Työuupunut ei ole välttämättä väsynyt

Näin  väittää työhyvinvointia tutkiva työpsykologian dosentti Anne Mäkikangas. Uupumus voi näkyä vain kyynistymisenä ja tunteena, ettei selviä työstään.

Uupumuksen oireet on tunnettu jo 1970-luvulta asti. Niitä on kolme: uupumisasteinen väsymys, kyynistyminen eli työn merkityksellisyyden kadottaminen ja tunne siitä, ettei kykene tekemään työtä niin kuin haluaisi.

Mäkikankaan tutkimus oli ensimmäisiä, jossa havaittiin, että samassa aineistossa ja samalla aikavälillä on olemassa erilaisia työuupumuksen kehityspolkuja.

Tutkimusryhmä tutki kahdeksan vuoden ajan juuri työelämään siirtyvien toimihenkilöiden työhyvinvointia. Tutkimuksessa selvisi, että työuupumus voi näkyä vain kyynistymisenä ja heikkona ammatillisena itsetuntona.

On epäilty kauan, onko heikentynyt usko omaan työkykyyn työuupumuksen oire vai ei. Nyt tutkimus kuitenkin osoitti, että se yhdistyy voimakkaasti kyynistymiseen.

Uupunut ihminen ajattelee jatkuvasti, ettei osaa enää työtään, sillä ei ole mitään väliä, ettei työtään pysty tekemään kuin ennen. Kyynistyminen on selviytymis- ja puolustusmekanismi silloin, kun ei jaksa työssään.

Kyynisyys näkyy muun muassa kylmänä suhtautumisena asiakkaisiin ja työn kohteena oleviin ihmisiin. Silloin esimerkiksi hoitoalalla ihmiset nähdään vain käsinä, päänä ja jalkoina, ja opettajalle oppilaat ovat vain työerä ja lisävaiva.

Tunne siitä, ettei oma työpanos riitä, on työntekijälle hyvin rankka. Erityisesti silloin, kun on rakastanut työtään ja pitänyt sitä arvokkaana.

Vaara on suuri erityisesti hyvin tunnollisilla työntekijöillä, jotka tavoittelevat täydellisyyttä ja ovat ylisitoutuneita. Riskiä lisää myös negatiivisuus, joka saa katselemaan todellisuutta mustien linssien läpi.

Kyynistymisen ja heikon ammatillisen itsetunnon poluille vie esimerkiksi työkavereiden heikko tuki, omien vaikutusmahdollisuuksien puuttuminen ja se, ettei organisaatiossa keskustella.

Pahin seuraa, jos ongelmat etenevät liian pitkälle. Työuupumuksen takia työkyvyn menettänyt toipuu vuosia. Sairaspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeen hinta on suuri. 

Tärkeintä on ennaltaehkäisy. Se on mahdollista, jos työpaikalla on luotu luottamus ja hyvinvointiin liittyvistä asioista osataan keskustella.

Hyvin usein läheiset huomaavat työuupumuksen oireet ensimmäisenä. Uupunut on huonotuulinen, ärtyy helposti, ja töistä palautuminen on passiivista sohvalla makoilua.

Kaikki työ väsyttää ja turhauttaa joskus. Mutta jos työ tuntuu kuukaudesta toiseen merkityksettömältä eikä siinä usko pärjäävänsä, kannattaa ottaa asia puheeksi työpaikalla ja ottaa yhteys työterveyshuoltoon.

Lähteet: Helsingin Sanomat 17.9.2020, kuvat omat

Surutyöni 24.

 Rakas Vera tyttäreni kuoli yllättäen 9.1. Lopullinen kuolinsyy ei ole vielä selvinnyt. Vera kuntoili paljon ja oli perusterve. Hän teki paljon, töitä ja opiskelua. Hänellä oli harvoin vapaapäivä. Minulle jäi tuska. Kylmä, kova ja julma.

Tuska on puukko, uhkaus ja reuna. Ratkeama. Ratkeama mielessäni. Tai yö ratkeaa aamun iholla. Olen tolaltani, hylätty, yksin.

Etsin sinua tuskan laajentuneista sekunneista. Tuska vyöryy, se syö paloja minusta. Veri värjää kaiken punaiseksi. Niin nopeasti, nopeasti. Tuska väijyy hehkuvien vuorien louhikoissa. Niissä kuljen jalkapohjani revittyinä haavoilla.

Vera, joit rintamaitoani pitkään, vuoden. Olimme yhtä. Pyhä symbioosi. Nyt maito on pilattu, haisee hapolta ja lipeältä. Tämä kaikki vain minun mielessäni. Hyvin nopeasti. Jo ohitettu hetki.

Tuska kulkee missä kulkee. Ei se kysy lupaa minulta. Kuitenkin se on koko minuuteni roihuava maisema. Halkaistu hetki, joka on kuilu. Jossa kummittelevat harhautuneet henget.

Tammikuussa, kun kuolit, alkuun lumi suojasi minua. Nyt lumi painaa jo. Painaa rintakehääni, jossa kipu sykkii veren aalloissa. Vain tyhjä onkalo olen, tuuli puhaltaa hetkessä sen läpi ja soittaa tuskan sävelmää.

Vera, nyt tuntuu, että kaikilla kauniilla sanoillasi oli hohto ja paino. Sinä osasit kiittämisen taidon. Ja sinä puhuit paljon. Minä myös osasin, osasin kuunnella sinua. Ja kuolemasi hetkellä ajattelin sinua. Oliko se sattumaa? Vai sielujen yhteytemme? Joka voitti kausaliteetin lait.

Enkelit ja tyrannit koko joukko on tuska. En siedä enkeleitten laulua. Mutta tuska on röyhkeä, siivoton tyranni, se joka käskee minua kovin sanoin. Se ravistelee minusta kaiken elämän. Olen tyhjä kaikesta muusta kuin tuskasta. Silti minä palan. Sillä tuska on mielen tulipalo. Lemuava haaska. Kapsiet sudet.

Voi Vera, minulla olisi niin paljon puhuttavaa sinun kanssa. Vain sinun kanssa. Ei kenenkään muun.

Revenneeltä taivaalta putoaa haukka kuin kivinen nuoli ja repii  minulta silmät. On hyvä olla näkemättä. Kun en halua nähdä enää mitään, aivojeni maljakossa. Olen väsynyt vanha nainen, joka järsii leipää mustilla, kuluneilla hampaillaan. Ohessa. Aina vain ohessa. En halua tavata enää ketään muuta kuin sinut. Sinä olet siunattu. Sinä olet kyyhky, lupaus rauhasta. Pyhä kolminaisuus.

Nämä ovat vain sanojeni riekaleita, joita kirjoitan pois. Tuskaa minä kirjoitan pois. Jotta jaksaisin elää. Jotta huomaisin kaiken kauniin ja elävän. Kevät kohisee. Vapaina virtaavat makeat vedet. Olen jo  kavahtanut jään pirstaleiksi.

Mielipuoli. Mitä tarkoittaa sana mielipuoli? Vain puolet mielestäkö? Mutta se on minulle nyt kaunis sana. Asetun siihen. Vera, katso nyt äitiäsi. Suru on saattanut minut tähän ja kulkee aina mukanani. Tuska kutoo supisten mustia verkkojaan. Puiden silmut kuivuvat pois. Sillä tuska on kuolema. En suostu siihen.

Joku sanoi lehdessä, ettei vaikeuksiin saisi jäädä rypemään. Minä ryven. Teenkö väärin? Olenko typerä houkka? Meidän tunteemme ovat erilaiset, näyttäytyvät eri tavalla, suodattuvat kerrostumien läpi. Meillä on erilaiset mielen kerrostumat. Joillakin tukevat, joillakin hauraat kuin pöly, aavistus. Tukevalta, kallioiselta kerrostumalta on helpompi hypätä, ponnistaa. Itse asiassa minua loukkasi tuo lehden juttu. Mutta sillä ei ole kovin paljon väliä. Vain sinulla on Vera. Olet kaikkeni.

Kuvat omat

Surutyöni 23.

Nyt on taas kaikki vaikeampaa. Vaikeaahan tämä surutyö on ollut koko ajan. Mutta nyt se on entistä vaikeampaa.

Minun täytyy pakottaa itseni. Olla itselleni hyvin ankara. Jotta saisin kotityöt ja kaunokirjallista käsikirjoitusta tehtyä. Veran kuolema ja kuolema yleensä teki siihen uuden käänteen. Tätä blogia on melko helppo kirjoittaa. Ja on joskus myöhemmin hyvä tähän palata.

Nukun pitkiä yöunia, jopa 14 tuntia. Yleisimmin 9-11 tuntia. Pakenen pahaa todellisuutta. Nukahdan helposti, enkä käy vessassa yöaikaan tai muuten vaan heräile.

Mihin kaikkeen minun on pakotettava itseni?Aamulla minun pitää pakottaa itseni nousemaan sängystä ja tekemään kaikki aamurutiinit. Mutta onneksi minulla ei ole minnekkään kiirettä. Joku voisi sanoa, että helppoahan minulla on, kun en ole nyt töissä. Ehkä niin. Mutta suru vie kaikki voimani ja on armoton ja julma.

Seuraavaksi minun pitää pakottaa itseni hakemaan polttopuita liiteristä ja lämmittämään makuuhuoneen pönttöuunin.

Pakotan itseni laittamaan lounaan ruoan. Eilen tein kasviswokkia.  Kaalisalaattia ja porkkanaraastetta viikoksi. Teen raastet ja salaatit monitoimikoneella. Onhan se nopeaa. Mutta esivalmisteluun ja loppupuuhiin menee ainakin minulla aikaa. Pakotin itseni laittamaan päivälliseksi kreikkalaista salaattia. Joskus mies syö päivälliseksi samaa ruokaa kuin lounaaksi. Minä en yleensä syö päivällistä lainkaan, vain iltapalan.

Pakotan itseni siivoilemaan ja järjestelemään, täyttämään ja tyhjentämään pesu- ja tiskikoneita. Pakotan itseni lenkille. En jaksaisi edes kävellä.

Viime lauantaina sain vihdoin leivottua pullaa, vaniljapullia ja korvapuusteja. Leipomisessa tuli Vera taas kipeästi mieleen, oikeastaan leivoin aina vain hänen vuokseen herkkuja. Mutta pitää olla myös pakasteessa aina vierasvaraa.

Nyt on mieliala niin alhaalla, että joudun pakottamaan itseni katsomaan televisiota ja lukemaan kirjaa. Mutta vain vähän aikaan. Muun ajan lojun sängyssä kissojen kanssa.

Kriisiterapeutti kysyi, miksi minä pakotan itseäni, voisinhan vain levätä sängyssä. Niin miksi? Vastasin hänelle jotakin, että illalla olisi tavallistakin huonompi olo, ellen olisi tehnyt mitään. Ehkä itsensä pakottaminen on minulla osa surutyötä. En tiedä, onko se hyvää vai huonoa surutyötä. Ehkä huonoa ei ole olemassakaan. Paitsi, ettei sure tai tee surutyötä lainkaan.

Kuvat omat  

Minkälaisia kotivaatteita minulla on?

 

Nyt kun kotona tulee oltua niin paljon surun ja koronan takia, huomioni on kiinnittynyt kotivaatteisiin. Olen jopa tilannut uusia ja rikkonut näin päätökseni  olla ostamatta vaatteita ilmastosyistä, minulla on jo tarpeeksi vaatteita pitkälle tulevaisuuteen. Ainoastaan urheiluvaatteet kuluvat nopeasti ja niitä on välillä ostettava.

Esittelen tässä vanhoja kotivaatteita, jotka ovat olleet käytössä pitkään. Ensimmäisessä kuvassa on collegehousut ja vähän erikoinen huppari. Tykkään vaaleanpunaisista kotivaatteista. Tämä väri tuo mielihyvää ja vaikuttaa mielialaan.

Kotivaattethan ovat vähän sellaisia ja tällaisia. Minulla on periaate, etten pidä repaleisia ja loppuun kulutettuja vaatteita. Lisäksi vaatteet tulee olla rennot. Siksi käytän paljon college- ja urheiluvaatteita. Niissä on hyvä olla. 

Vihreä väri on minulle rakas, joten on yksi kotivaate vihreä. Tokmannilta ostettu raitapaita, leggingsit  sieltä sun täältä.

 

Tämä asu on kai urheiluvaatteen alle laitettava puku. Tai sitten se on tekninen urheiluasu sinänsä. En tiedä, muista. Siitä on aikaa, kun sen olen ostanut. Minä pidän sitä pyjamana, yövaatteena. Asussa näkyy selvästi reisien muhkurat. Näkyköön! Paino on noussut Veran kuoleman jälkeen neljä kiloa. Se on se suklaa.

Vera kiusoitteli minua usein tavastani käyttää urheiluvaatteita yövaatteina. Että rehkin ja liikun unissani. Että suoritan päivän liikuntatarpeen yöllä. Näen vilkkaita unia, kun on urheiluasu päällä.

Tässä taas collegehousut ja löysä huppari, kirpputorilta ostettu. Tämän jutun vaatteet olivat siis vanhoja. Ensi kerralla esittelen uusia kotivaatteita.

Turhauttaa

 

Minä turhaudun helposti, koska olen kärsimätön ihminen. Kaiken pitäisi tapahtua nopeasti. Turhaudun monessa tilanteessa.  Turhaudun helposti kassajonossa, jos se on kymmenen metriä pitkä, ja joku jää juttelemaan kassan kanssa. Turhauduin, kun yritin kerrankin tehdä käsitöitä, neuloa sukan, mutta se ei millään onnistunut. Heitin tekeleen miltei raivon vallassa käsistäni. Yleensäkin kun teen jotakin, mikä ei millään onnistu, turhaudun ja hermostun. Potuttaa. En osaa ajatella, että hiljaa hyvä tulee.

Turhaudun usein, kun yritän siirtää kuvia kännykästä tietokoneelle. Koneet oikuttelevat, eikä kuvat tunnu millään siirtyvän tietokoneeseen. Yleensäkin tietokone ja bloggerohjelma oikuttelevat. Hermostun ja yritän ja yritän. Lopulta annan asian olla huomiseen.

Viime kesänä päätin tehdä polttopuita sirkkelin lisäksi moottorisahalla. Mutta en saanut moottorisahaa millään käynnistymään. Vedin ja vedin kahvasta vai mikä se lienee. Ei mitään. Mies neuvoi kärsivällisesti. Olin päättänyt, että teen kaikki talven polttopuut, joten lopulta meidän piti ostaa sähkökäyttöinen moottorisaha, joka käynnistyi helpommin ja pääsin tekemään polttopuita.

                       Muun muassa tästä kasasta tein polttopuita.

Ihmiset eivät pidä turvavälejä bussissa, lenkkikaveria joutuu aina odottamaan, kaupan kassa on hidas. Monenlaiset tilanteet arjessa voivat aiheuttaa sisällämme hiljaista kuohuntaa. Ihminen turhautuu, kun hänellä on jokin toive, ja sen toteutuminen estyy syystä tai toisesta. 

Tai kun tulet kotiin ja kumppani makaa sohvalla kännykkäänsä räpläämässä, ja tuskin huomaa, että tulet kotiin, mikä saa huonolle tuulelle. Pintatasolla vaikuttaa siltä, että turhautuminen liittyy puhelimen näpräilyyn, mutta taustalla saattaa kuitenkin olla toive siitä, että puoliso olisi kiinnostunut sinusta.

Tunteet esiintyvät monesti kerroksittain, joten pohjimmaista tunnetta voi olla vaikea tunnistaa. Turhautumisen alla voi olla usein monimutkainen tunteiden sekamelska.

Turhautuminen on toisaalta hyödyllinen tunne. Se kertoo, mikä on meille tärkeää, ja samalla se toimii moottorina. Jos esimerkiksi näemme jonkin epäoikeudenmukaisen tilanteen ja turhaudumme, se kannustaa puuttumaan asiaan. 

Ihmiset reagoivat eri tavoin arjen haasteisiin. Joku lamaantuu, joku tulee aggressiviseksi. Minulla on näin. Turhautuminen liittyy ihmisen temperamenttiin. Jotkut ihmiset ovat neuroottisia ja  herkkiä ylireagoimaan vastoinkäymisiin ja tuntevat enemmän negatiivisia tunteita, kuten syyllisyyttä, häpeää,vihaa.

Jos turhautumiseen reagoi aina aggressiivisesti, ihmissuhteet voivat kärsiä. Minulla ei ole onneksi kärsineet.    Vihan tunteet nostavat verenpainetta ja luo negatiivisuuden kehän. Valmiiksi vihainen ihminen näkee ympärillään asioita, jotka tekevät hänestä vielä vihaisemman.

Lähteet: Hyvä terveys 4/21, kuvat omat

Surutyöni 22.

 

Rakas Vera tyttäreni kuoli yllättäen 9.1. Vera kuntoili ja oli perusterve. Suru on suuri ja mahdoton. Kuolinsyytutkimus valmistuu vasta 2-4 kuukauden kuluttua.

On ollut jo pari päivää yhtä tuskainen olo kuin surun alkuvaiheessa. Täytyy taas purkaa surua automaattikirjoituksella, mielleyhtymäkirjoituksella:

Tuska on isku vasten kasvoja. Läimäys. Lyönti. Tuska on kohtuuton, huohottaa kuin hullu eläin. Se ottaa, riepottelee, vie omille vyöhykkeilleen, alueilleen.

Minä en enää tahtoisi olla tässä, tuskassani. Haluaisin jättää elämäni rauhaan. Aamun valo täyttää huoneeni harmaana . Valo on harmaa olento, joka hytisee kylmästä, kun suojaava pimeys on poissa.

Tuskan laumat juoksevat maisemani reunalla. Itkun partailla. Ne nuuhkivat ja kuuntelevat kuin varjoeläimet. Lepattavat pimeässä kuin mustat riekaleiset perhoset.

Kauhu työntyy esiin kaikkialta, aina uusista paikoista, kiihtyy joka ajatuksella. Puristuu kokoon pieninä neuloina ihollani. Kammottavina kuvina mielessäni.

Suru on majesteettinen, musta kuningatar. Tuska on osa sitä kuin kruunu ja miekka. Tuska liikkuu surun kuningattaren takana. Se juonittelee. Tuska on velho, noita ja rovio.

 

Tuska on ruosteinen portti, joka kirskuu, johtaa pimeyden kylmälle reunalle. Ja se pimeys on minussa.

No siinäpä oli tuskan mielleyhtymiä. Olen tästä koronastakin johtuen paljon kotona. Huomio on kiinnittynyt kotivaatteisiin. Tahdon, että ne ovat renotoja ja kivoja. Niinpä toimin vastoin periaatettani olla ostamatta uusia vaatteita ilmastosyistä. En ollut ostanut niitä reiluun kahteen vuoteen. Nyt ostin sitten verkkokapasta ja olen tyytyväinen. Poltin osan entisistä kotivaatteista. Ne olivat niin nuhjaantuneita ja kulutettuja, ettei niitä olisi voinut viedä kirpparille myyntiin.

Ostin kotivaatteita myös paikalliselta kirpputorilta. Löytyi vain kaksi kotivaatteiksi sopivaa. Kirpparilla on minun mielestä paljon juhlavaatteita. Ja kotivaatteiksi sopivat ovat osin jo loppuunkuluneet ja pieniä kokoja.

Kuvat omat

Kannattaisiko kohtuullistaa elämää?

 

Kohtuullistaminen ei tarkoita laiskottelua tai vastuun pakoilua, vaan sitä, että osaa päästää irti epärealistisista tavoitteista ja keskittyä tasapainon löytämiseen. Se on hyvinvoinnin perusta.

Jos itsensä puskee äärirajoille yhdellä saralla, se vie aikaa ja energiaa muilta tärkeiltä asioilta.Olipa se hyvin tärkeä juttu mikä tahansa:työ, perhe, liikunta, intohimoinen harrastaminen, syömiskuviot tai ihmissuhdekiemurat.Hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeä löytää tasapaino kaikkien itselle tärkeiden asioiden välillä, sanoo terveyden edistämisen asiantuntija Anu Kangasniemi Likesiltä.

Harvoin työlleen omistautunut ihminen on tyytyväinen. Työ on monelle aikuiselle tärkeä arvo mutta niin ovat perhe ja terveyskin. Jotta työ ei veisi kaikkia voimia  pitää osaa mukauttaa omaa arkea niin, että riittää aikaa ja jaksamista myös esimerkiksi läheisille ja harrastuksille.

Minut seuraava taulukko sai miettimään elämääni. Mikä on loppujen lopuksi tärkeää? Mitkä ovat tärkeimmät arvoni, asiat joita pidän tavoittelemisen arvoisina?

"Askelia kohti tasapainoa:

1. Tunnista arvosi

Kirjoita itsellesi tärkeitä arvoja ylös siinä järjestyksessä, kun ne pulpahtavat mieleesi. Monille tärkeitä arvoja ovat esimerkiksi työ, lapset, ystävät, parisuhde, liikunta, terveellinen syöminen, lepo, harrastukset, itsensä kehittäminen ja uudet kokemukset.

2. Laita järjestykseen

Pohdi arvojasi ja aseta ne tärkeysjärjestykseen. Mieti siis, kuinka tärkeää oman hyvinvointisi kannalta listaamasi arvon toteutuminen on. Jos esimerkiksi perhe on sinulle kaikkein tärkein arvoa, laita se ykköseksi. Jos heti seuraavana tulee työ, se on kakkonen.

3. Miten menee?

Mieti rehellisesti, kuinka hyvin kunkin arvon edistäminen toteutuu arjessasi, Jos esimerkiksi parisuhde on tärkein arvosi, mutta et käytännössä tee mitään kumppanin etsimisen hyväksi tai tapaat puolisoasi vain aamukahvipöydässä, parisuhteen arvo ei toteudu.

4. Laadi tavoite

Keskity erityisesti niihin arvoihin joiden arvostuksen ja käytännön toteutumisen välillä on suuri haitari. Mitä voisit tehdä asian parantamiseksi? Esimerkiksi erittäin tärkeäksi nostettu perhearvo voisi toteutua paremmin niin, että jättäisit työkännykän eteiseen ja olisit läsnä kotiväen kanssa illat.

5. Asia kerrallaan

Muutosten tekeminen vaatii sitkeyttä ja kärsivällisyyttä. Vaikka tulokset eivät näy heti, pienistä puroista kasvaa iso virta, joka hiljalleen vie kohti omannäköistä parempaa elämää. Pienten tekojen lisäksi psykologiset tekijät, kuten joustavuus, motivaatio ja kyky säädellä omaa käyttäytymistä ratkaisevat onnistumisen."

Lähteet: Hyvä terveys 3/21, kuvat omat