Kerrot hirveästä aamurumbasta ja puolison kanssa riitelemisestä ystävälle, joka tarjoutuu hyväntahtoisesti kuuntelemaan murhetta - mutta alkaakin kertoa omista parisuhderiidoista.
Tätä ilmiötä voi kuvailla arkisesti vastavalittamiseksi. Kyse on siis siitä, että yksi kertoo oman elämänsä hankaluuksista, ja toinen vastaa kuulemaansa oitis valittamalla omista murheistaan ennen kuin ensin äänessä olleen tilannetta ei ole laisinkaan käsitelty.
Vastavalittamisella on yleensä inhimillisesti hyvä tarkoitus, esimerkiksi halu osittaa empatiaa, sanoo psykologian tohtori Satu Kaski.
Vastavalittaminen on Kasken mukaan erittäin yleistä tavallisissa keskusteluissa, ja sillä on todennäköinen aivojen toimintaan liittyvä selitys: aivojen peilisolujärjestelmä kannustaa yhtymään keskustelukumppanin valitukseen, koska se on virittynyt matkimaan toisen toimintaa ja tunteita.
Peilisolujen takia toisen ihmisen kertomat asiat aktivoivat aivoissa helposti muistot omista vastaavista kokemuksista.
"Ihminen voi ajatella empaattisesti ilmaisevansa, että hän todellakin tuntee ja tietää, mistä toinen puhuu. Vastavalitus voi olla tapa ilmoittaa, että läheisen murheet kyllä kiinnostavat."
Helposti kuitenkin unohtuu, että toinen ihminen haluaa tulla kuulluksi. "Hän todennäköisesti haluaa kertoa tarinansa rauhassa loppuun ja saada vasta sitten osakseen tukea ja ymmärrystä."
Vastavalittamisesta syntyy haittaa, jos ihminen haluaa jatkuvasti päästä osoittamaa oman verrattoman kokemuksensa - eli pätemään.
Lähteet: Helsingin Sanomat 7.9.2024, kuvat Mäntän ja Mäntyharjun Salmelan taidenäyttelyistä.
Vastavalitus,hyvä termi!
VastaaPoistaTähän kyllä helposti syyllistyy ystävyyssuhteissa.Tätä yritän nyt välttää.Keskityn kuuntelemaan.
Kiitos kommentistasi Anonyymi. Vastavalitus on todellakin hyvä termi. Hienoa, jos opettelet kuuntelemaan!
VastaaPoista