Kunnon riita mieheni kanssa

Taas astiat lenteli. Siis minä heittelin niitä raivoissani.

Jo kesästä asti olen puhunut miehelleni, että keittiön ruskea katto pitäisi maalata. Jotta keittiöön tulisi ilmavuutta ja avaruutta.

Katto on puista sormipaneelia. Että inhoan sen synkeyttä.

Mies ehdottomasti kieltäytyi maalaushommista. Vaikka minä olisin maalannut myös. Mies rassaa tyytyväisempänä vanhoja autojaan.

Olen tympeänä katsellut keittiön kattoa. Se olisi itseasiassa pitänyt maalata heti, kun ostimme tämän 1950-luvun talon.

Mutta mitään ei saatu aikaiseksi. Meillä ihan tavallista.

               Katto maalaamisen jälkeen.

Toissa päivänä sitten päässäni pimahti, kun puhuimme taas maalaamisesta. Miehen mielestä se on turhaa. Karjuin ja - kuten tuossa aikaisemmin sanoin - heittelin astioita.

Kävin rautakaupassa. Ostin maalit. Aloin maalata. Sillä selvä.

               Katto piti maalata kahteen kertaa.
               Ja meidän keittiö on koko talon suurin huone.
               Ennen kai sanottiin tupakeittiö.

              Välineet tuli pienoisen raivon vallassa hankittua.

   Suojasin alhaala olevat tavarat kevytpressulla.

              Maalipurkki oli helkutin raskas. Kaadoin maalia
              pienempään purkkiin.

                       Maalaustuoli oli maalauksen jälkeen
                       yhtä tahrainen kuin minäkin. Plus
                       matoissa ja lattialla oli tahroja.
                       Maalasin ikään kuin raivon vallassa
                       ja nopeasti. Raivo voi olla myös
                       voiman lähde.

Tuolista tuli ikään kuin abstakti maalaus.

Jees. Minä tein sen. Yksin. Itse.

Oletteko koskaan suuttunut kumppanille ihan kybällä?

Lähteet: raivo, kuvat omat