tiistai 24. syyskuuta 2019

Kipulääkevieroituksen kuntoutushoidossa 2.



Kuntoutusryhmän ryhmäterapia sujuu hyvin. Meitä on kuusi: kolme ihmistä on hyvin puheliaita ja kolme introvertteja, sisäänpäinkääntyneitä. Siksi ryhmä toimii hyvin. Jos kaikki olisivat hyvin puheliaita, emme ehtisi käsitellä kaikkia jutteluaiheita. Ryhmän vetäjä Jaakko on pätevä ja terävä tyyppi. Hän hoksaa ajatuksen jo parista lauseesta.

Toinen vetäjä Anna on aivan liian, liian rauhallinen. Vailla vertaansa. Hän ei ole oma itsensä. Koska kaiketi ajattelee, että terapeutin pitää olla rauhallinen. Mutta rajansa kaikella. Hänelle haluttaisi usein sanoa, että sano nyt, kun hän pitää pitkiä taukoja puheessaan. Jaakko riittäisi vallan hyvin ryhmän vetäjäksi.

On hyvä niin sanotusti sanoittaa tunteita ja ajatuksia. Tänään ihmettelimme sitä, että miksi niin monella oli samanlaisia ajatuksia syyllisyydestä. Minä tunnen näköjään monestakin asiasta syyllisyyttä. Miksi jatkoin aina vain vahvojen kipulääkkeiden syömistä? Lääkärihän minulle niitä kirjoitti. Mutta itse panin ne suuhuni. Tunnen syyllisyyttä siitä, että en ole töissä vaan pitkällä sairauslomalla. Tunnen syyllisyyttä myös siitä, että olen nyt niin väsynyt. Ja aika monesta muustakin asiasta.

Häpeä ja syyllisyys kietoutuvat yhteen. Joten tunnen myös häpeää, vaikka aluksi ajattelin, että olen enemmän syyllisyystyyppiä. Mutta elämme luterilaisessa syyllisyyskulttuurissa. Esimerkiksi Japanissa ja Kiinassa on häpeäkulttuuri. Pahinta on kasvojen menetys.

Jyrki on hyvin avoin ja herkkä noin 50-vuotias  mies. Hän pyytää usein, että toinen asiakas kuuntelisi häntä. Lisäksi juttelee kahdenkesken hoitajan kanssa. Jyrki on hyvin komea mies. Hän ei ole kuntoutuksessa vaan katkolla. Vaikka katkolaiset ovat eri osastolla, meillä on yhteiset tilat. Jyrki on juonut viikon. Ja on käyttänyt myös amfetamiinia. Hän on ollut ennen sitä kolme vuotta juomatta. Jyrki itkee usein.  Sitä että repesi taas juomaan. Sitä että ei mennyt töihin. Etenkin sitä että parisuhde ehkä katkeaa. Hän on pettänyt kumppaniaan juomaputkensa aikana.

Porukan ehdottomasti puheliain ja hauskin mies on Pekka. Hän on juonut noin kaksi vuotta, mutta se ei näy hänestä. Pekka on hyvin pyylevä noin 40-vuotias herkuttelija. Suurin osa miespotilaista on hyvin hoikkia - jotkut jopa alipainoisia -, koska eivät kuulema ole ehtineet syödä viinan juonnilta. Eikä ole ollut vain nälkä.

Pekka laulaa usein väännöstä Matin ja Tepon laulusta Kaiken takana on nainen. Omassa versiossaan hän laulaa "Kaapin takana on nainen". Hän ei sano "kohti uusia seikkailuja" vaan "kohti uusia pettymyksiä". Ruokailussa Pekka analysoi ruokaa ja laukoo siitä erilaisia kommentteja.

Hänen mielestään osaston ruoka on mautonta. Mutta eiköhän se usein ole laitoksessa. Jotta kelpaisi noin ylipäätään kaikille. Pekan asiantunteva arvostelu johtuu siitä, että hän on ollut 20 vuotta kokki. Nyt työtön useamman vuoden. Pekka pitää hienosti keskustelua yllä oleskeluhuoneessa.

Tämän päivän runo:
Pellot kääriytyvät itseensä
muuttuvat hiljaisiksi
muuttuvat syksyksi.
Harmaita linnunsulkia ilmassa
   harmaa ilma
       linnut poissa.

Päivän aiheet:







Kuvat: hoitopaikan seinillä olevat taulut ja ulkoa hoitojakson aikana.

2 kommenttia:

  1. Noita häpeän ja syyllisyyden tunteita taitaa olla kaikilla, eikä varmasti tekisi kenellekään pahaa sanoittaa tunteitaan ja ajatuksiaan aika-ajoin.
    Ajattelen sinua ja toivon kaikkea hyvää tälle kuntoutusjaksolle.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Kirsti. Ehkäpä tosiaan kaikki kannamme jossakin määrin häpeää ja syyllisyyttä. Kiitos Kirsti ihanista toivotuksista.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!