Kostonhalulla on pitkät kehitysopilliset juuret: Halu kostaa liittyy tarpeeseen pitää yhteisö koossa rankaisemalla epäsosiaalisesta käytöksestä.
Vaikka samalla mitalla maksaminen tuottaa pahansuopaa mielihyvää, se voi pitkittää ikävistä asioista ylitsepääsemistä. Se voi tuottaa myös raskaita tunteita: surua, ahdistusta, vihaa.
Kostaja voi jäädä jumiin huonoihin tunteisiin. Jos ei lähde kostamaan, saa ajatuksensa nopeammin muualle ja voi siirtyä elämässä eteenpäin.
Siri Hustvedt kirjoittaa romaanissaan Säihkyvä maailma kostosta. "Kaikki koston ajatukset syntyvät avuttomuuden tuskasta. Jos minä kärsin, sinä tulet kärsimään. Ja älkäämme valehdelko: kosto elähdyttää. Se virkistää ja se lievittää tuskaa, koska se kääntää tunteet ulospäin. Murheessa me hajoamme palasiksi. Kostossa me kokoamme itsemme yhdeksi teräväksi aseeksi, jolla tähtäämme kohdetta. Oli se miten tuhoavaa hyvänsä pitemmän päälle, se toimii aikansa kätevästi."
Minä mietin. Miten ilma voi olla kuin kitkerää savua, käryä minun ja erään ihmisen välillä?
Voiko vihata täsmällisesti?
Oletko koskaan lähtenyt koston tielle?
Lähteet: kuvat omat
