tiistai 28. huhtikuuta 2020

Ekäise syöpää syömällä





Kokonaisuus on tärkeä. Ei yksittäiset ravintoaineet. Terveellinen ruoka voisi solahtaa osaksi arkea. Kikkailu superfoodeilla, vitamiineilla ja lisäravinteilla on turhaa. Jos syö jo muuten terveellisesti, voivat liialliset vitamiinit ja lisäravinteet jopa lisätä syöpäriskiä. Kun arjessa syö hyvin, voi parhaimmillaan vähentää syöpäriskiä 20 prosentilla.


Ravinnolla ei voi kuitenkaan taata sitä, ettei sairastuisi syöpään. Ruoka ja muut elämäntapatekijät ovat vain yksi riskitekijä iän, perimän ja ympäristön kanssa. Tunnen/tunsin ihmisiä jotka sairastuivat syöpään, vaikka syövät/söivät terveellisesti.


                      Länsimainen ruokavalio
Tieteessä on kuitenkin huomattu, että länsimainen ruokavalio suurentaa syövän riskiä. Etenkin sokerit ja nopeat hiilihydraatit kuten valkoinen leipä. Eläinrasvat, punainen liha, pitkälle prosessoitu ruoka.


                      Välimeren ruokavalio
Sen sijaan Välimeren ruokavalio olisi ihanteellinen. Runsaasti palkokasveja, kasviksia, hedelmiä, oliiviöljyä, kalaa. Vain vähän punaista lihaa.


Neitsytoliiviöljyn käyttö on tutkimuksissa todettu vähentävän rinta-, eturauhas- ja suolistosyöpien rskiä.

               Kasvikset, hedelmät, marjat
Näissä on terveydelle hyviä ravintoaineita ja yhdisteitä. Voimallisia ovat muun muassa parsakaali. Tummanvihreät lehtivihannekset kuten lehtikaali, pinaatti, rucola. Porkkana, kurpitsa, tomaatti.


Syöpäepäystävällisiä ruuanvalmistustapoja on uunissa kypsyttäminen tai höyrytys. Paistinpannulla paistaessa syntyy epäterveellisiä yhdisteitä.




                        Kokonaisuus ratkaisee
Jankkaan taas kokonaisuuden tärkeydestä. Ei vain se ravinto vaan
  • tupakoimattomuus
  • kohtuullinen alkoholinkäyttö
  • painon hallinta
  • liikunta
  • auringolta suojautuminen
                           Sattuman kauppaa
Mutta näin ylipäätänsä. Ei se ole ihmisen oma vika, jos hän saa syövän.Kaikkien ihmisten solut voivat - aivan tuntemattomasta syystä - villiintyä ja muodostaa syövän. Solunjakautumista tapahtuu koko ajan.

Mutta on jotenkin lohdullista, edes yrittää vaikuttaa syövän ehkäisyyn. Tulee ainakin parempi mieli.

Pelkäätkö sinä syöpää?





Lähteet: Terveydeksi 3/2017, kuvat Pexel

9 kommenttia:

  1. Jos ravinnolla ta terveellisillä elämäntavoilla voisi ehkäistä syövät, en olisi koskaan sairastunutkaan kumpaakaan pahalaatuiseen syöpääni. Mutta uskon vakaasti, että ruokavalioni ja elämäntapani ovat auttaneet minua toipumaan suurista leikkauksista ja rankoista hoidoista, sekä lopulta paranemaan synkistä ennusteista huolimatta.
    Ei näistä suosituksista muutenkaan ole haittaa kenellekään, päinvastoin.
    Hyvää tiistai-iltaa Marja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kommentistasi Kirsti. Sinä olet vahva nainen, kun olet selättänyt kaksi syöpää. Varmastikin ravinnolla ja elämäntavoilla on ollut siihen suuri merkitys. Ihanaa vapun odotusta sinulle!

      Poista
  2. Tämä syöpäjuttu onkin mielenkiintoinen, minäkinn olen elänyt melko terveellistä elämää,en ole tupakoinut,alkoa tosi kohtuullisesti,omia luomuvihanneksia syönyt ainakin 40v,paljon suomalaisia marjoja. Kouluttauduin ravintoneuvojaksikin, mutta syöpä kuitenkin tuli,rintasyöpä kaksi kertaa. Ennen syöäädiaknoosia tunsin olevani kun painekattila joka kohta räjähtäisi,oli ollut paljon henkistä painetta ja tressiä,pidin paljon asioita sisälläni. Syöpäleikkauksen jälkeen tunsin muuttuvani, pitkin talvea vaivannut paha yskä loppui ja monet sanoivat että olin muuttunut ulkoisestikin parempaan suuntaan. Käytän luontaistuotteita ja vitamiineja,nyt korona-aikaan otin C vitamiinin ja sinkin myös käyttöön. Olen sitä mieltä tuosta syövästä että ravintomme on köyhempää kuin ennen,saamme runsaasti säteilyä,tämä Venäjän ydinonnettomuus, 5G mastot joita ei pitäisi rakentaa ollenkaan ja pelko,stressi,ahdistus. Minä otan luonnosta esim.pakuria ja koivun mahlaa myös. Ympäristömyrkyt ovat myös mielestäni syöpää lisääviä, tämmöistä kokemusta ja mielipidettä minulta tähän aiheeseen,mukavaa päivän jatkoa Marja :-)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi Pihakeiju. Blogger-ohjelma temppuilee taas jälleen, ja ensimmäinen vastaukseni hävisi.Mainiota, että osaat kasvattaa luomuravintoa. Minä olen sen opetellut kokemuksen kanssa, vähitellen. Tuttavilta saan hevosen lantaa, joka on hyvin voimallista. Upeaa, että olet voittanut kaksi kertaa syövän, ja elät yhä luonnonmukaisesti. Hurjaa, että olet syövän jälkeen voinut uloisestikin hyvin.

    Minäkin uskon, että ravinto on nykyisin köyhempää kuin ennen, osittain myös siksi, että viljelyssä käyetään liikaa väkilannotteita, ja maa väsyy, kun siitä otetaan kaikki irti. Minäkin käytän nyt koronan takia D-vitamiinia, C-vitamiinia ja omega kolmosta. En yleensä käytä lisäravinteita.

    VastaaPoista
  5. Tämä on kyllä vaikea, sillä jotkut voivat geenien puolesta elää miten sattuu ja toiset taas ei. En pelkää syöpää johtuen, ettei sitä ole juurikaan kummankaan puolen suvussa, mikä ehkä tuo liian huolettoman mielen. Aurinkoa en ole ottanut vuosiin, tuli vaan leikkauskohta, ettei iho oikeastaan enää ruskettunut ja aina auringossa tulee migreeni, keho taisi jo vuosia sitten sanoa, että nyt riittää. Mutta niinhän siellä on kehossa talletettuna nuoruuden auringonotot ilman aurinkorasvaa....

    Aina kun on lääkäriin meno, papa, mammografia jne, silloin pelko iskee kyllä ja kyllä sitä ajattelen, että totta kai yhtälailla minuun voi iskeä kuin muihinkin vaikka syöpää ei suvussa olekaan.

    Ruoan suhteen voisin petrata ja paljon.

    Oikein sydämellistä keskiviikkoa Marja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Tiia. Niin, se on tuo perinnöllisyys vahva vaikuttaja, mutta ympäristö ja elinavat vaikuttaa nekin 50 prosentilla.Toimit viisaasti tuon auringonoton suhteen, ja onhan olemassa ruskettavaa purkista. Olet saanut hyvät geenit. Iloista Vapunpäivää sinulle!

      Poista
  6. Erikoisella Asiantuntijalla on myös melko hyvät geenit syöpäpelon suhteen. Kummankaan vanhemman puolella ei ole juurikaan ollut syöpää, paitsi yli yhdeksänkymppinen tätini sairastui munasarjasyöpään. Mutta kai nyt siinä iässä voi jo tulla ihan mikä vaan, mikä vie hautaan. Aikaisemmin söin paljonkin luontaistuotteita ja nykyään ajattelen, ettei niistä juuri taida olla mitään merkittävää hyötyä. Nyt syön vain sinkkiä (koska flunssa-aika) sekä B- (koska keliakia ja B vaikuttaa raudan imeytymiseen) ja D-vitamiinia (koska vielä ei auringosta saa tarpeeksi). Liiasta auringonpaisteesta saan migreenin sen kirkkauden vuoksi.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Olet todella onnekas, kun sinulla on syövän kannalta hyvät geenit. Toivoisin itsekin sellaiset. Mutta ei voi mitään sille, että äidin suvun puolella on paljon syöpää. Isän puolelta sydän- ja verisuonisairauksia. Sinä syöt todella vähän lisäravinteita, jotkut syö niitä kourakaupalla.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!