lauantai 9. maaliskuuta 2024

Elämää maalla 19.

 


Viime viikonloppuna tuli juotua liikaa viiniä. Olin perjantaina yökylässä ystäväni luona. Juteltiin, herkuteltiin ja juotiin valkoviinipullo.


Lauantai-iltana puhuin maxipitkää puhelua toisen ystävän kanssa. Ja koska hän joi puhelun aikana, minäkin päätin juoda. Join pullollisen viiniä.


Sunnuntaista keskiviikkoon oli sitten valtava krapula. Olen nuoresta pitäen saanut alkoholista pahan krapulan. Kun ikää on tullut, krapulat ovat pahentuneet. Olen muutenkin ahdistusherkkä, ja krapulassa  ahdistaa ja mieliala on alhaalla.Tunnen myös tavallista tuskaisempaa surua tyttären kuolemasta. Koko viikko on ollut oikeastaan suhruinen, ikävä ja surullinen.


No, jotakin iloakin on ollut. Posti toi Viherpeukalosta köynnöskukkien simenet. Kelloköynnöstä, mustasilmäsusannaa, krassia, aitoelämänlankaa , neidonmekkoa ja ruusupapua.


Oli ihanaa upottaa kädet multaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna, kun tein sankossa multa-perliittiseosta, johon lisäsin veden. Viime keväästä ja kesästä opin paljon  köynnöskukista. Esimerkiksi sen, että krassi ja aitoelämänlanka pitää kylvää verrattaen myöhään, vasta toukokuussa.


Kelloköynnös taas pitää kylvää aikaisin, jo helmi-maaliskuussa, samoin mustasilmäsusanna pitäisi kylvää myös melko aikaisin. Neidonmekko on uusi köynnöskukka minulle, jolla on tavattoman pienet siemenet. En edes tiedä, sainko ne multaan.


Ihastuin viime kesänä kelloköynnökseen. Se kasvaa nopeasti ulkona ja sillä on kauniit lehdet - kukista puhumattakaan. Samoin köynnöskrassi ja aitoelämänlanka ovat vähästä kiitollisia köynnöksiä. Ne kasvavat nopeasti ja kaunis kukinta on runsasta.


Ruusupavun voi istuttaa suoraan multaan ja se ehtii silti myös kukkimaan ja tekemään papuja.


Eilen en malttanut olla tilaamatta daalioiden  ja akileijojen juurimukuloita. Ja mitäköhän kaikkia kukkia kertyy ennen kesää! Innostun liiankin helposti kokeilemaan uutta.


On toisaalta jännittävää, kun lumi sulaa ja lämpö nousee, seurata, mitkä viime kesänä istuttamani kärhöt on elossa. Toivoisin että moni. Ne ovat niin, niin kauniita.


Olen syönyt nyttemmin monivitamiinipilleriä nimeltään Multitabs woman 50+ aivoterveyden tueksi. Saas nähdä, onko sillä tehoa muutaman vuoden päästä. Tutkimusten mukaan pitäisi olla.


Päätin paastota laskiaisesta pääsiäiseen jättämällä karkit pois. Nyt olen vaivihkaa hiippaillut pakastinarkuille pullaa hakemaan. Päiväkahviin kuuluu nyt siis pulla - mutta eihän se ole karkkia.



Hyvää viikonloppua kaikille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!