keskiviikko 5. toukokuuta 2021

Lyhyet yöunet keski-iässä lisäävät dementiariskiä

 



Säikähdin  tätä kirjoitusta Hesarissa. Nukun nykyisin liian paljon, jopa 14 tuntia yössä, ja liika nukkuminenkin lisää dementiariskiä vanhuudessa. Toisaalta en nyt jaksa välittää. Teen näin surutyötäkin.


Jos ihminen nukkuu keski-iässä jatkuvasti kuusi tuntia tai vähemmän, vanhuusiän dementiariski kasvaa noin 20 prosenttia. Itse asiassa lyhytunisilla dementia puhkeaisi ehkä vuotta aiemmin kuin hyväunisilla.


Nänä tulokset perustuvat niin sanottuun Whitehall-aineistoon, jossa lähes 8000:ta Englannin valtionhallinnon työntekijää on seurattu vuodesta 1985 lähtien.


Tutkimus on havainnoiva tutkimus, ja se ei voi aukottomasti selittää syy-seuraus suhteita. Lisäksi vanhuusiän dementian kehittymiseen vaikuttavat aina monet tekijät. Osa niistä johtuu perimästä, toiset taas liittyvät elintapoihin ja muihin ympäristötekijöihin.



Tutkimus ei ole lajissaan ainoa. Lukuisat aiemmat tutkimukset ovat niin ikään kertoneet, että vanhuusiän muistisairauksia esiintyy lyhytunisilla enemmän. Toisaalta joidenkin aiempien tutkimusten mukaan dementiariski kasvaa myös erityisen pitkiä yöunia nukkuvilla.


Riittävät yöunet tukevat tiedonkäsittelyyn liittyviä taitoja, kun taas unihäiriöt heikentävät muistia ja oppimista. Univajeen epäillään esimerkiksi heikentävän aivojen glymfaattisen järjestelmän toimintaa. Se on kuin viemäri, joka puhdistaa aivoja valveen aikana kertyneistä kuona-aineista. Järjestelmä toimii erityisesti syvän unen aikana.


Osa ihmisistä on luonnostaan vähäunisempia. Toiset taas voivat olla vuosikausia niin stressaantuneita tai ahdistuneita, etteivät saa nukutuksi riittävästi.




Lähteet: Helsingin Sanomat 21.4.2021, kuvat Pixabay


2 kommenttia:

  1. Minä olen aina pärjännyt n.6h yöunilla. Välillä sitten viikonloppuisin tulee nukuttua jopa 10h yöunet. Toivottavasti ei minun unet teetä tuota dementiaa :(
    Leppoisaa loppuviikkoa sinulle Marja!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Outi. Sinä tarvitset vähänpuoleisesti yöunta. Minä tarvitsen nyt surutyössäni jopa 14 tuntia. Muuten yleensä nukun 7-9 tuntia.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!