Kasvokkain tapaaminen tekee hyvää!

Minulla on Turussa kolme "opiskelusiskoa", joita tapaan joka kesä. On ihana nähdä toisen tunteet ja eleet kasvokkain. Se tuo läheisyyden tunnetta. Meillä on oma Whatsapp-ryhmä ja soittelemme toisillemme. Mutta mikään ei voita kesäistä tapaamista.

Ostokset voidaan tilata kotiin, pankkiasiat hoidetaan verkossa, ja ystävien kanssa lähtetellään viestejä. Kasvokkaiset kohtaamiset ovat vähentyneet paljon. Mikä vaikutus tällä on meihin?

Sosiaalisen kanssakäymisen huippujakso oli Suomessa 1970- ja 1980-luvuilla. Kanssakäyminen merkitsee aikaa, joka käytetään seurusteluun perheenjäsenten kanssa, tuttavien ja ystävien kanssa  kotona tai muualla sekä kylässä käyntiä. Tämä aika alkoi vähentyä jo 1990-luvun lopulla ja muutos on jatkunut samanlaisena 2000-luvun ajan. Se asia ei ole kuitenkaan muuttunut, että ihminen on sosiaalinen eläin - ja kaipaa siksi aitoja kohtaamisia kasvokkain.

Eniten kanssakäymisen muutos näkyy nuorissa. Aika, jonka nuoret viettävät kasvokkain on kutistunut 20 vuodessa jopa neljäsosaan.

Monet tutkijat arvioivat, että älypuhelinten ja somen keskellä kasvaneet nuoret ovat saaneet vähemmän tilaisuuksia harjoitella vuorovaikutustaitoja kasvotusten. Niukka määrä livekohtaamisia näyttäisi olevan yhteydessä siihen, että kohtaamiset tuntuvat hankalilta. Tämä asia ei ole aivan yksiselitteinen, eivätkä syy- ja seuraussuhteet ole selviä.

Kanssaoleminen toisen ihmisen kanssa myös aktivoi sosiaalisten siteiden ja luottamuksen kannalta tärkeää hormonia, oksitosiinia. Tämä auttaa vahvistamaan ihmissuhteita, vähentää stressiä ja lisää empatiaa. Myös toista ymmärretään paremmin, kun tavataan kasvokkain.

Suurin osa toisen tulkitsemisesta perustuu kehon kieleen: eleisiin, katseisiin sekä äänen piirteisiin, kuten sen sävyyn, nopeuteen ja voimakkuuteen. Maksimissaan vain noin 30 prosenttia viestistä kantautuu sanallisesti tai emojeilla.

Tutkijat arvioivat, että videoyhteydet aiheuttavat niin sanottua "Zoom-uupumusta" eli ne lisäävät henkistä kuormitusta ja ahdistusta.Videopuhelut voivat tietyissä oloissa väsyttää, koska ne vaativat jatkuvaa keskittymistä ja itsehavainnointia. Ne voivat tuoda myös ulkonäköpaineita ja itsekriittisyyttä, koska niissä näkee itsensä jatkuvasti ruudulla. Videoyhteys ei myöskään tuota samanlaista oksitosiinin eritystä ja palkitsevuuden tunnetta kuin perinteinen tapaaminen, koska siitä puuttuu kehollinen läsnäolo.

Sosiaalinen hyvinvointi ei ole vain vuorovaikutusta, saati puhumista - näitä enemmän se on kuulumista johonkin. Se voi syntyä myös ilman sananvaihtoa esimerkiksi kuntosalilla tai vaikka näyttelyssä. Tämä passiivinen sosiaalisuus saattaa olla erityisen tärkeää niille, jotka eivät jostain syystä halua tai jaksa intensiivistä vuorovaikutusta, mutta kaipaavat silti jonkinlaista yhteyden tunnetta.

Joskus jopa lyhyet arkiset kontaktit, kuten juttelu kahvilan työntekijän kanssa tai pelkkä läsnäolo julkisissa tiloissa, voivat parantaa hyvinvointia.

Psykologia-lehden päätoimittaja, sosiaalipsykologi Eemeli Hakoköngäs sanoo: "Sosiaalinen vuorovaikutus, ryhmäjäsenyys ja yhteyden tunteen kokeminen ovat käytännössä kaikkien ihmisten jakamia perustarpeita. Silti sosiaalisen vuorovaikutuksen tarve vaihtelee suuresti yksilöiden välillä."

Introvertit ja ekstrovertit janoavat sosiaalisia tilanteita eri tavoin, koska heidän aivonsa reagoivat eri tavalla. Ekstrovertin aivot kaipaavat ja sietävät enemmän stimulaatiota ja uusia kokemuksia. Samanlainen stimuloiminen voi olla introvertille hyvin uuvuttavaa.

"Lopulta kaikki kuitenkin tarvitsevat sosiaalisia kontakteja ja kasvokkaista kohtaamista. Kaikki myös hyötyvät niistä. Myös ne, jotka eivät aina hakeudu toisten seuraan. Välillä se mitä haluamme ja mitä tarvitsemme eivät kohtaa. Saatamme haluta vaivattomuuden vuoksi digikohtaamisia, mutta todellisuudessa tarvita lähikohtaamisia kaikkine rasittavinekin puolineen."

Kasvokkain kohdatessa syntyy luottamusta ja myötätuntoa. Muiden ymmärtäminen helpottuu ja kyky ilmaista myötätuntoa ja ystävällisyyttä kasvaa.

 Lähteet:Hyvä Terveys 7/2025, kuvat Pexels