Elämää maalla 44.

 

Olen nyt huomannut, että pidän kaamoksesta. Se tekee olon rauhallisemmaksi. Kesä on täynnä hälyä, menoja, kiireitä. En inhoa kesää vaan oikeastaan pidän siitäkin. Pidän kaikista vuodenajoista lukuun ottamatta huhtikuuta.

Kaamos hidastuttaa. On aika pysähtyä ja levätä. Se on kuin suojaava musta kaapu. En ole saanut paniikkikohtauksia, ja ahdistusta on ollut vähemmän. En kuitenkaan ole väsynyt. Nautin.

Illalla lenkille meno on mukavaa, vaikka on pimeää. Tyypin 2 diabeteksen vuoksi pitää liikkua säännöllisesti ainakin viitenä päivänä viikossa. Olen käynyt myös kuntosalilla.

Yhtenä iltana minulla oli liian himmeä taskulamppu, patterit loppumassa. Ajattelin, että tuosta alkaa lyhyt kotitie, mutta astuin tyhjään. Olin syvässä ojassa. Toista polvea särki, enkä voinut kunnolla seistä, joten jouduin ryömimään ojasta. Polvi oli varmaankin venähtänyt ja se parani parissa päivässä.

Diabeteksen labratulokset tulivat, ja sokeriarvot olivat normalisoituneet. Lääke siis vaikuttaa. Olin niin, niin iloinen tästä. Maksa ynnä muut arvot olivat normaalit nekin.

Huh, tämä noin kaksi viikkoa on ollut teknisiä ongelmia. Kuten viimeksi kirjoitin, että läppärin laturi ei toimi. Vein sen kauppaan, josta ostin sen. Siellä sanottiin, että vika voi olla laturissa tai koneen sisällä. Todennäköisesti sisällä. Sitä ei voisi korjata, ja pitäisi ostaa uusi kone - mikä myyntipuhe.

Vietiin läppäri korjaamoon. Sieltä ei kuulunut mitään viikkoon. Soitin sitten sinne ja jätin viestin vastaajaan. Sieltä soitettiin takaisin melko pian. Vika on laturin päässä, joka laitetaan läppäriin. Se on vääntynyt. Ja heidän mukaansa kone kyllä latautuu, jos se on pöydällä. Uuden laturin saaminen voisi kestää viikon. Korjaamo suositteli, että hakisimme koneen, ja viikon päästä sitten uuden laturin. Saimme koneen eilen.

Ja miksiköhän sen laturin pää on vääntynyt? No, minä olen välillä nukahtanut se sylissä ja läppäri on tippunut sitten lattialle. Aina en muista laittaa tyynyjä siihen.

Suoratoistopalvelut on minulle unilääkettä. Luen yleensä ennen niiden katselua 2-3 tuntia. Se ei väsytä lainkaan, koska mielikuvat luodaan itse. Ohjelmien valmiita kuvia katsoessa aivot ovat melkein tyhjäkäynnillä, siksi nukahdan.

Hukkasin pankkikorttini makuuhuoneeseen, jossa kirjoitan muun muassa tätä blogia. Tyhmintä oli, etten löytänyt sitä mitenkään. Etsin ja etsin. Soitin sitten pankkiin, ja kortti kuoletettiin. Sain noin viikon päästä kirjeen, jossa muun muassa sanottiin, että uuden pin-koodin saa verkkopankista. Enpä löytänyt. Jouduin soittamaan pankkiin kaksi kertaa, jotta ymmärsin, missä se pin-koodi on. Kaikilla kolmella kerralla jouduin jonottamaan pankkiin yli puoli tuntia. Se oli minulle kärsimättömälle ihmiselle tuskaa. Lopulta asia hoitui.

Ennen läppäriongelmia yritin taas siirtää kuvia puhelimesta läppäriin, mutta se ei onnistunut. Oli tullut joku uusi ohjelma. Siinä samassa hävitin suurimman osan kuvistani, noin 1400. Seuraavaksi pitää taas mennä kauppaan ja pyytää apua josko saisin kuvat takaisin. Tätä hemmetin tekniikkaa, jota digiblondi ei osaa.

Hyvää viikonloppua!