keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Vaikuttavatko älylaitteet muistiin?




Onko strutsin silmä suurempi kuin aivot? Tällaiset silpputietokysymykset kävivät ennen aivojumpasta. Nykyisin vastaukset etsitään nopeasti internetistä. Myös puhelinnumerot, syntymäpäivät tallennettiin ennen usein muistiin, nyt ne ovat tallessa älypuhelimessa.

Muistojen ulkoistaminen kirjoittamalla ei ole uusi keksintö, mutta tekniset laitteet ovat tehneet siitä helpompaa.



Kenties suurimman datakaatopaikan muodostavat tilannekuvaukset: somessa julkaistut valokuvat ja omaa elämää dokumentoivat päivitykset. Saatamme kuvitella, että kuvien ja tarinoiden julkaiseminen auttaa muistamaan tapahtumia paremmin, mutta todellisuudessa käy päinvastoin.

Matkalla valokuvia ottaneet ihmiset muistavat matkansa myöhemmin huonommin. Tutkija Diana Tamir Princetonin yliopistosta sanoo: "Kun luomme kokemuksesta teknisen kopion, päähämme jää heikentynyt versio."



Nykyisin voi olla niin, että yhä useammin ei tarvitse muistaa varsinaista tiedon sisältöä vaan ainoastaan, mistä sen löytää.

Jatkuva turvautuminen laitteisiin saattaa kuitenkin estää hahmottamasta, miten hienosti muisti tavallisesti toimii: arvioimme koko ajan, onko jokin muistiin painamisen arvoista vai ei.



Nykytekniikka tuntuu pikemminkin hienosäätävän kuin mullistavan muistin. Ja kyllä, strutsin silmä on suurempi kuin aivot.







Lähteet: Tiede 3/2019, kuvat Pixabay

4 kommenttia:

  1. Minä olen lukenut, että valokuvaus nostaa tilanteen tunnekokemusta. Ainakin kun keskittyy tsuumaamaan yksityiskohtia. Ja tapahtumien ja pohdintojen blogiin postaus puolestaan ihan selvästi minua jopa viisastuttaa, ei vain auta muistamaan. Myöhemmin huomaan asioita, joita en heti ole hoksannut, kun teen kokemastani yhteenvedon postauksessa. En siis ihan vielä pysty ottamaan kirjoittamaasi tutkimustulosta täysin todesta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Eeva kommentistasi. Mielenkiintoinen ja ehkä myös tosi tuo sinun näkökulmasi. Ei luonnontieteetkään aivan eksakteja ole. Kuten humanistisissa tieteissä toinen on sitä mieltä ja toinen taas tätä mieltä. Kyllähän blogin kirjoittaminen valaisee aiheita lisää ja ehkä myös viisastuttaa. Jees, joten jatkakaamme.

    VastaaPoista
  3. Itse kuvaan mielelläni vähän kaikkea ja olen monesti epäillyt, että se estää muistamasta itse tilannetta, mutta kuvastahan voi aina tarkistaa yksityiskohtia. 😀
    Nuorempana muisti oli paljon parempi, eikä silloin ollut näitä vempaimia, mutta syitä nykyiseen muistamattomuuteen voi olla muitakin.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Kirsti kommentistasi. Ehkä pelkkään kuvaamiseen sitoo energiaa ja sitä ei jää muistamiseen. Tiedä häntä. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!