Lainattu identiteetti

 

Minulla oli myrskyisä murrosikä. Olin punkkari. Värjäsin hiukseni punaisiksi ja leikkasin ne siileksi.Oli nahkahousut ja rintamerkit. Silloin  minulla oli vielä turvallinen koti.

Väittelin isän kanssa arvo-, maailmankatsomus- ja elämäntapakysymyksistä. Isääni lähinnä huvitti, ja se lisäsi ärtymystäni lisää. Identiteetin muodostin itse ja kavereiden kanssa.

Jos ei kunnolla irtaannu vanhemmistaan, voi jäädä toistamaan heidän arvojaan ja elämäntapaansa. Silloin omasta identiteetistä, eli pysyvämmästä minäkäsityksestä, muodostuu lainattu, ja jossakin vaiheessa saattaa iskeä kriisi.

Murrosiässä on yleensä etsikkovaihe, jolloin saattaa kokeilla erilaisia tyylejä, ja miettiä, kuka minä olenkaan. Tämä etsikkovaihe on olennainen osa identiteetin muodostuksessa.

"Yleensä lapsi ihan luonnostaan suuntautuu teini-ikäisenä enemmän kavereihin päin ja pois vanhempien vaikutuspiiristä. Silloin tulee kyseenalaistettua myös lapsuudenkodin oppeja ja arvoja", identiteettiä ja sen muodostumista tutkinut psykologian tohtori Elina Marttinen kertoo.

Jos etsikkovaihetta ei ole, nuori saattaa pukea ylleen niin kutsutun lainatun identiteetin. Hän saattaa esimerkiksi toistaa vanhemman ajatuksia mustavalkoisesti. Poliittinen arvomaailma saattaa olla tismalleen sama kuin vanhemmilla. Asuinpaikkakin voi löytyä lapsuudenkodin naapurista.

Vanhempia polvia kasvatettiin usein voimakkaalla auktoriteetilla, mikä altistaa lainatulle identiteetille. "Autoritäärisessä kasvatuksessa vanhemmat eivät tue lapsen autonomista etsiskelyä, vaan lapselle kerrotaan yksioikoisesti, miten pitää elää ja mikä on lapselle hyväksi", Marttinen kuvailee.

Nykynuorissa ja nuorissa aikuisissa lainattu identiteetti on tutkimusten mukaan harvinainen. Kasvatusmenetelmät ovat jo pitkään olleet lempeämpiä.

"Ei kuitenkaan ole täysin mahdotonta, että nykynuorillakin voisi olla lainattu identiteetti, jos kotona on ollut kovin autoritäärinen kasvatus", Marttinen pohtii.

Nykyisin lainattua identiteettiä voi olla muun muassa uskonyhteisössä kasvaneilla.

"Jos ihminen on käynyt läpi normaalin identiteetin etsinnän, hänelle tulee myös ymmärrystä siitä, että ihmisiä voi olla hyvinkin erilaisia, eikä siinä ole mitään pahaa", Marttinen kuvailee.

Lainattu identiteetti ei aina kuitenkaan tunnu huonolta. Pikemminkin se voi tuntua hyvältä.

"Itsetuntokin voi olla hyvä eikä mikään ahdista. Ihminen ei edes huomaa, että jotakin olisi pielessä", Marttinen kertoo.

Lainattuun identiteettiin voi kuitenkin herätä esimerkiksi silloin, jos ihminen joutuu uuteen ympäristöön. Maailma voi tuntua vieraalta  - mitä tämä kaikki oikein merkitsee?

Minä tunnen yhden miehen, jonka perhe oli tiukasti uskonnollinen. Kun tämä nuori mies lähti opiskelemaan vieraalle paikkakunnalle, hän sairastui psyykkisesti skitsoaffktiiviseen sairauteen, mikä on sekoitus skitsofreniasta ja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Hän oli psykoosissa, mutta sai soitettua isälleen: tule hakemaan minut pois!

Jos lainattuun identiteettiin herää myöhään, esimerkiksi vasta keski-iässä vanhemman kuoleman myötä, tilanne voi olla hyvinkin hankala.

"Siinä vaiheessa voi olla vaikea lähteä selvittämään, kuka minä oikein olen. Tilanteeseen voi liittyä häpeän ja syyllisyyden tunteita, ja keskusteluapu saattaa olla tarpeen", Marttinen sanoo.

Lähteet: Helsingin Sanomat 6.7.2024, kuvat Pixabay