Minä olen viisi vuotta vanhempi kuin mieheni. Nyt se alkaa jotenkin näkyä. Tutkijoiden mukaan ihmisillä on kaksi vanhenemispyrähdystä, noin 44-vuotiaana ja kuusikymppisenä. Minä olen miltei kuusikymppinen. Sain tyypin kaksi diabetes diagnoosin, vaikka veriarvoni ovat erittäin hyvät ja verenpaine miltei liian alhainen. Lääkäri sanoi, että se on minulla ehkä perinnöllistä. Mutta miksi se puhkesi nyt? Uskon, että iän takia.
Minulla on alkava nivelrikko toisessa polvessa. Olen jäykempi aamuisin kuin ennen. Selkä väsyy helposti puutarhatöissä, sienessä ja marjassa. Onneksi kuntosali ikään kuin aukaisee kehoni.
Mies on perusterve lukuun ottamatta huonoja kolesteroliarvoja ja verenpainetta. Hänellä on molempiin lääkkeet. Hänen partansa ja hiukset ovat osin harmaantuneet. Kaljua päälella. Mutta jotenkin mies on sutjakampi kuin minä. Hän kestää selän rasitusta hyvin.
Diabeteksen hoitoon liittyy jalkojen peseminen joka ilta: tarkka kuivaaminen, myös varpaanvälit ja rasvaaminen. En vain jotenkin ole saanut sitä rutiiniksi. Se vaivaa minua joka ilta. Ostin myös diabetessukkia, jotka tuntuvat jaloissa hyvältä, eikä niissä ole resoria.
Olen vaihtanut Veran haudalle kanervat ja havut. Kesäkukat olivat kuolleet. Muistan kun yhden kerran meni jalat alta Veran haudalla. Onneksi mies oli mukana ja sain nojautua häneen. Nyt olen jo rauhallinen haudalla.
Niin se vain syyskuu meni. Oli paljon auringonpaistetta, josta minä vilukissa olin tyytyväinen. Aamun sumu ja illalla kauniit auringonlaskut. Sienet, puolukat ja puutarhatyöt - onneksi suppilovahverot sietävät kylmää.
Olen ottanut loputkin kesäkukat pois. Daaliat olivat vielä muutama päivä sitten täydessä kukassa ja oli nuppujakin, mutta halla vei ne. Samoin kelloköynnöksen, krassin, keijuköynnöksen ja aitoelämänlangan. Toivon kovasti, että kärhöt kestävät talven.
Palasin entisiin tapoihin ja kolaroin auton. Olin kääntymässä pieneltä tieltä isommalle, kun tuli auto oikealta ja törmäsin siihen. Autonajaja oli helvetin vihainen. Haukkui minut perinpohjaisesti. Hänen autoonsa ei tullut näkyviä vaurioita. Minun/mieheni autoon tuli pintalommo. Toinen kuski otti valokuvan ajokortistani ja autostaan.
Aikaisemmin olen kolaroinut lähinnä peruuttaessani - kerran peruutin oppilaan autoon, ja siitä tuli suurta huvia oppilailleni. He tiesivät, että ajan lujaa, vaikka olen surkea kuski. Ihmettelen vieläkin, mistä he tiesivät tuosta. Ehkä joku oppilaani oli ajanut perässäni.
Teemme edelleen talven polttopuita. Nyt on sellainen tilanne, että vien ne kottikärryillä suojaan. Koivupuut ovat isoja. Miehen pitää pätkiä ne moottorisahalla ja sitten halkomiskoneella. Työni on helppoa, mutta kuitenkin alaselkäni kipeytyy.
Vesi on edelleen kaivossa vähäistä - alan jo ryytyä tilanteeseen. Saunaa pitää lämmittää kaksi kertaa viikossa, ja vesi on järvivettä. Mies roudaa sitä. Tiskaaminen käsin jo kyllästyttää.
Olen ollut koko viikon melko rauhallinen, pahaa ahdistusta ei ole ollut. Se menee näköjään kausittain.
Ei mitään muuta kuin:
Kivaa viikonloppua kaikille!
Pieni vinkki varpaiden välien hautumisen ehkäisemiseksi,paksua villalankaa tai huovutushuopaa varpaiden välissä pitää ne kuivina.Apteekissa vastaavaa on,mutta kallista.
VastaaPoistaTäällä toinen jo vanheneva 62v.Mulla myös nivelrikko polvessa,si-nivel vaivaa.Aamut on kankeita ja mikä kummallista sängystä noustessa jalkapohjiin sattuu.Kyllä se vanhuus vaivojen kanssa tulee...
Kiitos kommentistasi Anonyymi ja suuret kiitokset vihjeistäsi. Kokeilen heti villalangalla. Niin totta tuo, että kyllä se vanhuus vaivojen kanssa tulee tai pitää olla joku superterve.
VastaaPoistaSuru ja stressi vanhentavat. Ja sinä olet kokenut suruista suurimman, oman lapsesi kuoleman
VastaaPoistaOle itsellesi lempeä ja armollinen.t.Selja
Kiitos kommentistasi Anonyymi. Niin se varmasti on, että suru vanhentaa. Tunnen, että Veran kuoleman jälkeen olen vanhentunut 10 vuotta.
VastaaPoistaSuuret surut ja vastoinkäymiset varmasti vanhentavat. Itse tunsin vanhenevani paljon lonkkamurtuman vuoksi. Jäin puoleksi vuodeksi sängyn pohjalle, mikä ei ollut viisasta.
VastaaPoistaKiitos Merja kommentistasi. Olen pahoillani lonkkamurtumisesta. Se on vakavaa. Ehkä sängyn pohjalle hautautuminen oli sinun selviytymiskeinosi. Niitä voi olla niin monenlaisia. Mutta sanotaanhan kliseisesti, että liike on lääke.
VastaaPoista