keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Selän takana puhuminen

 



Minusta tuntuu pahalta, että tyttäreni kuolemasta juoruillaan. Onhan juoruilu  selän takana puhumista. Jos joku jonkinlainen tuttavakin tietää, että Vera on kuollut, miksi hän ei  esitä surunvalittettelua, kun kuljen kirkonkylän keskustassa. Onko se niin vaikeaa? Onhan se. Kuolema taitaa olla vielä tabu. Se ahdistaa ja rikkoo turvallisen, hallitun elämän.
 

Menin tässä jokin aika sitten kampaamoon, ja selvisi, että kampaajakin tiesi Veran kuolemasta. No, minä olin asiakas ja minulla oli "oikeus" määrätä, mistä puhutaan. Puhuin Verasta, ja suurimman osan ajasta kampaaja vain toisteli "kuinka kauheaa". Minä siis puhuin koko kampaajan ajan vain Verasta, ja tuntemattomalle puhuminen toi jonkinlaista hetkellistä helpotusta.


Otetaan esimerkki tavallisesta työelämän selän takana puhumisesta:

Kaisa osti kesämökin uuden miesystävänsä kanssa. Työpaikalla aloitettiin heti juoruilu: Millä rahalla Kaisa sen mökin osti? Miten sillä on taas uusi miesystävä?


Edellinen on hyvin yleinen tapa juoruilla selän takana, vaikka se, että lähdetään kaivelemaan toisen yksityiselämän asioita, ei ylipäätänsä kuulu työpaikalle.


Selän takana puhuminen on usein pahan puhumista. Yleisenä toimintatapana se kertoo ryhmän tiedostamattomasta selviytymiskeinosta, ryhmäilmiöstä. Ei ole kuitenkaan mikään ihmisen perusoikeus työssä, että saa haukkua muita.


Kannattaisi miettiä asiaa niin päin, että miten itse toivoisin, että minusta puhutaan, kun en ole paikalla. Selän takana puhuminen ei ole rakentavaa vuorovaikutusta. Se vaikuttaa työpaikan ilmapiirin ja voi jopa myrkyttää sen. Jokaisella työyhteisön jäsenellä olisi velvollisuus luoda tervettä ilmapiiriä.




Joskus selän takana puhuminen voi riistäytyä käsistä. Se vie aikaa ja voimavaroja työstä. Jotkut työyhteisöt irtoavat työn merkityksestä ja alkavat vatvoa välejään loputtomiin. Pahimmillaan huono ilmapiiri on niin kattava, että aikuiset taantuvat lapsiksi. On passiivis-aggressiivista vuorovaikutusta ja mustavalkoista ajattelua: ketkä kuuluvat meidän jengiin ja ketkä eivät.


Selän takana pahan puhumisen seurauksena voi olla jopa sairauspoissaoloja. Ilmapiiri on myrkyttynyt. Jos tilanne työpaikalla pahenee, on usein tyypillistä, että yksi henkilö valitaan syntipukiksi. Ryhmädynamiikka voi muodostua sellaiseksi, että yhdestä tehdään pienen erilaisuutensa vuoksi musta lammas. Tämä on klassinen ryhmäilmiö, joka on melko yleistä työpaikoilla.




Lähteet: Helsingin Sanomat 13.5.2021, kuvat omat

6 kommenttia:

  1. Juoruilu on ikävää. Erittäin ikävää se on, kun puhutaan henkilön selän takana hänen elämänsä onnettomuuksista ja vastoinkäymisistä. Vaikka selän takana puhujat keksivät kyllä tavan puhua ikävästi myös positiivisista tapahtumista toisen elämässä, kuten sinun esimerkkisi Kaisa ja hänen mökkinsä osoittaa. Luontevampaa olisi esittää asianomaiselle surunvalittelut, pahoittelut tai onnittelut tilanteen mukaan. Mikä siinä on niin vaikeaa? Olemmeko väärällä tavalla häveliäitä? Varmasti pelätään myös, että loukataan toista tai että tunkeudutaan toisen reviirille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti kommentistasi. Hyviä ajatuksia sinulla tuosta, miksi yleensäkin puhutaan selän takana onnettomuuksista ja hyvistä asioista, eikä tulla esittämään surunvalittelua tai onnittelemaan. Ehkä siinä on tosiaankin myös kysymys supisuomalaisesta häveliäisyydestä ja sulkeutuneisuudesta, eikä haluta tulla toisen reviirille. Ja myös muun muassa siitä, että halutaan itse säilyttää oman elämän hallinnan tunne ja ylläpitää oman ryhmän tiiviyttä.

      Poista
  2. Tähän liittyy paljon.
    Mä räjähdin eilen aikuisille lapsilleni ja sain kyllä ne tajuamaan sen, että jos vedetään tiimillä jotain, niin tiedon pitää kulkea avoimesti. Ei ollut välttämättä (?) kyse pahan puhumisesta, mutta siitä tulistuin, että jos toinen ei muista tai viitsi tai halua whatever jakaa tarpeellista tietoa muille, niin sitten pahoitetaan mielet, tehdään sama asia useampaan kertaan ja jupistaan selän takana, että eikö toiki ny tota tienny muka. No ei tienny ku se ei osaa lukee ajatuksia.
    Kyllä kaikki tietää mitä pahoilla puheilla saa aikaan sekä itselle että muille.
    Meillä vei eilen kai 3 tuntia viesteihin ja puheisiin aiheesta, mut lopulta ne äkkäs pointin ��.

    Tuosta kampaaja-asiasta. Lypsetään lusätietoja tulkitsemalla sanoja ja ilmeitä ihan oman psykologian mukaan.

    Mulle kävi vuosi sitten niin, että päätin olla menemättä enää tietylle kampaajalle. En muutenkaan edes ollut vuosiin käynyt hänellä usein, koska hujautin Tallinnaan tukkaani leikkauttamaan. Silloin ainakin halvin oli 12 € (venäläisalueella).
    Mutta tosiaan tää kampaaja tiesi kauhean tarinani ja käytiin lasten kanssa hänellä minta vuotta.
    Nyt oli kulunut välissä joku 15 vuotta. Pestiin ja jotain höpistiin. Sitten hän otti puheeksi 24 vuotta sitten tapahtuneen lasten isän tekemän itsarin ja alkoi mielestäni hieman imarrella, että kuinja hyvin olin hoitanut lapset aikuisiksi ja yleensäkin selvinnyt tilanteesta. Hämmästyin. Sitten sanoin vakioni, että sitä vaan pärjää kun ei ole muutakaan vaihtoehtoa eli varaa valita viittiskö nyt alkaa yyhooks vai ei. Lapsista kysymys. Käynti jäi viimeiseksi kerraksi hänen boutiquessaan.

    Sulla on mielenkiintoisia aiheita, joita nostat esiin. Mulla ei ole lapsi kuollut, mutta niiden isä on. Ei osaa verrata eikä pidäkään.

    Ei sua ehkä lohduta, mutta viimeiset ehkä 15 vuotta mä en edes muista koko asiaa viikkokausiin tai pidempäänkin. Muistan kyllä hyviä juttuja, joita kerron ailuisille penskoilleni. Yksi menee näin: isompi kiukkusi jotain pukemisen ja vaatteiden kanssa ja mä sorruin jankkaamaan ja perustelemaan 2,5 -vuotiaalle miksi nyt ei panna jotain sandaaleja jalkaan kun on jo syksy. Kina vaan jatkui ja kiihtyi. Mä väsyin kun oli se vauvakin sylissä. Oltiin isänsä kanssa sovittu, et kuoroa ei tarvita vaan soololla mennään. Se sai ne sandaalinsa. Lopuksi isänsä sanoi lapselleen, että "Niin. Nyt äiti hävisi taistelun, mutta ei sotaa".

    VastaaPoista
  3. Kiitos Nimetön kommentistasi. Hyvin ikävää, että lapsesi jättivät sinut tiedon ulkopuolelle. Kuten sanoit, että et ole ajatusten lukija. Tuo on melko yleistä, että ryhmässä on ongelmia tiedonkulussa. Joskus huomasin, että sitä tapahtuu työpaikoillakin useasti. Näin pahoitetaan mielet joko tietämättä tai tietäen.

    Minäkin vaihdoin melko vasta kampaajaa, koska edellinen lypsi minusta ja perheestäni tietoja, oli hyvin utelias. Ja varmaankin jakoi daattaansa. Minä en voinut enää rentoutua siellä. Olin aina jotenkin varuillani.

    Nykyiseen kampaajaan olen kaikesta huolimatta tyytyväinen, ja hän on erittäin taitava ja nopea työssään. En ylipäätänsä tykkää käydä kampaajalla, ja on myös tämä korona-aika. Hyvä että kampaaja on nopea, ja minulla on lyhyt tukka, se vaatii parin kuukauden välein leikkaamista.

    Hui, tuota sinun kampaajaa. Muisti miehesi itsemurhan 24 vuoden takaa. Ei pitäisi kaapia yhä tulehtunutta haavaa. Onhan suru läpi elämän kestävä. Tiedän omasta kokemuksesta - isä ja paras ystävä tekivät sen -, miten itsemurhaan liittyy vielä paljon häpeää ja syyllisyyttä surun ja tuskan tunteen lisäksi.

    Mutta olet sinä tehnyt valtavan työn hoitaessa yksin lapsesi aikuisiksi. En osaa kuvitella, miten rankkaa se on ollut. Sinulla on paljon voimavaroja. Lapset varmasti kunnioittavat sinua, vaikka tiedonkulussa oli ongelmia.

    Minä en ole ei-korona-aikanakaan käynyt usein Tallinnassa, koska asutaan niin sisämaassa. Kerran käytiin autolla ja liikenne oli vähän erilaista kuin täällä. En juo nykyisin, joten viiniäkään ei tee mieli saada halvemmalla. Tuo kampaaja oli hyvä vinkki. Olen ajatellut myös, että varmasti kosmetologi olisi siellä halvempi kuin Suomessa. Tosin en tykkää käydä kampaamon lisäksi kosmetologillakaan. Olen käynyt viimeksi vuosia sitten. En edes muista milloin, enkä pidä sitä välttämättömänä. Mutta olisi ehkä hyvä tässä iässä käydä joskus siellä. Iho ainakin tulisi puhdistettua kunnolla. Anti-age vaikutuksiin en usko.

    Minua lohdutti tosi paljon kommentissasi se, että pahin suru lievenee ja muistaa hyviä asioita. Tosi napsakka ja hyvä tuo miehesi kommentti kinaan lapsen kanssa. Muistan kun Vera yhteen aikaan taaperona ripusti päällensä minun rintsikoita, eikä olisi halunnut riisua niitä tarhaan lähtiessään. Hänellä oli myös laukkukausi. Kaikki mahdolliset laukut päällään ja taas keskustelu niiden poisjättämisestä.

    VastaaPoista
  4. Meidän taloyhtiössä on sellainen rouvashenkilö hallituksen jäsenenä, joka puhuu asukkaista pahaa selän takana toisille asukkaille. Sitten on kumminkin olevinaan kaikkien kaveri. Hänestä saisi lypsettyä häntä mairittelemalla vaikka mitä mehukkaita juttuja ja häntä voisi helposti ohjailla haluamaansa suuntaan mielistelemällä. Hän on siis pikkuisen yksinkertainen, mutta luulee olevansa kovinkin älykäs. Kammottava tapaus!
    Tuollaisia selän takana puhujia löytyy joka puolelta. Kaipa sitä itsekin joskus siihen on syyllistynyt.
    Äitini joskus antoi hyvän neuvon: jos et voi sanoa jotain asiaa henkilölle itselleen, älä sano sitä ollenkaan. Olen yrittänyt tätä noudattaa!
    Hyvä postaus! Aina ajankohtainen!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Onpas kärkäs ja ikävä rouva teillä taloyhtiön hallituksen jäsenenä. Huvittavaa on, että häntä voisi ohjailla kertomaan meheviä juoruja. Miksi et kerran kokeilisi. Minusta se olisi tosi hauskaa. Mutta eihän tuollaisiin tapauksiin viitsisi oikeastaan tuhlata aikaa, ja saattaisi myös tulla paha mieli iljanteisista juoruista. Erittäin hyvä tuo äitisi neuvo.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!