Osa ihmisistä on luonnostaan persompia makealle kuin toiset. Tätä selittää moni tekijä, mutta yksi niistä on geeniperimä, kertoo Helsingin yliopiston elintarviketieteiden professori Mari Sandell. "Jos ihmisellä on makealle persoutta selittävä biologinen tausta, sitä kantaa mukanaan syntymästä asti. Se on ihmisen ominaisuus."
Hanakkuus makealle ei ole kuitenkaan puhtaasti huono ominaisuus. Vauvoilla myönteinen suhtautuminen makeaan on vain hyvä, koska se motivoi syömään. Se on elämän ehto, että himoitsemme vastasyntyneenä maitoa.
Ei voida sanoa, että äidin raskaudenaikaiset ruokatottumukset vaikuttaisivat suoraan siihen, tuleeko lapsesta makeanperso. Ruokailutottumukset eivät ole kuitenkaan merkityksettömiä. Vatsassa oleva lapsi pystyy jo varhaisessa vaiheessa haistamaan ja maistamaan asioita. Makumieltymyksemme lähtevät jo tässä vaiheessa muodostumaan, odottavan äidin olisi tärkeää syödä monipuolisesti.
Voi olla mahdollista, että lapsi kyllästyy joihinkin ruoka-aineisiin jo kohdussa, jos äiti syö liian yksitoikkoisesti. Raskausaikana äiti on kuitenkin usein herkillä, ja makumieltymysten muodostumisesta ei saisi ottaa lisää paineita.
Myös se millaisia ruokia ja kuinka monipuolisesti syö varhaislapsuudessa, voi vaikuttaa siihen, miten syö aikuisuudessa. Jos syö lapsena paljon makeaa, siitä voi olla vaikea päästä irti aikuisena. Syytä tähän ei tarkkaan tunneta.
Osa ihmisistä on luonnostaan herkkiä karvaalle maulle. Suomalaisista herkkiä karvaan maistajia on 13-15 prosenttia ihmisistä. Jos iso osa syödystä ruuasta maistuu karvaalle, hakee karvaalle herkkä luonnollisesti vastapainoa makumaailmansa toisesta ääripäästä, eli makeasta. Karvaalle herkkien lasten on huomattu pitävän makeasta enemmän kuin sille epäherkkien.
Toisten ihmisten on helpompi nauttia kasviksista, toisten makeista makupaloista. Karvaalle herkkä voi syödä yksipuolisesti kasviksia ja valita vain niitä, jotka eivät maistu karvaalle, kuten kurkkua ja tomaattia.
Lähteet: Helsingin Sanomat 19.3.2020, kuvat omat
