Minä olen onnellisessa asemassa siinä, ettei ulkonäköäni ole juuri koskaan arvosteltu negatiivisesti. Leikki-iässä isä ihaili siskon ja minun ulkonäköä. "Noista tulee varmasti missejä." Hah, näin jälkeenpäin!
Yläkoulussa minun oli hyvin vaikea hyväksyä, että tarvitsin silmälasit. Vetkutin ja vetkutin niiden käyttöönottoa. Kun otin ne käyttöön, sain kuulla kielteistä palautetta. Minulle lallatettiin: "Rillipää, rillipää." Kuitenkin sitkeästi pidin niitä rillejä. Paitsi luokkakuvassa otin ne aina pois.
Olin opiskeluaikana mielestäni tosi laiha. Painoin 56 kiloa ja olen 170 senttiä pitkä. Kotona veljeni sanoi, että miten voit olla noin laiha. Siihen sanoin, että opiskelijalla ei ole rahaa syödä herkkuja. Näin oli. Söin usein kaurapuuroa, kasvishernekeittoa ja tomaattipohjaisia kastikkeita ja keittoja. Joskus ruokaisaa salaattia.
Raskauksien jälkeen paino nousi. Mutta sillä ei ollut kovinkaan väliä: minulla oli kaksi maailman ihaninta lasta! Nyt painan noin 10 kiloa enemmän kuin ennen raskauksia. Eikä se kauheasti harmita. Olen laihduttanut kaksi kertaa ja saavuttanut ihannepainoni, mutta paino on aina palannut "biologiseen painooni". Painon takia minua ei ole koskaan arvosteltu. Ai, niin kuntosaliohjaaja arvosteli ja teki minulle listan, mitä kannattaisi syödä. Se melkein nauratti, mutta pidin hyvän asiakkaan ilmeen.
"Eräs sukulainen ohjeisti, että aina voi olla pienessä nälässä. Joskus kiukuspäissään iäkkäämpi sukulainen totesi: "Tuota menoa sinusta tulee helvetin lihava." Kommentit ovat olleet vahtivia. On pyritty tuomaan esiin, että lihominen on uhka, jonka suhteen tulisi koko ajan olla varuillaan."
Nainen, 43 v
Ulkonäköön liittyvä arvostelu voi jäädä vaivaamaan vuosikymmeniksi. Yli 500 Hesarin lukijaa jakoi kokemuksiaan ulkonäköönsä kohdistuneesta ikävästä arvostelusta - lauseista jotka eivä unohdu koskaan.
Moni on kokenut ikävää arvostelua läheisiltään, kuten sukulaisilta, puolisolta tai ystäviltä, mutta joskus arvostelija on ollut ventovieras baarissa, terveydenhuollon ammattilainen tai kuntosaliohjaaja.
Kyselyn perusteella yleisintä näyttää olevan painoon liittyvä arvostelu, etenkin se, miten on päässyt lihomaan tai onnistunut laihtumaan.
On käsketty jättämään jälkiruoka, todettu olleen päivällisaikaan kotona ja neuvottu liikkumaan lisää.
"Vau oot laihtunut, näytät hyvältä! Miten oot saanut painoa tiputettua?" Näin arvostelija eivät tiedä, että 25 kilon pudotus on seurausta masennuksesta, joka laukaisi syömishäiriön. Onnittelut hienosta suorituksesta tuntuvat tosi pahalta, kun itse tietää, mitä ajatusmyllyä oma pää käy ruoan suhteen aamusta iltaan."
Nainen 35 v
Ihmiset ovat myös saaneet tuta, mitä muut ovat heidän yksittäisistä kehonosistaan mieltä.
Joku on saanut arvostelua vääränmuotoisesta nenästä, toinen tummista silmänalusista, kolmas liian isoista ja neljäs liian pienistä rinnoista. Kyselyn miespuoliset vastaajat kertoivat saaneensa arvostelua esimerkiksi kaljusta päästä, lyhyestä tai liian pitkästä parrasta, hintelyydestä.
Kun joku kommentoi niin herkkää aluetta kuin kehoa, se aktivoi herkästi ulkopuolisuuden, huonommuuden ja häpeän tunteita.
Positiivinenkin arvostelu lähettää viestin, että ulkonäköä tarkkaillaan, ja muutokset huomataan.
Kehon kommentointi voi saada aikaan negatiivisen ja vääristyneen kehonkuvan, mikä lisää syömisen ongelmia, heikkoa itsetuntoa ja äärimillään itsetuhoisuuden todennäköisyyttä.
Ulkonäön arvostelu satuttaa siksikin, että nykyaika on niin individualistinen ja ulkonäkökeskeinen kulttuuri. Ja somessa näytetään ulkonäöltään täydellisiä ihmisiä.
Jopa sadat vastaajat ovat sairastuneet syömishäiriöön ikävästä ulkonäön arvostelusta. Yksittäisestä kommentista on saattanut käynnistyä elämänmittainen laihdutuskierre kehovihalla höystettynä.
"Mitä tuo läski inisee", minusta sanottiin ravintolassa. Sen jälkeen lopetin syömisen muiden nähden ja pudotin painoa 12 kiloa kolmessa kuukaudessa. Tunnen syyllisyyttä painostani, vaikka olenkin normaalipainoinen.
Mies, 50 v
Osa kyselyn vastaajista kertoo alkaneensa peitellä kehonsa kohtia, joista on saanut kuulla huomauttelua.
Jotkut ovat voineet lopettaa uimaharrastuksen, toiset kuvissa olemisen tai esillä olemisen.
Arvostelun myötä on saatettu omaksua liian ruman tai lihavan identiteetti, josta ei pysty pyristelemään vuosienkaan jälkeen irti. Puhutaan vääristyneestä minäkuvasta, jossa ulkonäkö näyttelee kohtuuttoman häiritsevää roolia.
"Äitini on kommentoinut ulkonäköäni koko elämäni ajan. Se on tehnyt syvän loven itsetuntooni, enkä edelleenkään siedä peilikuvaani ja näen siinä vain virheitä. Häpeän tunne on jatkuvasti läsnä. Vaikka jollain tasolla tiedostan, että olen ihan tavallisen näköinen tavallisesti pukeutuva ihminen eikä ketään varmastikaan kiinnosta olemukseni, en saa karistettua ajatusta, että olen ja tulen aina olemaan vääränlainen."
Nainen, 33 v
Lähteet: Helsingin Sanomat 16.2.2023, kuvat Pixabay
Lähteet: Helsingin Sanomat 16.2.2023, kuvat Pixabay
.jpg)
Tämä on tosi tärkeä ja monelle kivulias aihe! Ulkonäön negatiivinen kommentointi on aiheuttanut paljon pahaa niin monelle.
VastaaPoistaOma tarinani on "se tavallinen". Olin pyöreä lapsi ja kasvoin aikuispituuteeni (173cm) jo ala-asteella. Lihavimmillani painoin yli 70kg. Minua kiusattiin koko kouluajan, terveydenhoitaja ja perhe huomauttelivat painostani. Koin olevani läski, ruma sika. Yläasteella laihduin yrittämättä, kun lapsenpyöreys lähti pois. Silti aloin myös laihduttaa. Painoin lukion alussa 42kg. Kuukautiset jäivät pois ja olin tosi heikko.
Nyt aikuisena en edes tiedä tarkkaa painoani. Se on vähän päälle 60kg eli olen aika keskiverto. Silti koen olevani aina liian lihava. Ymmärrän, että olen ihan normaalipainoinen, housuni ovat kokoa 38, mutta vuosien kiusaaminen on vääristänyt käsityksen kehostani. En silti enää laihduta ja syön hyvällä omallatunnolla.
Jospa joskus vielä jokainen saisi olla vapaasti sellainen kuin on! Olemme kaikki erilaisia ja kaikissa on jotain kaunista. Elopaino ei kerro ulkonäöstä yhtään mitään.
Kiitos NK kommentistasi ja tarinasi jakamisesta. Surullinen tarina, mutta onneksi pystyt nykyään hyvällä omatunnolla syömään, etkä enää laihduta.
VastaaPoistaOn tosi törkeää, että sinua arvosteltiin koko kouluajan. Terveydenhoitaja ja perhekin. Miten syvät haavat tuollainen voi aiheuttaa. Häpeän ja vääristyneen kehonkuvan.
70 kiloa ei ollut sinulla ylipainoa, koska olet niin pitkä. Painoit tosi, tosi vähän lukion alussa. Huomattavan alipainoinen olit.
On mielestäni rohkeaa, ettet punnitse itseäsi.
Hulluinta koko jutussa oli, että ala-asteen lopussa terveydenhoitaja käski minun laihduttaa, koska olen ylipainoinen ja lisäsi vielä, että "ei sinusta koskaan kovin hoikkaa silti tule, kun olet niin raskastekoinen". Lukion terveydenhoitaja käski lihottautua, koska olin alipainoinen, mutta sanoi, "ettei sinusta kyllä lihavaa tule, kun olet niin sirorakenteinen"! "Raskastekoisen" ja "sirorakenteisen" välissä oli reilut kolme vuotta!
PoistaItse en ikimaailmassa sanoisi 12-vuotiaalle lapselle, että olet raskastekoinen. Se jää (herkässä iässä teini-iän kynnyksellä) ikiajoiksi kummittelemaan mieleen. Toivottavasti nykyajan terveydenhoitajat ovat vähän hellempiä lausunnoissaan.
Kiitos kommentistasi NK.Voi , että oikein pistää vihaksi ala-asteen terveydenhoitajasi. Se jätti varmasti ikuisen haavan mieleen. Ehkä häpeää ja kehonkuvan vääristymistä.
PoistaToivottavasti tosiaan olisipa terveydenhoitajat nykyisin asiallisempia. 12-vuotias on muutenkin murrosiän kynnyksellä ja ehkä ihmeissään kehonsa muutoksista hormonitoiminnan vuoksi. Kehonkuva voi vääristyä ja voi tulla häpeän tunteita. Onneksi et enää punnitse itseäsi ja kehonkuvasi kuulostaa aivan hyvältä.
Erinomaisen tärkeä aihe!
VastaaPoistaMinä olen aktivoinut tietämättäni ulkonäkökommentoijia ympärilläni ja palautetta on satanut pyytämättä ihan pienestä lapsesta asti. Ja vikojahan on löytynyt niin paljon, ettei palautteen antamista ole tarvinnut lopettaa tai edes vähentää missään vaiheessa.
Jossain vaiheessa pyrinkin pukeutumalla piilottaa epäkelvot ruumiin osani (siis käytännössä kaiken). Kasvoja ei saanut piilotettua ja niissäkin riitti kommentoitavaa ja päiviteltävää ällistyttävän paljon.
Omien lasten kanssa on pitänyt opetella asenne, että oma ulkonäkö on ok ja että itse asiassa kaikki ulkonäöt ovat ok. Toki omat traumat ovat sieltä alta vuosikymmenten aikana pukanneet ilmoille, mutta niiden kanssa on sitten vain taisteltu.
Vielä ikävämpää ulkonäön kommentointia olen joutunut todistamaan läheisen sairauden myötä. Sairauden vuoksi ulkonäkö oireilee. Käsittämättömintä on se, että pahimpia kommentoijia ovat lääkärit. Ihan kuin sairaan höykyttäminen olisi ihan korrekti juttu. Sivistys ei selvästikään takaa hyvää tai edes asiallista käyttäytymistä, ikävä kyllä.
Kiitos kommentistasi Susanna. Minustakin tämä on tärkeä aihe, koska arvostelevat sanat voivat johtaa häpeään ja kehonkuvan muutoksiin. Tunnen yhden ihmisen, jolle puhkesi anoreksia, kun tämä tuttava halusi santsata jäätelöannoksen, ja mies sanoi, että eikö yksi riitä muotojasi ajatellen.
VastaaPoistaTodella tosi ikävää, että koet, että olet tiedostamattomasti saanut noita kommentoijia ympärillesi..Ja jo pienestä lapsesta saakka. Ja myöhemminkin. Raskas kantaa. Ja omat traumasi ovat aktivoituneet, mutta olet saanut niistä kiinni. Ne olisi käytävä alkujuuresta alkaen läpi, mikä on hiton raskasta.
Murrosikäisenä ehkä pyrit peittämään vartalosi, epäkelvot ruumiinosat kuten kirjoitit. Sinulla on ollut hyvin raskasta.
Juuri noin pitäisi lapsille opettaa, että kaikki ulkonäöt ovat ok. Kun lapseni olivat pienempiä, en koskaan kertonut tai osoittanut heille, että olen laihdutuskuurilla. Se olisi antanut väärän kuvan kehosta. Ja he ehkä mallioppimisen kautta olisivat alkaneet laihduttaa kuten äiti sitten vanhempana.
Onpas hooho lääkäri. Ei todellakaan ole sivistyksen lisäksi sydämen sivistystä!