Olen edelleen pyörähdellyt kirpputorilla. Vaikka vapaa-aika on vähentynyt, kun omalla tavallaan raskas mutta antoisa työ on alkanut.
Itse asiassa raskainta töissä on uudet tietokonejärjestelmät. Niiden kanssa olen tapella mitellyt ainakin tunnin päivässä.Olen yrittänyt saada ohjelmaa päälle, jotta voisin vetää oppitunnin. Kaikki opetusmateriaali on nykyisin sähköisessä muodossa. Ei onnistu, ei!
Olen tuijotellut konetta murhaavasti (tiedän: se ei auta mitään, mutta on henkisesti antoisaa). Näpsytellyt, klikkaillut. Lopulta olen aina joutunut nojaamaan tietokonevastaavaan opettajaan. Hän on saanut pelit ja vehkeet toimimaan. Tavallinen akka on vain räpsytellyt silmiään - ihan uusi tapa - ja ihmetellyt vieressä. Oi, guru!
Itse asiassa raskainta töissä on uudet tietokonejärjestelmät. Niiden kanssa olen tapella mitellyt ainakin tunnin päivässä.Olen yrittänyt saada ohjelmaa päälle, jotta voisin vetää oppitunnin. Kaikki opetusmateriaali on nykyisin sähköisessä muodossa. Ei onnistu, ei!
Olen tuijotellut konetta murhaavasti (tiedän: se ei auta mitään, mutta on henkisesti antoisaa). Näpsytellyt, klikkaillut. Lopulta olen aina joutunut nojaamaan tietokonevastaavaan opettajaan. Hän on saanut pelit ja vehkeet toimimaan. Tavallinen akka on vain räpsytellyt silmiään - ihan uusi tapa - ja ihmetellyt vieressä. Oi, guru!
Tähän vanhaan tavaraan ja tunnelmaan sopii vanha laulu. Rita Hayworth Sway Dancing.
Olen siis pyörähdellyt ja ihastunut moneen vanhaan esineeseen. Tuo vanha, hyvä aika. Joka ei koskaan palaa. Tai tavallaan kyllä palaa vanhoissa tavaroissa ja musiikissa. Niistä voi aistia menneitä hetkiä, tunnelmaa, elämää, tuoksuakin. Taidan olla hyvin nostalginen ihminen. Niin vain on.
Aluksi vanha Arabian kahviastiasto, josta minulle tulee lapsuus mieleen. Ihan ensimmäinen kuva olikin jo siitä. Lisää kuvia:
Seuraavaksi siro, vanha tarjoilulautanen. Jossa on yleensä keksejä, mutta nyt ei sattunut olemaan. Joku perheemme sokerihiiri on tyhjentänyt sen.
Sitten - minun mielestäni - varsinaiseen löytöön. Vanhaan kirvesmiehen työkalupakkiin, joka on itse asiassa puusta tehty laukku. Ihastuin ensisilmäyksellä. Kulunut, rosoinen pinta on kaunis. Siinä voi säilyttää tavaroita. Se voi toimia myös tasona tai pöytänä. Tai sen voi vaan antaa möllöttää koristeena.
Laukku aukaistuna.
Kerroin jossakin vaiheessa, että minulla on menossa keräilyssä rasiakausi. Se koskee myös laukkuja. Onhan ne isoja rasioita. Keittiön pöydän alle olen keräillyt kolme laukkua. Ne jotenkin oudolla tavalla rauhoittavat minua - olen kyllä vähän outo muutenkin. Siitä voisi kirjoittaa esseen: laukkujen rauhoittava vaikutus. Kun näkyvillä on että aina voisi lähteä pois. Mahdollisuus.
Ei sitä koskaan tiedä. Nuorempana matkustelin todella paljon. Jos sama fiilis räpsähtäisi päälle. Kyllä lähtisin. Lapsetkin on melkein omillaan. Mikä minua oikeastaan estäisi. Työ?Järjestelykysymys. Virkavapaa. Elämänkumppani? Ehkä hän vain huokaisisi helpotuksesta. Se jatkuvasti sähläävä akka on pois. Rauha maassa. Mutta tulisi kyllä ikävä ennen pitkää. Minä tiedän tämän. Varmasti.
Onko jollakin muulla harakalla tällä hetkellä tietty keräilykausi meneillään?