Miten antaa anteeksi?

Miten onnistua antamaan anteeksi ihmisille, jotka eivät ole koskaan pyytäneet käytöstään anteeksi?  Ikävät sanat ja tapahtumat vellovat mielessä. Ne hyökyvät päälle varsinkin väsyneenä illalla ja yöllä ja silloin, kun en ole työn touhussa vaan minulla olisi mahdollisuus rentoutua ja tehdä jotakin mukavaa.Katkeruus kuluttaa, enkä tahdo päästä elämässä eteenpäin.

Katkeruus kertoo vaikeudesta antaa anteeksi. Anteeksi antaminen ei tarkoita, että hyväksyisi ihmisen väärät teot, eikä se edellytä, että ymmärtäisi loukkaajaa.Anteeksi antaminen on kelteisistä ajatuksista ja tunteista irtaantumisen prosessi, ja siksi tärkeää mielen hyvinvoinnille.

 

Monesti katkeruuteen yhdistyy ruminaatiota eli vatvomista. Tämä ei koske vain isompia koettelemuksia, vaan myös pieniä arkisia vastoinkäymisiä voi jäädä pyörimään mielessä. Ongelma on salakavala siksi, että sen otteessa voi kuvitella, että epämukavien asioiden kertaaminen auttaa lievittämään ahdistusta ja negatiivisia tunteita, vaikka vatvominen voimistaa niitä ja altistaa masennukselle.

Vatvomisesta irti pääsemiseksi on ensin tunnistettava ongelma.Vasta sitten voi opetella katkaisemaan ajatusten vellonnan. Tämä keino kannattaa kuitenkin vasta sen jälkeen, kun on käsitellyt riittävästi mieltään vaivaavaa asiaa.

Jos ihminen kokee, ettei ole käsitellyt vastoinkäymistä riittävästi, kannattaa kirjoittaa niistä jokaisesta kuvaus, jossa vastataan seuraavaan kolmeen seikkaan. Eritellään syyt sille, miksi kyseinen vääryys mielestäsi tapahtui ja mikä sai kokemaan sen niin kuin koit. Toiseksi kerro, mitkä kaikki itseesi liittyvät ja ulkoiset tekijät auttoivat sinua jaksamaan vaikeana aikana ja sen yli.

Kolmanneksi kerro, mitä myönteistä vaikeuksista on sinulle seurannut. On kuitenkin selvää, että ne ovat haitanneet hyvinvointisia, mutta asian toisenkin puolen näkeminen on tärkeää. Vastoinkäymiset voivat myös vahvistaa ja opettaa.

Lähteet: referaatti Hyvä terveys 05/2022, kuvat omat.

Surutyöni 106.

 

Rakas Vera-tyttäremme kuoli toissa tammikuussa. Hän oli terve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Kuolinsyytä ei saatu selville.  Kuolinsyyraportissa sanottiin, että kuoleman syy on tuntematon. Teen yhä surutyötä.

Olen taas alkanut innostua kokkaamisesta. Olenhan minä tehnyt miltei joka päivä ruokaa, mutta nyt olen kiinnostunut uusista resepteistä. Tein tällä viikolla muun muassa kikhernekastiketta ja kalaa kreikkalaisittain. Olisi kiva kokeilla myös,osaanko tehdä yhä voileipäkakun. Kun lapset olivat pieniä, juhlittiin usein, ja tein suolaiset ja makeat kakut.

.

Tavattiin ystävän kanssa taas kahvilassa. Herkuttelin amerikkalaisella juustokakulla. Suurin ero muihin juustokakkuihin on se, että se kypsennetään uunissa. Mietittiin, pitäisikö mennä tänä vuonna Ruisrokkiin. Ehkäpä.

Tunne nyt: Minä sinnittelen. Kaadun. Huudan. Elämä on musta kuin musta piru, joka nauraa ja röhöttää olemattomia. Onni silmänräpäys. Sitten poissa. Sieluni vain tuulen puuska. 

Olen kohdannut pahimman kaikesta. Uskon, että tämän jälkeen ei tavalliset murheet hetkauta. Jo nyt olen saanut kokea sitä. On tullut kärsivällisyyttä ja malttia enemmän. Esimerkiksi miehen kanssa katselimme Siiri-kissiä ja ihmettelimme, onko se lihonut vai odottaako se pentuja. Tunnustelin vatsaa ja se oli pinkeä. Siiristä tulee äiti.

Niin, no, miehen kanssa ei saatu Siiriä eläinlääkärille sterilisaatioon. Yritimme lukemattomia kertoja saada hänet kantokoppaan. Usein hän raapi käteni verille. Pakeni kantoluukusta silmän räpäyksessä. Ovea ei ehtinyt sulkea. Siiri on villikissan pentu, joka oli sisaruksineen pelastettu löytöeläintaloon, jossa olosuhteet ovat karut. Kissat on pienissä häkeissä. Siiri on aina valpas. Vaikka hän vaatii paljon silitystä, hän ei anna ottaa syliin.

Minä en murehtinut tätä asiaa. Ajattelin, että saamme kyllä pennuille kodin. Mies taas melkein sekosi ja voihki, että meillä on kohta talo täynnä kissoja. Tyynnyttelin häntä. Heti raskauden jälkeen kyllä on saatava Siiri sterilisaatioon. Minusta on jotenkin onnellinen asia, että meille tulee kissanpentuja ja Siiristä äiti.

Sairauspelko

 

En tiedä, onko minulla sairauspelkoa niin neuroottisesti, että sen voisi diagnosoida. Pelkoni ovat satunnaisia ja niiden väli voi olla pitkä. Pelkään eniten syöpää. Ehkä siksi, että moni läheisistäni on sairastunut siihen. Tarkkailen kehoani ja  rintoja rintasyövän pelossa. Pelkään lopulta kuolevani.

Tyttären kuoleman jälkeen olen pelännyt itsekin kuolevani. Tytär kuoli nukkuessaan mahdollisesti sydämen rytmihäiriöön. Pelkään sitä nyt itsekin ja tarkkailen sykettäni ja mittaan verenpainetta.

Sairauspelkoa kutsuttiin ennen luulosairaudeksi. Nyt suositellaan, että sitä sanaa ei enää käytettäisi.

Sairauspelosta kärsivä ihminen tarkkailee jatkuvasti ruumiinsa oireita. Hän pelkää sairastavansa jotakin vakavaa sairautta kuten syöpää, MS-tautia tai Aidsia.

Se, että lukemattomilla lääkärillä käynneillä ja tutkimuksilla sairauden mahdollisuus on suljettu pois, ei auta sairauspelkoista ainakaan pitkäaikaisesti. Hän palaa pelkäämään samaa tai jotakin muuta sairautta. Sairauspelkoinen kiinnittää ahdistustaan pakkoajatuksiiin vakavasta sairaudesta.

Sairauspelko puhkeaa yleensä aikuisiällä. Kuka tahansa voi silloin tällöin olla huolestunut terveydentilastaan.Mutta tilan voi diagnosoida sairauspeloksi vasta kun kärsimystä aiheuttava huolestuneisuus kestää vähintään puolen vuoden ajan ja muuttaa merkitsevästi henkilön käyttäytymistä.

On tärkeää ymmärtää, että sairauspelkoinen ei voi päättää parantua. Sitä voi verrata mihin tahansa fyysiseen sairauteen, diabeetikkokaan ei parannu pelkästään tidostamalla sairautensa.

Sairauspelkoisista arviolta puolet paranee psykoterapialla ja lääkityksellä.

Lähteet: referaatti Helsingin Sanomat 28.4.2022, kuvat omat

Uskomuksia ravitsemuksesta ja liikunnasta

 

1)Hiilihydraatit lihottavat 

Hiilihydraatit sitovat nestettä ja voivat aiheuttaa turvotusta. Sen takia ihmiset sattavat kokevat niiden lihottavan. Hiilihydraatit ovat kuitenkin ensisijainen energian lähde. Ne ovat painonhallinnassa erityisen tärkeitä, koska ne pitävät aineenvaihdunnan toiminnassa, säätelevät nälkää ja varmistavat, että energiaa riittää liikkumiseen. Hiilihydraatteja ei pitäisi jättää pois. Valkoisen viljan ja sokerin sijaan kannattaisi valita hitaita hiilihydraatteja, esimerkiksi täysjyväviljaa.

2)Liikkujan pitää syödä proteiinia

Proteiinin tarve on vakio, eikä runsas liikunta kasvata sitä. Tutkimusten mukaan suomalaiset saavat ravinnostaan riittävästi proteiinia, kun syö sitä ruokaympyrän mukaisesti. Tärkeää olisi kiinnittää huomiota siihen, että proteiinia saa säännöllisesti pitkin päivää. Eli lounaan ja päivällisen lisäksi myös aamiaisella ja välipaloilla.

3)Sitruunavesi puhdistaa elimistöä

Välillä  näkee väittämiä, että sitruunavesi muuttaa elimistön pH-arvoja optimaalisemmiksi, mutta vatsalaukku on hapan ja muuttaa kaiken sinne pääsevän happamaksi - myös emäksisen sitruunaveden.

4)Laihdutus tehostuu, jos ei syö liikunnan jälkeen

Jos treenin jälkeen ei syö, elimistö ei pääse korjaamaan vaurioita eikä palauttamaan energiavarastoja. Näin kunto ei kasva. Ensin tulee väsymystä ja ongelmia palautumisessa ja lopulta ylikuormitusta. Tällöin painonhallinta ei onnistu. Kannattaa syödä esimerkiksi pari lasia maitoa ja banaani tai täysjyvämuroja jogurtin kanssa.

5) Painoharjoittelu kasvattaa isot lihakset

Lihasten kasvattaminen vaatii erittäin kovaa työtä. Perusvoimaharjoittelu lisää voimaa ja ylläpitää lihasmassaa. Jokaisen olisi hyvä tehdä lihaskuntoharjoittelua kahdesti viikossa. Tämä ei vaadi kuntosalitreeniä, vaan voi olla esimerkiksi portaiden kävelyä tai halonhakkuutta.

Lähteet: referaatti Hyvä Terveys 1/22, kuvat Pexels

Surusta

 

Jokaisen suru on omanlainen, erilainen. Suru on kuin aukinainen haava, joka tykyttää kipua ja johon puukko iskee ja iskee aina uudestaan. Suru riehuu ja ravistelee.Suru ei ole teoriaa. Se kestää jokaisella aikansa. Luin artikkelin surusta Kauneus&Terveys- lehdestä. Osin tunnen ja ajattelen samoin.

" Suru on hidas. Sitä ei voi tehostaa tai  nopeuttaa millään konstilla, eikä sitä pidä pyrkiä väkipakolla eroon", sanoo psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Soili Poijula.

Ei ole oikeaa tai väärää tapaa surra. Nykyään ollaan sitä mieltä, ettei suremisen tarkoitus kuitenkaan ole yrittää unohtaa tapahtunutta tai päästä surusta eroon vaan löytää ennemminkin uudenlainen suhde siihen, mitä on menettänyt. Menetystä voi joutua käymään uudestaan ja uudestaan läpi, jotta suru voi vähitellen asettua mielessä osaksi omaa elämänhistoriaa.

Mitä läheisempi ja syvempi tunne kuolleeseen on ollut, sitä raskaampi suru on. Kaipaus voi olla raastavaa, vaikka kuolemasta olisi kulunut jo kauan.

Surusta voi jotenkin parantua vain suremalla. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että sureva haluaa muistella vainajaa eikä yritä sulkea tätä pois mielestään.

Rakkaan ihmisen menetys herättää surun, jotta sureva voi sopeutua uuteen tilanteeseen ja rakentaa muistojen avulla uuden mielikuvatason suhteen kuolleeseen.

Surua ei voi ratkaista, mutta se muuttaa ajan kanssa muotoaan, kun kuoleman kanssa pystyy tekemään sovinnon. Silloin voi alkaa keskittyä nykyhetkeen, tuntea iloakin ja odottaa tulevaa. Jokainen suree yksilöllisesti, omaan persoonaansa kuuluvalla tavalla ja tahdissa.

Lähes kaikilla surevilla voi ilmetä ainakin jonkin aikaa keskittymiskyvyn,  muistin ja toimintakyvyn heikkenemistä sekä ajattelun epätasapainoisuutta. He joille tunteen käsittely on hankalampaa, oirehtivat myös herkemmin fyysisesti.

Menetykseen sopeutumisesta voi seurata surevalle usein pitkällä aika välillä henkistä kasvua. Kärsimyksessä arvot syvenevät ja  perspektiivi laajenee. Surun jälkeen on tietyllä tavalla viisaampi: osaa arvostaa läheisiään eri tavalla kuin ennen.

Suru rauhoittuu vähitellen. Mutta saatta roihahtaa pintaan aivan yllättäen, selittämättä. Miksi? Suru latautuu esineistä ja merkkipäivistä, joihin liittyy muistoja kuolleesta. Sanotaankin, että suru ottaa askeleen eteenpäin ja sitten kaksi taaksepäin.

Läheisen kuolinpäivä on monesti vuoden raskain päivä vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Kun oppii tunnistamaan vaikeat päivät, tilannetta voi helpottaa puhuminen läheisten kanssa ja tekemällä merkkipäivänä oman rituaalin.

Vieläkö sinä suret?Eikö olisi aika jatkaa elämää. Hyvää tarkoittavat tsemppisanat voivat jopa ahdistaa surevaa. Kun menetyksestä on kulunut vuosia, muiden voi olla hankala ymmärtää, että suru on yhä osa elämää, ja sureva on muuttunut. Suremattomat ihmiset saattavat väsyä toisen suruun. He eivät ymmärrä. Kannattaisikin etsiä ihmisiä, jotka kestävät ja ymmärtävät toisen surua. Seurakunnan sururyhmät voivat tuoda suurta lohtua vuosienkin päästä.

On tutkittu, että stressitaso laskee myös fyysisesti, kun kuuntelee saman kokeneen kertomusta. Usko ja toivo selvitymisestä vahvistuu.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Lähteet: Kauneus&Terveys 4/2022, Helsigin Sanomat 24.3.2022, kuvat omat

Ylipaino on usein perinnöllistä

 

Yksilölliset erot painonhallinnassa ovat isoja ja yleensä perittyjä. Ne eivät välttämättä johda lihomiseen, mutta vaikuttavat siihen, kuinka paljon tulee syöneeksi. Perimä vaikuttaa sekä aineenvaihdunnan ominaisuuksiin ja aivotoimintaan.

140 000 kaksosen  kaksostutkimuksen  mukaan lihavuudesta yli puolet on periytyvää. Yksilölliset tekijät kuten aineenvaihdunnan vilkkaus on perimän sanelemaa.

Esimerkiksi kylläisyyshormonin tuotanto on suurelta osin perinnöllinen ominaisuus.Perimä selittää myös ruokahalun säätelyyn liityyviä ominaisuuksia, joilla on lihomistaipumuksen kannalta ratkaiseva merkitys.

Kun ruokaa on tarjolla rajattomasti vaikkapa buffet-pöydässä, kaikilla on taipumus syödä vähän liikaa, mutta "paemman ruokahalun" perineet syövät paljon runsaammin.

Jotkut voivat saada taipumuksen syödä liikaa jo hedelmöityksen hetkellä, kun vanhemmilta saadut geenit yhdistyvät lapsen perimäksi. Toisilla ruokahalu muodostuu äidin kohdussa. Runsaasti ylipainoisen äidin lapsi sopeutuu jo sikiöaikana saamaan liikaa ravintoa, jolloin hän kaipaa enemmän ruokaa myös syntymän jälkeen. Raskauden aikana ei siis kannattaisi syödä "kahden edestä".

Makeiden ja rasvaisten herkkujen himossa on suuria yksilöllisiä geneettisiä eroja. Muun muassa suklaanhimo johtuu siitä, että aivojen mielihyväkeskus reagoi suklaan syömiseen voimakkaasti. Aivojen kuvatamistutkimuksissa herkkua syödessä kaikilla nähdään aivojen mielihyväkeskuksessa signaaleja, mutta suklaanhimoisella siellä on todellinen vipinä.

Geenien lisäksi makumieltymyksiin ja himoihin vaikuttaa varhaislapsuuden tottumukset.

Herkkuja himoitsevan painonhallintaa vaikeuttaa entisestään se, että jo hyvän ruoan näkeminen käynnistää aivoissa reaktioita, jotka liittyvät haluun. Tämäkin on osittain peritty ominaisuus.

 

Mikään näistä geneettisistä ominaisuuksista ei ole sellainen, etteikö painonhallinta olisi mahdollista. Tilanne kuitenkin on se, että nykyisen ruokaympäristön runsaudessa se on toisille huomattavasti keskimääräistä vaikeampaa.

Lähteet: referaatti Helsingin Sanomat 7.4.2022, kuvat Pexels

Monilla on huijarisyndrooma työpaikalla

 

Yllättävän moni ajattelee työpaikallaan, ettei osaa työtään, vaan huijaa työkaveriensa luulemaan niin. Huijariajattelijan mielen voivat vallata ahdistavat ajatukset, joita leimaa epäilys omasta osaamisesta työpaikalla.

Jos hujariajattelija saa sairausdiagnoosin, se on yleensä ahdistuneisuus tai masennus. Huijariajattelu ei ole kuitenkaan pysyvä olotila.

Muun muassa tietotyössä onnistumista on vaikea mitata. Täysin abstraktissa työssä on vaikea osoittaa osaamisensa ja pätevyytensä. Työpaikalla kilpailuhenkisyys on omiaan synnyttämään huijariajatuksia, samoin toistuvat yt-neuvottelut.

Huijariajattelija voi uuvuttaa itsensä työllä. Hän ajattelee, että mitä enemmän itsestään antaa, sitä parempi on.

Hujariajatteluun taipuvaisimpia ovat korkeakoulutetut naiset. Mutta siitä kärsii myös miehet ja alempien koulutustasojen ammateissa työskentelevät.

Jotkut tuntevat huijaavansa tietyissä tehtävissä, mutta olevansa hyviä toisissa tehtävissä. Kun rutiini työhön kehittyy, myös huijariajatukset lievenevät. Tärkeintä on ymmärtää oma osaamisensa. Kun huijari oppii sanomaan itselleen, että tämä työ on nyt tehty ja se on hyvä, se tuo mielenrauhaa.

Helsingin Sanomat 2.9.2021, kuvat omat

Surutyöni 105.

Rakas Vera-tyttäremme kuoli reilu vuosi sitten. Hän oli 22-vuotias molekyylibiologian opiskelija, hyväkuntoinen ja terve. Kuolinsyytutkimuksessa ei löytynyt syytä hänen kuolemaansa. Se saattoi olla lähinnä sydämen rytmihäiriö. Teen surutyötä.

Olen todella ihmeissäni, että muutama vuosi sitten perustamani kukkapenkistä on noussut krookuksia, narsisseja, hyasintteja, helmililjoja ja tulppaaneja. En muista niitä istuttaneeni. En muista sipulien ostamista. Kukkapenkki on ollut lähinnä hyötykasveille, mustalle viinimarjalle, kurpitsoille, karviaiselle, rodolle ja  maanpeitekasveille perustettu. En muista! Tällaista on surutyö. Mutta on ihanaa katsella näitä kukkia. Ne kukkivat mlkein vuorotellen. Aina on jotakin kaunista kukkapenkissä.

Tunteet nyt: Sanani ovat kuivia. Seison jyrkänteen reunalla. Hypätäkö vai puhjeta  kuin toukokuu. Sinä Vera olet mielessäni. Välillä haluan niin kovasti olla kanssasi. Lähteä tästä toivottumuudesta. Pirstouden palasiksi. Itken ja huudan. En voi päästää irti. En koskaan. Vaikka nyt linnut pudottavat laulunsa. Niin kauniina. Yltäkylläisinä.

Kävelen metsäpolkuja. Katselen järveä. Luonnon täyteläisyyttä. Melkein onnellisena. Mutta pimeä olento liikkuu minussa. Syvällä. Tunnen sen ilkeyden ja mustuuden.

Kohta on aika kylvää kasvimaa. Ostin paljon siemeniä, muun muassa lehtikaalia, sipulin istukkaita, erilaisia salaatteja, kehäkukan, kamomillan, korianterin ja muiden yrttien siemeniä. Aion tilata Viherpeukalolta jaloelämänlankaa ja sammalleimua.

Tukokuu on minulle vuoden paras kuukausi. Luonto näyttää viattomalta, puut avaavat vähitellen silmunsa, maa vihertää, ei ole enää harmaa ja ruskea kuten huhtikuussa. Pidän myös kesäkuukausista, syksystä ja talvesta. Oikeastaan kaikista vuodenajoista. Nyt surussa pimeä syksy ja talvi suojaavat ja lohduttavat. Ne ovat hyviä kuukausia. Voi käpertyä turvalliseen ja suojaavaan pimeään. Olla lähtemättä ja toimelias.  Ja kuolema on pimeä.

Olen edelleen miettinyt, onko minulla vaihdevuodet vai onko ne menneet.  Muistan, että kolme vuotta sitten heräsin joskus aamulla yövaatteet ja lakanat kosteana hiestä. Oli myös lähinnä lämpimiä aaltoja muutaman kerran. En pitänyt niitä vaihdevuosioireina, koska ne olivat niin lieviä. En ylipäätään ajatellut, että minulla olisi vaihdevuodet. Miksiköhän. Mieliala vaihteli kuten nytkin. Mutta se on kenties aivan tavalliseen elämään kuuluva ominaisuus. Tunteet tulee ja menee. Kokonaisuutta katsoen minä olen selvinnyt vaihdevuosista helpolla. Sentään jotakin helppoa tässä elämässä.

Vainoharhaisuus on yksinvaltiaan ominaisuus

 

Seuraava teksti sopii mielestäni myös Putiniin, jonka valta on saanut hänelle aikaan vainoharhaisuutta.

Adol Hitler, Josef Stalin,Idi Amin, Zimbabwen Mugabe, Saddam Hussein, Muammar Gaddafi, Kim Jong-il, Juri Andropov... Näillä kaikilla  itsevaltiailla oli itsevaltiaiden ainainen ammattitauti: paranoidisuus. Se ruokkii itsevaltiaita, jotka ovat eristäytyneet todellisuudesta kultaiseen häkkiinsä.

Lähes jokaisen pitkään hallinneiden yksinvaltiaiden mielessä pyörivät samanlaiset ajatukset. Merkittävimmin yksinvaltiaiden yhdistää heidän narsismi ja vainoharhaisuus.

Tutkijoiden mukaan itsevaltiaiden arkea hallitsevat vahvasti myös alituinen pelko, epäluulo ja ylikorostunut tarve näyttää ja käyttää valtaa.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että yksinvaltiaat ovat paitsi narsisteja myös syvästi vainoharhaisia, epäsosiaalisia ja sadistisia. Narsistisen yksinvaltiaan käytöstä ja toimia määrää itseihailu ja ihailluksi tulemisen tarve.

Itsevaltiaat näkevät itsensä ainutlaatuisina yli-ihmisinä, joille on annettu erityinen tehtävä. Heillä on mielestään oikeus elää tehtäväänsä välittämättä muista ihmisistä tai säännöistä.

Yksinvaltiaiden vainoharhat näyttävät kehittyvän, kun he ympäröivät itsensä yhä tiiviimmin samanmieleisten hännystelijöiden joukolla.

Lopulta kuplan sisään ei tihku enää lainkaan tervettä kritiikkiä ja kyseenalaistavaa keskustelua. Hännystelijät ruokkivat yksinvaltijaiden epäluuloja, pelkoja ja suuruudenhulluja kuvitelmia, kun he pyrkivät vahvistamaan omaa asemaansa. Julmimmatkin diktaattorit kerjäävät teoillaan ihailua ja hyväksyntää.

Ylevät eleet kääntyvät kuitenkin loukatun ylpeyden sävyttämäksi kostoksi, jos niitä ei arvosteta. Kynnys kostolle on matala, sillä narsismiin liittyy kyvyttömyys tuntea empatiaa muita ihmisiä kohtaan.

Paljastava merkki vainoharhojen vauhdittumisesta ovat yksinvaltiaan mahtipontiset tavoitteet ja heidän itselleen myöntämät tunnustukset. Vaikka lähes jokainen yksinvaltias pyrkii olemaan vallassa koko ikänsä, vain neljäsosalle se onnistuu.

Lähteet: referaatti Helsingin Sanomat 14.4.2022

.

Miten saada tyytyväisyyttä elämäänsä?

 

Minä en tunne tällä hetkellä  melkein lainkaan tyytyväisyyttä elämääni Veran kuoleman takia. Olen tyytyväinen vain siihen, että olen vielä elossa. Luulen, että tyytyväisyyteni lisääntyy kesällä, kun luonto on kauneimmillaan, ja saan tehdä puutarhatöitä. Aikaisemmin koin paljonkin tyytyväisyyttä , mutta tietenkin oli jaksoja, jolloin en kokenut sitä, etenkin elämän murroskohdissa.

Tyytyväisyyden kysymykseen vastaa Emma Seppälä psykologian tohtori, joka on erikoistunut  onnellisuuden, myötätunnon ja tunneälyn tutkimukseen.

Seppälän mukaan on kahdenlaista onnellisuutta: hedonistista ja eudaimonista. Hedonistinen on itsekästä omien mielihalujen tyydyttämistä. Eudaimoninen onni on antamista ja jakamista toisten ihmisten kanssa.

Jatkuva asioiden tavoitteleminen oman itsen kustannuksella ajaa ihmisen taistele tai pakene -tilaan, joka on pitkään jatkuessaan uhka terveydelle. Stressitila on kehittynyt evoluution mukana pelastamaan henkemme vaaratilanteesta. Kun vaara on ohi, kehon pitäisi palata muutamassa minuutissa lepotilaan. Nyt palauttava rauhallisuus jää yhä useammin pois kokonaan, ja stressi on kroonista.

Pohjimmiltaan on kyse siitä, että ihminen haluaa olla hyödyksi ja menestyä. Pohjois-Euroopassa tätä selittää protestanttinen etiikka, jonka mukaan olemme mitattavissa sen mukaan, mitä saamme aikaan.

Jatkuva suorittaminen saa ajatukset vaeltamaan ja estää hetkessä elämistä. Se vie kauemmaksi onnellisuudesta. Kun ihminen on läsnä nytkyhetkessä eli ajattelee sitä, mitä parhaillaan tekee, ollaan tutkimusten mukaan onnellisempia riippumatta siitä, tuoko tekeminen iloa vai ei.

Onnellisuuteen liittyy myös kiitollisuus siitä, mitä on. Kiitollisuuden lisäksi toinen yksinkertainen tapa saada onnea on keskittyä hengittämiseen. Siihen Seppälä kiinnittää huomiota joka päivä.

Kun ihminen on todella ahdistunut tai peloissaan, on selvää, etteivät rationaaliset ja loogiset neuvot auta. Kun iso tunne ottaa vallan,  Seppälä kannustaa keskittymään hengittämiseen. Näin parasympaattinen hermosto aktivoituu ja olo helpottuu.

Eudaimoninen onni on pysyvämpää kuin hedonistinen. Ihmiset, jotka suosivat elämässään epäitsekästä onnea, voivat tutkimusten mukaan fyysisestikin paremmin.

Seppälä korostaakin välittämisen ja aidon läsnäolon tärkeyttä. Onnellisuuden resepti on yksinkertainen: anna aikaasi myös muille ja tee hyvää toisille.  

Kestävän onnen lähde ovat toiset ihmiset, mutta itsestäänkin pitää välittää ja olla armollinen itselleen.

Lähteet: Helsingin Sanomat 24.12.2020, kuvat omat.

  

Surutyöni 104.

 

Rakas Vera-tyttäremme kuoli reilu vuosi sitten. Hän oli 22-vuotias terve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Kuolinsyytä ei löydetty. Vera kuoli nukkuessaan. Teen surutyötä.

Olen nukkunut todella pitkiä yöunia viime aikoina, jopa 13 tuntia. Näin oli surutyön alkuvaiheessakin. Palaanko taas surun käsittelemisestä reagointiin? Ehkä.

Tuntuu välillä, että kevään ylenpalttinen valo saa hermostoni vihlomaan. Onneksi on puutarhan kevättyöt. Kun keskittyy yksinkertaiseen tekemiseen, mieli rauhoittuu. Se on kuin mindfulnessia, meditaatiota. Tutkittu juttukin.

Haravoin pihaa ja kasvimaata, koska se on suuren kuusen alla ja siitä tulee paljon roskaa. Talvella omenapuita on järsitty, lieneekö jänis tai rusakko. Onneksi ei pahasti. Niiden elämä jatkuu.

Nyt  tuntuu: Suruni on kuin tunneli. Olen välillä julmuuden keskipisteessä. Repeydyn ilmaan, joka on paksua. Kiedon käteni, Vera, sinun ympärillesi, muiston ympärille.

Veran kuoleman jälkeen suru oli mustaa. Noitia ja piruja. Nyt se on hämäryyttä mielessä huikaisevassa valossa. Vastakohtia. Turhia merkityksiä katveessa. Itkua varhain aamulla. Kaipausta.

Luonnossa tapahtuu niin paljon nyt: leskenlehdet tien pientareella, sini- ja valkovuokot, krookukset. Ilma täynnä linnunlaulua. Lupausta kesästä.

Vera kulkee mukana keväisillä teillä ja poluilla. Järven rannassa. Paukkuva ääni, ja jäät lähtee. Kevään vallankumous.

Luin Nina Lykken Kohonnut riski-romaanin. Se piti otteessaan, sujuvaa tekstiä. Satiiria nykyisestä keskiluokasta ja muistakin.Päähenkilö on lääkäri ja pettänyt miestään yhden vuoden, jää kiinni ja muuttaa nukkumaan hoitohuoneeseensa. Välillä niin täyteläistä mustaa huumoria, kun esimerkiksi hermostuu joillekin kaikkea vaativille potilaille. Nauratti.

Katsoin Yle areenasta tosipohjaisen minisarjan Peribrittiläinen skandaali. Yläluokkalaisten rumasta erosta ja oikeudenkäynnistä. Etenkin naisparonin tilanne välillä pakahdutti. Sarja on brittiläinen laatusarja, ja siinä naispääosaa näytteli sama nainen kuin kuin nuorta Elisabethia sarjassa The Crown. Ehkä katson toisen tosipohjaisen brittisarjan Perienglantilainen Skandaali.

Minun on nyt vain elettävä tässä aaltoilevassa surussa. Joka on kuitenkin muuttunut parempaan suuntaan ajan kuluessa. En nää esimerkiksi Veraa monissa tilanteissa mielikuvissani monesti joka päivä. Rauha ja kaunis suru lisääntyvät.

Laihduttaneet voivat saada painoa helpommin kuin ei-laihduttaneet

Minä laihdutin toissa vuonna 13 kiloa viidessä kuukaudessa.   Vauhti oli yksi kiloa viikossa. Se oli ehkä liian nopeaa laihduttamista. Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta tuolloin kun laihdutin, kilpirauhanen oli ylitoiminnan puolella. Aineenvaihdunta ja laihtuminen oli nopeaa, sekä sydän tykytteli.

Sain tämän selville, kun tuli kutsu sisätautien lääkärille kontrolliin. Hän oli elämäni ihanin lääkäri. Hän oli tutkinut kilpirauhasarvot useampien vuosien ajalta ja uusien verikokeiden perusteella hän sanoi, että minulla on ollut vuosia kilpirahasen ylitoiminta. Ylitoiminta voi olla vaarallistakin, koska se altistaa halvauksille. Ihmettelen, etteivät terveyskeskuksen lääkärit olleet puuttuneet tähän. Tyroksiinilääkitystä vähennettiin, ja arvot tasaantuivat keskitasolle.

Nyt olen lähinnä tyttären kuoleman aiheuttaman lohtusyömisen ja hidastuneen aineenvaihdunnan takia saanut painoa takaisin . Paino on tullut nopeasti ja helposti. En tämän surutyöni takia yritäkkään laihduttaa. Sitten aikanaan. Jos silloinkaan. Minulle sopii hyvin seuraava teksti.

Joskus elämässään laihduttaneilla on suurempi painoindeksi, isompi vyötärönympärys ja riski sairastua kakkostyypin diabetekseen.

Sadattuhannet suomalaiset yrittävät tänäkin vuonna laihduttaa, yli kolmasosa naisista ja viidesosa miehistä. Suurimmalla osalla laihdutetut kilot kertyvät takaisin. Tulos on juuri päinvastainen kuin on toivottu: laihduttajat lihovat enemmän. Laihdutuskuurin jälkeen kilot voivat tulla ekstranakin takaisin. Laihdutusyritykset eivät toimi pitkän ajan kuluessa.

Kiloja ei yritä karistaa vain ylipainoiset ihmiset, vaan näin tekevät myös normaalipainoiset, etenkin naiset. Normaalipainoisten kannattaisi kuitenkin välttää turhaa laihduttamista. Normaalipainoiset, jotka ovat laihduttaneet, lihovat enemmän kuin ne normaalipainoiset, jotka eivät ole laihduttaneet.

Elimistö on kehittynyt vastustamaan laihtumista. Se on evoluution näkökulmasta järkevää, jotta ihminen on pysynyt hengissä, kun ravintoa on ollut saatavilla vain niukasti.

Kun ihminen laiduttaa, nälästä ja kylläisyyden tunteesta aivoille viestivien suolistohormonien toiminta muuttuu:  kylläisyyshormonien eritys vähenee ja samalla nälkähormonien eritys lisääntyy.

Laihduttajan keho yrittää jarrutella perusaineenvaihduntaa, jottei energiaa kuluisi niin paljon.   Laihdutus voi myös lamaannuttaa rasvakudoksen mitokondriot eli solumoottorit.

Paino laskee laihduttaessa alimmilleen noin puolen vuoden kuluttua laihdutuksen aloituksesta. Paino pysyy sen jälkeen tasaisena muutaman kuukauden, kunnes painolla on taipumus nousta. Voi seurata painon jojoilu. Melko moni päätyy epäonnistuneen painonpudotuksen jälkeen laihduttamaan uudelleen.

Tunnesyöminen on etenkin kielteisten tunteiden ja ajatusten säätelyä syömisellä. Se on yksi painonnousun riskitekijä. Lohtusyömisellä saatu energia on usein osittain ylimääräistä energiaa.

Toistuvat epäonnistumiset laihduttaessa voivat vähentää itseluottamusta. Jos itsetunnon ja itsepysyvyyden kokemukset heikkenevät, myös todennäköisyys onnistua painonpudotuksessa voi heikentyä.

Jos ylipainoa on runsaasti, ja laihtuminen hyödyttäisi terveyttä, painon pudottamista kannattaa ajatella. Siihen ei kuitenkaan kannata lähteä liian kevein perustein.

Lähteet: referaatti Helsingin Sanomat 28.2.2022, kuvat Pexels

Itsetunto

 

On pulmallista, jos koko itsetunto rakentuu suoritusten varaan tai se on niin korostunut, ettei mikään riitä. Toisaalta me aikuiset suoritamme enemmän tai vähemmän, ja itsetunto vahvistuu onnistumisista.

Itsetunto ei ole koko ajan samana pysyvä vaan se voi vaihdella tilanteesta toiseen. Joissakin tilanteissa olemme vahvimmilla kuin joissakin toisissa. Itsetunto kehittyy läpi elämän, ja vanhemmilla ihmisillä se voi olla vakaampi ja parempi kuin nuoremmilla.

Yksilöllisyyttä korostavassa kulttuurissamme olisi hyvä muistaa, ettei itsetunto ole kiinni vain itsestä vaan se kehittyy vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa.

Riittävän hyvä minä voi edetä tekemällä asioita, joista nauttii. Se voi tehdä hyvää, että keskittyy itselleen tärkeisiin juttuihin ja saa jopa niistä hyvää palautetta. Joissakin vaikeissa tilanteissa voi myös kysyä itseltään, että entä jos hyväksyisin itseni sellaisena kuin olen ja lopettaisin itseni soimaamisen sisäisessä puheessa.

Lähteet: Hyvä terveys 10/2021, kuvat omat