moneen suuntaan. Kylvin jossakin vaiheessa leijonankitaa ruukkuun. Sitten en muistanut mihin ruukkuihin. Samoten tajuan nyt, että olin kylvänyt auringokukkaa ja unikkoa samaan ruukkuun. Etsin unikkoa, mutta en löytänyt. Sitten ymmärsin, että kitkin ne pois auringonkukkaruukusta. Luulin niitä rikkaruohoiksi.

Eilen liikuin liian moneen suuntaan. Imuroin tupakeittiötä ja jauhoin samalla haukea lihamyllyllä haukipyöryköihin. Sydän läpätti, ja tietty ajattelin, että minulle on tullut verenpainetauti. Miehellä on verenpainemittari, koska hänellä on verenpainetauti ja lääkitys siihen.

Kerroin tästä miehelle ja pyysin häntä mittaamaan verenpaineeni. Eihän sitä ollut. Mittaustulos oli 110/68. Pulssi sen sijaan oli korkeahko 80, kun se yleensä on 55. Ja tämä johtui vaan häseltämisestä ja kohkaamisesta. Pyysin taas miestä nyt lämmittämään puusaunan, että rauhoittuisin. Tulinkin raukeaksi, eikä tehnyt mieli kuin rentoutua lisää katsomalla Netflixistä Woody Allenin elokuvia ja sitten lukea.

Eilen aloin sitten tehdä talven polttopuita. Katkon lautoja ja rimoja sirkkelillä. Tykkään tästä hommasta. Tykkään siitäkin, kun hiki valuu kasvoilta ja koko kehosta.

Tilasin hyvän muotoutuvan tyynyn Zalando Loungesta 50% prosentin alennuksella. Paketti tuli, ja kärsimättömästi ja nopeasti avasin sen leikkuuveitsellä. Nostin tyynyn laatikosta ja huomasin halkaisseeni sen. Täytteet  pursuivat ulos.Yritin ommella sitä, mutta olen surkea käsitöissä, enkä saanut ommeltua sitä kokonaan. Ompelin  vähän matkaa keskeltä tyynyä ja toivoin, että ommel pitäisi sitä kasassa. Saas nähdä.

Hästäämällä ja kohkaamisella pakenen nyt surua, mutta toisaalta olen aina ollut kärsimätön.  En ole enää lamaantunut. Ehkä on hyvä näin. Tyydyn oikeuslääkäri-patologin käsitykseen, ettei Veran kuolemaan ole varsinaista syytä.

Siiri-kissimme on päässyt ulos nyt pari kuukautta. Hän on ruvennut mouruamaan samalla tavalla kuin maaliskuussa. Ehkä hän kutsuu sulhasta. Siiriä ei ole leikattu. Nyt miehen kanssa kummallakaan ei ole voimia viedä häntä eläinlääkärille leikattavaksi. Voimia surussamme ei kertakaikkiaan ole. Kumpikaan meistä ei jaksaisi valvoa, ettei Siiri pääsisi kiinni leikkausompeleisiin. Siiri on ovela ja älykäs villikissan jälkeläinen, saatu löytöeläintalosta.

Siiri kellii.

Miehen ja minun toiminta on tietysti vastuutonta. Entä jos Siiri synnyttää? Saammeko järjestettyä pennuille uuden kodin? Ainakin yhden pitäisimme itsellämme. Laittaisimme ilmoituksen paikallisille ostaa-myy nettisivuille. Olen nähnyt siellä ilmoituksia kissanpennuista.

Toisaalta Siirin synnytys ja suloiset kissanpennut toisivat jonkinlaista toivoa elämäämme. Olemme miltei kokonaan vailla toivoa. Se ja uskallus elää täyttä elämää katosivat Veran kuoleman myötä.

Tämä on vanha kuva . Vera sai virvelillä hauen. Me tehtiin asioita niin paljon yhdessä. Oli ihanaa kalastaa Veran kanssa. Tällä kertaa ei ollut kännykkää mukanani        kalastusretkellä - en ylipäätänsä pidä sitä aina mukanani -  ja sain nyt kaksi haukea. Tämä ei ole kalajuttu.

Surutyöni 41. Veran kuoleman syy.

 

Kuva Verasta viime juhannuksen aamuyöstä. Teimme seppeleet ja juhlimme koko yön.

Rakas Vera-tyttäremme kuoli tammikuun alussa. Hän oli terve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Teen surutyötä.

Kirjoitan tätä keskiviikkona voimakkaan tunnekuohun vallassa. Porvoon poliisi soitti tänään ja sanoi, että Veran kuolinsyyraportti on tullut heille. He lähettäisivät raportin nopeasti meille.

Poliisin mukaan kuolinsyyraportin tulos on, että Veran kuolinsyytä ei löydetty. Veran keho oli terve. Tämä tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Verasta on tehty hyvin laaja aineisto ja tutkittu kattavasti, mutta silti kuolinsyytä ei tiedetä.

Patologin mukaan ainoa syy voisi olla sydämen rytmihäiriö. Se ei jätä jälkeä sydämeen. Mutta hän sanoi, että rytmihäiriökin on vain oletus. Sitä ei voida todistaa. Mutta johonkinhan Veran piti mielestäni kuolla.

Tästä tulee minulle johtopäätös, ettei tiede voi selittää kaikkea. Turvaudun lapsenuskooni. Veran aika oli lähteä. Sanotaan, että Jumala ottaa rakkaimpansa varhain pois, että he saavat olla Jumalan luona.

Mutta Vera oli ateisti. Hän naureskeli ja keljuili lapsenuskostani. Luonnontiede oli Veralle kaikki kaikessa.

Ajattelen, uuvuttiko Vera itsensä nopeatahtisessa opiskelussa. Joululomalla hänen piti levätä, mutta jo parin päivän päästä hän alkoi tehdä referaattia englanninkielisestä tenttikirjasta. Toisaalta Veralla oli suuri intohimo molekyylibiologiaan ja hän sai paljon iloa ja tyydytystä siitä. Vera halusi tutkijaksi. Minulla oli samalla tavoin aikanaan omassa opiskelussa. Olemme Veran kanssa intohimoisia luonteita.

Minua itkettää. Odotin niin paljon kuolinsyyraporttia ja sen saaminen kesti melkein viisi kuukautta. Toivoin, että tässä surussa olisi jokin tullut päätökseen, kun olisimme saaneet tietää Veran kuoleman syyn. Toisaalta raportti on helpotus. Selkeä tieto siitä, ettei kuolinsyytä tiedetä. Vera kuoli kivuttomasti nukkuessaan. Toistan tätä: Veran aika oli kuolla pois toiseen ulottovuuteen. Rakas Vera. Minulla on kova ikävä sinua. Meidän oli hyvä olla yhdessä. Sinä annoit minulle niin paljon. Olen siitä hyvin kiitollinen.

Minulla on tunne, etten pelkää enää mitään. Pahin pelko - lapseni kuolema - on tapahtunut. Mitään yhtä pahaa ei voi enää olla. En nyt pelkää edes omaa kuolemaani. Niin pääsisin Veran, isän, äidin, isosiskoni, parhaan ystäväni, isopapan vaimon, mummojen ja ukkien ja enojen ja setien luokse. Näin vain uskon. Usko on tunne, ei tietoa.

En tiedä, näkyykö tämä hyvin lyhyt videopätkä Verasta. En ole laittanut tähän blogiin aikoihin videota. Olen edelleen digiblondi.

Surutyöni 40.

Niin rakas 22-vuotias Vera tyttäremme kuoli yllättäen miesystävänsä luona 9.1. Teen surutyötä.

Uneni on muuttunut. Nukuin vielä vähän aikaa sitten 12-14 tuntia yössä. Nukun nyt 9 tuntia yössä, ja se on juuri sopivasti tässä surun työstämisvaiheessa.

Kyllästyin lenkkeilemään aina samoja teitä, metsäautoteitä ja polkuja kotimme lähellä. Ajoin autolla kilometrien päähän ja löysin polun, joka on todennäköisesti hiihtoladun pohja. Polku on mäntymetsässä, jossa kasvaa paljon jäkälää. On ihanaa seurata tuntemattomia polkuja ja hengittää raikasta ilmaa. Alueella on myös järviä ja soita. Löysin tällaisen kukan rämeeltä järven rannalta. Minulle aivan vieras kasvi. Jos joku lukija tuntee tämän kasvin, kertoisiko mikä se on. Minulle tuli mieleen vain paatsama.

Olen yrittänyt hoitaa ihoani. Tiedän, että jonkun merkin anti age-voidetta pitäisi käyttää useita kuukausia ennen kun voisi arvioida, onko sillä vaikutuksia. Jos niillä ylipäätään mitään vaikutusta on.Minä vähän häsläävänä ihmisenä vaihdan luonnonkosmetiikan merkkejä aika tiheään. Kun saan esimerkiksi testiin joitakin voiteita, öljyjä, seerumeja ja olen niihin tyytyväinen, käytän ne loppuun testin jälkeen. Ja sitten vaihdan taas merkkiä.

Näitä Ruohonjuurelta saamiani lähinnä Alteyan ruusutuotteita käytin yhdessä vaiheessa talvella loppuun:

Sitten siirryin itse ostamiini Patykan seerumiin ja voiteeseen. Taas kamerasta tietsikkaan siirretyt kuvat muuttuivat huonoiksi.

Olin yksi päivä yksin kaupassa valitsemassa selleriä vihannesosastolla, juurekset ovat tänä aikana vuodesta usein huonossa kunnossa. Siinä oli vanhempi nainen, joka kysyi, että kannattaako näitä enää ostaa. Yhdessä mietimme asiaa.

Sitten hän alkoi kertoa elämästään ja siitä kuinka yksin hän on ollut miehensä kuoleman jälkeen kymmenen vuotta sitten. Juttelimme varmaankin melkein tunnin. Minulla ei ollut kiire mihinkään.

Minäkin kerroin omasta elämästäni ja jonkinlaisesta koronayksinäisyydestä, mutta kuitenkin on perhe. Kerroin Veran kuolemasta ja kuinka melkein eristäydyin kotiin neljäksi kuukaudeksi. Joskus tuntemattoman kanssa on helpompi puhua kuin tutun kanssa. Voi Vera, minulla on niin ikävä sinua! 

Seksi vähenee

 

Minä en kirjoita tässä blogissa omasta seksielämästäni. Sanon nyt  vain, että sitä on riittävästi. Seksissä menee yksityisyyden rajani. Kirjoitan kyllä muuten omista asioista ja tunteistani  hyvin suorastikin ja rehellisesti. Niin on hyvä. Saan purettua tunteitani.

Seksi vähenee kaikkialla länsimaissa ja siihen on tullut monella tavalla uusia tyydytyksen muotoja. Seksi vähenee eniten 30-40-vuotiailla. Nyt korona-aika pakottaa ihmiset enemmän kotikeskeiseksi, ja seksiä on silloin tietysti vähemmän vapailla ihmisillä.

Muutosta kuvaa hyvin amerikkalainen tutkimus viime vuodelta. Sen mukaan peräti kolmasosa 18-24-vuotiaista miehistä ei ollut harjoittanut seksiä edellisen vuoden aikana.

Seksin vähenemiseen liittyy se, että nuoret muodostavat aiempaa vähemmän romanttisia suhteita ja yllätys, yllätys se, että alkoholin kulutus on vähentynyt. Se korostuu tutkimustuloksissa ja on naisilla ainoa tekijä, joka merkittävästi selittää seksuaalisen aktiivisuuden vähenemistä.

Seksuaaliset kohtaamiset ovat jännittäviä tilanteita. Ihmiset käyttävät niissä erilaisia "pehmentäjiä", ja meillä perinteinen tapa on ollut juoda itsensä humalaan. Sekin on kansainvälinen ilmiö, että nuoret on nykyisin niin sanotusti kunnollisia. Päihteiden käyttö vähenee Suomessakin.

Nuoret ovat nykyisin kotikeskeisempiä. Istutaan internetin ja tieokonepelien ääressä sen sijaan, että mentäisiin kavereiden kanssa ulos.

Tutkimuksissa kaikki parikymppiset miehet kertovat harjoittaneensa itsetyydytystä edellisen kuukauden aikana, ja naisista lähes neljä viidesosa. Halua siis löytyy, vaikka partneriseksi vähenee.

Ihmiset ovat myös löytäneet seksuaalisen moninaisuuden. Tämä koskee erityisesti naisia. Naisten halu toisia naisia kohtaan on kasvanut huomattavasti. Yli kolmasosa alle 30-vuotiaista naisista raportoi tuntevansa seksuaalista kiinnostusta miesten lisäksi naisiin. Muutos vuosituhannen vaihteeseen on suorastaan mullistava.

Myös tulojen pieneneminen ja tietokonepelien pelaaminen on yhteydessä seksin vähenemiseen. Mielihyvää haetaan myös digitaalisesta seksistä. Tuoreimmassa Finsex-tutkimuksessa 70 prosenttia miehistä ja 25 prosenttia naisista oli käyttänyt nettipornoa vuoden aikana.

Lähteet: Helsingin Sanomat 22.3.2021, kuvat omat

Surutyöni 39.

 

               

Rakas  22-vuotias Vera tyttäremme kuoli yllättäen 9.1. Hän oli terve ja kuntoileva molekyylibiologian opiskelija. Teen surutyötä

Me laitettiin yleensä Veran kanssa yhdessä kasvimaa. Nyt laitan sitä yksin. Välillä itkien. Meillä oli tapana juoda kuohuviiniä, kun kasvimaa oli kylvetty. Joimme sitä pellon reunalla, ja kilisteltiin kesän kunniaksi. Meidän oli niin hyvä. Rakas Vera.

Olen tällä viikolla itkenyt paljon ja laittanut kasvimaata, mutta onneksi kauhea tuska on helpottunut. Tämä on oikeastaan puutarhapostaus.

Vein ulos krassit, auringonkukat, jaloelämänlangan, ja kurpitsat ja kesäkurpitsat istutin kukkapenkkiin ja yhteen suureen ruukkuun. Kaikki peitin harsolla, kun on niin koleat ilmat. Tulee mielenkiintoinen penkki, kun siinä on koristekasveja ja hyötykasveja.  Viime kesänä kurpitsa valloitti liian suuren osan penkkiä.

Kaikki köynnöstävät kasvit, krassit, ruusupavut,värikkäät jaloelämänlangat, ja kasvi, jonka nimeä en nyt muista, ovat ihania. Aika monien kasvieni nimeä penkissä en muista. Lieneekö alkavaa dementiaa. Vai hössäänkö niin paljon nopeasti kylväessäni. Kärsimätön kun olen. Köynnöstävät kasvit pääoven pienen terassin edessä. Ja voi arvata, mitä pienellä terassilla on: miehen autonrenkaita isot pinot. Köynnöksillä on säleiköt, joissa kiipeillä.

Tilasin verkkokaupasta siemeniä. Erilaisia salaatteja, retiisiä, kirveliä, tilliä, persiljaa, lehtikaalia. Niittykukkalajitelmia, kesäkukkalajitelmia,  viherlannoslajitelman. 

Kasvimaalla miltei kaikki penkit on rajattu laudoilla. Yhteen aikaan halusin niin. Penkit käänsin talikolla. Se homma jäi viime syksyltä tekemättä. Keräsin rikkaruohot pois, etenkin inhottavaa vuohenputkea kasvoi. Sen juuret on kerättävä tarkkaan pois. Olisihan se syötävä kasvi. Ja olen yleensä kerännyt sitä alkukesästä salaattiin.

Puutarha-asiantunitja Killellä on niin kiire toukokuussa, että se tuskin ehtii pestä itseään.

Kanankakan ja kalkin levitys. Haravoin penkit tasaisiksi. Sitten vaot siemenille. Kylvö ja peitto mullalla. Ei liikaa multaa. Minä tykkään olla eniten kyykkyasennossa rikkaruohoja poistettaessa ja kylvämisessä. Kissat avustavat ja ovat mielestään asiantuntijoita. Kyykkiminen on myös pientä jalkatreeniä. Sain kaksi punkkia, toisen käteen ja toisen rintaumukseen. Yleensä olen saanut punkkeja keskikesällä. Nyt jo toukokuussa. Ehkä tulee paha punkkikesä.

Kasvimaa on talon takana pohjoissuunnassa ja sitä varjostaa iso kuusi, jonka juuret ylettyvät kaikkialle kasvimaahan. Tämän takia punajuuret, porkkanat, palsternakat, purjot ja sellerit ovat jääneet pieniksi. Päätin tänä vuonna olla kasvattamatta niitä ja kylvää niiden sijasta niittykukkia, kesäkukkia, kuivakukkia ja viherlannoskukkia. Niin toivon, että ne itäisivät ja lähtisivät kasvuun.  Haluan niin nähdä kauniita kukkia kasvimaalla! Ne lohduttaisivat surussa.

Tässä kuvassa ei näy koko kasvimaa. Raparperi rehottaa. Tein kesän ensimmäisen raparperipiirakan.

Olen aina inhonnut harsojen laittoa kasvimaan päälle. Niinpä tänä vuonna pyysin, että mies laittaisi harsot. Edes vähän osallistuisi autojen korjaamisen lomassa. Osallistuikin hyvin happamana.

Punkki poistettu punkkipihdeillä.

Pitäisikö moikata?

 

Minut opetetiin tervehtimään lapsuudenperheessäni kaikkia ihmisiä. Maalaiskylässä ei tavannut tienraitilla juurikaan ihmisiä, mutta kaupassa, jonne menimme usein koulun jälkeen, oli paljon tervehdittävää.

Mutta pitääkö bussikuskia tervehtiä ja entä kuntosalilla moikata  kanssakuntoilijaa? Minä tervehdin molempia.

Helsingin Sanomat teki kyselyn tervehtimisestä. Kyselyyn vastasi lähes 8000 ihmistä.

 

Tervehditkö kanssakuntoilijaa kuntosalilla tai ryhmäliikunta tunnilla? Puolet vastaajista kertoi tervehtivänsä ja puolet ei.Moikkaajat perustelivat tapaansa sillä, että kuntokeskuksessa törmätäään samoihin ihmisiin.

"Tuntuisi hassulta pyllistellä vierekkäin viikosta toiseen, jos

ei ole pienellä tervehdyksellä ensin noteerannut vieruskaverin

paikalla oloa."

Ne, jotka eivät tervehtineet, peräänkuuluttivat rauhaa. Etenkin kuntosalilla haluttiin treenata omassa kuplassa.

"Miksei voi antaa ihmisen olla rauhassa, ellei

ole mitään oikeaa asiaa? - Minä ärsyynnyn

tuosta turhasta kohteliaisuustavasta, joka

ei tarkoita mitään."

Entäs bussi?Kuuluuko kuljettajaa tervehtiä? Kyllä kuuluu. Ehdoton enemmistö vastaajista koki näin.

"Bussikuski tekee työtä, josta minä hyödyn.Lisäksi hän on tavallaan bussin tilan hallitsija, ylin auktoriteetti. Tervehtiminen on kohteliaisuuden lisäksi tämän kunnioittamista."

Hississä tervehtimisen hienovaraisuus. Yksi kertoo tervehtivänsä, jos tuntematon hississä  kantaa kaulassa oman työpaikan kulkukorttia, mutta muutoin ei tervehdi.

" Hissimatkat tuntemattomien kanssa

ovat kiusallisia joka tapauksessa, 

 joten vietän ne mieluummin penkoen

avainta laatikosta tai muuta vastaavaa.

Toki tervehdykseen kuuluu vastata,

jos toinen on asiassa aloitteelinen."

Entäs miten toimia, kun vastaan tulee ihminen, joka tervehtii, etkä saa mieleesi sitä, että onko tämä jokin tuttu? Silloinkin kuuluu tervehtiä, jos hämmennykseltään ehtii. Tätä mieltä oli suurin osa vastaajista.

"Päivällä tervehdin kaikkia, ja naisia ja lapsia  mihin aikaan vaan  mutta yöllä vierasta miestä en. Minua on esimerkiksi seurattu seurattu kotiin useamman kerran, kun olen näin tehnyt, hetkellinen katsekontakti on riittänyt."

Lähteet: Helsingin Sanomat 27.2.2021, kuvat Pixabay

  

  

Selän takana puhuminen

 

Minusta tuntuu pahalta, että tyttäreni kuolemasta juoruillaan. Onhan juoruilu  selän takana puhumista. Jos joku jonkinlainen tuttavakin tietää, että Vera on kuollut, miksi hän ei  esitä surunvalittettelua, kun kuljen kirkonkylän keskustassa. Onko se niin vaikeaa? Onhan se. Kuolema taitaa olla vielä tabu. Se ahdistaa ja rikkoo turvallisen, hallitun elämän.

 

Menin tässä jokin aika sitten kampaamoon, ja selvisi, että kampaajakin tiesi Veran kuolemasta. No, minä olin asiakas ja minulla oli "oikeus" määrätä, mistä puhutaan. Puhuin Verasta, ja suurimman osan ajasta kampaaja vain toisteli "kuinka kauheaa". Minä siis puhuin koko kampaajan ajan vain Verasta, ja tuntemattomalle puhuminen toi jonkinlaista hetkellistä helpotusta.

Otetaan esimerkki tavallisesta työelämän selän takana puhumisesta:

Kaisa osti kesämökin uuden miesystävänsä kanssa. Työpaikalla aloitettiin heti juoruilu: Millä rahalla Kaisa sen mökin osti? Miten sillä on taas uusi miesystävä?

Edellinen on hyvin yleinen tapa juoruilla selän takana, vaikka se, että lähdetään kaivelemaan toisen yksityiselämän asioita, ei ylipäätänsä kuulu työpaikalle.

Selän takana puhuminen on usein pahan puhumista. Yleisenä toimintatapana se kertoo ryhmän tiedostamattomasta selviytymiskeinosta, ryhmäilmiöstä. Ei ole kuitenkaan mikään ihmisen perusoikeus työssä, että saa haukkua muita.

Kannattaisi miettiä asiaa niin päin, että miten itse toivoisin, että minusta puhutaan, kun en ole paikalla. Selän takana puhuminen ei ole rakentavaa vuorovaikutusta. Se vaikuttaa työpaikan ilmapiirin ja voi jopa myrkyttää sen. Jokaisella työyhteisön jäsenellä olisi velvollisuus luoda tervettä ilmapiiriä.

Joskus selän takana puhuminen voi riistäytyä käsistä. Se vie aikaa ja voimavaroja työstä. Jotkut työyhteisöt irtoavat työn merkityksestä ja alkavat vatvoa välejään loputtomiin. Pahimmillaan huono ilmapiiri on niin kattava, että aikuiset taantuvat lapsiksi. On passiivis-aggressiivista vuorovaikutusta ja mustavalkoista ajattelua: ketkä kuuluvat meidän jengiin ja ketkä eivät.

Selän takana pahan puhumisen seurauksena voi olla jopa sairauspoissaoloja. Ilmapiiri on myrkyttynyt. Jos tilanne työpaikalla pahenee, on usein tyypillistä, että yksi henkilö valitaan syntipukiksi. Ryhmädynamiikka voi muodostua sellaiseksi, että yhdestä tehdään pienen erilaisuutensa vuoksi musta lammas. Tämä on klassinen ryhmäilmiö, joka on melko yleistä työpaikoilla.

Lähteet: Helsingin Sanomat 13.5.2021, kuvat omat