Surutyöni 133.

 

Meidän rakas Vera-tyttäremme kuoli yllättäen nukkuessaan. Hän oli 22-vuotias molekyylibiologian opiskelija. Terve ja hyväkuntoinen. Kuolinsyytutkimuksessa ei löydetty syytä hänen kuolemaansa. "Syy tuntematon." Teen surutyötä.

Suru on jotenkin tasoittunut. En tunne nyt kauheaa tuskaa ja kauhua. Mutta voi nämä tunteet tietysti palata. Suru aaltoilee.  

Uskon, että tuska on tasoittunut senkin takia, että sain lääkkeen paniikkikohtauksiini. Minulla alkoi melkein uusi elämä ilman paniikkikohtauksia. Kun paniikkikohtauksen ääretön kauhu on loppunut, on se vaikuttanut surun muotoonkin.

Olen muistellut paljon  Veraa ja ajatellut häntä erilaisissa tilanteissa. Mitä hän sanoisi? Mitä hän tekisi? Miten hän oli yleensä pukeutunut? 

Tuosta pukeutumisesta on yksi hassu juttu. Olimme lähdössä Veran kanssa syömään lähimpään kaupunkiin Mikkeliin, jonne on 70 kilometriä. Minulla oli päälläni pitkä collegepusero tai oikeammin mekko. Vera sanoi, että asu on aivan liian arkinen. Kun mennään syömään ulos, täytyy pukeutua hienommin. Niinpä vaihdoin päälle häntä miellyttävän tunikan.

En kirjoittanut tänne blogiin kahteen viikkoon, koska läppärini meni rikki. Sen korjaus kesti kaksi viikkoa -  elämmehän Savossa.  Täällä tapahtuu kaikki niin hitaasti, ja esimerkiksi hetki tarkoittaa tuntia. On jotenkin tällainen sanonta, josta savolaiset eivät toivottavasti  loukkaannu, toivon kovasti niin: kun pohjalaiset ja savolaiset rakentavat taloa. Savolaiset  tuumii ja tuumi, kun pohjalaisilla talo on jo valmis. Tai ehkä kaupan ihmisillä oli paljon korjattavaa työn alla, ja siksi läppärin korjaamiseen meni aikaa. Todennäköisesti näin.

Vähän noloa kertoa, miten läppäri meni rikki. Luen illalla kauan ja sen jälkeen saatan katsella Yle Areenan tai Netflixin sarjoja ja elokuvia sängyssä maaten läppäri sylissä polviin tukeutuen. Yksi iltayö sitten heräsin räsähdykseen. Olin nukahtanut läppäri sylissä ja se putosi. Sen toinen takakulma aukesi ja se oli käyttökelvoton.

Suoratoistopalvelut ovat minulle kuin unilääkettä. Kun luen kirjaa, en yhtäkkiä nukahda. Vaan kun uni alkaa tulla, panen kirjan syrjään.  

Minulle on tosiaan erittäin, erittäin hyvää unilääkettä nuo suoratoistopalvelut. Nukahdan melkein aina, mutta yleensä havahdun yöllä, ja panen läppärin pöydälle. Nyt ei siis käynyt siten. Aion jatkossa laittaa tyynyjä lattialle, jotta jos se putoaa, ei mene enää rikki. Tai mistä sitä tietää.

Kun läppäri oli rikki, tunsin melkein vieroitusoireita siitä, etten voinut olla blogissa ja toisten blogeissa, ja kirjoittaa. Piti kovasti keksiä muuta tekemistä. Hyvää oli se, että sain talon ja saunan kunnolla siivottua. Leivoin pullia ja kakkuja pakkaseen. Lenkkeilin kauan aikaa, tein lumitöitä, kannoin polttopuita uuneihin saavilla ja lämmitin uunit ja luin. Ja niitä tavallisia kotihommia, ruoan laittoa ja pyykkäystä... 

Aloin myös kuunnella äänikirjoja puuhatessani. Eihän se tavallista lukemista päihitä mitenkään. Kuunnellessa ei muun muassa näe tekstin lauserakenteita, ja se on paljon passiivisempaa kuin kirjan luku. Mutta on sillä paikkansa, ja on upeaa kuunnella kirjaa siivotessa ja muissa kotitöissä.

Olen lukenut paperikirjana viime aikoina: Siri Hustvedetin Kesä ilman miehiä-romaanin, samoin Margaret Atwoodin romaanin Uusi maa. Donna Tartin Tiklin. Atwoodin romaani Uusi maa on yksi osa dystomiaromaaneista. Surrealistisista, absurdia, länsimaista elämäntapaa ja muun muassa naisen asemaa kritisoivaa. Ne ovat lisäksi juonivetoisia, ja ei malta lopettaa lukemista. Siri Hustvedt kirjoittaa kaunista virkettä, ja hänen romaanissa oli ihastuttavia vanhoja naisia. Donna Tartin Tikli on muun muassa romaani oman tien löytämisestä, ja se on kaunista aistivoimaista kieltä, mutta paikoin raskaslukuista.  Paljon muutakin näistä voisi sanoa.

Äänikirjana olen kuunnellut Ian Mc Ewanin Opeukset-romaanin, mikä sopikin hyvin äänikirjaksi, kun siinä on lyhyttä lausetta ja hyvin selkeä juoni. Lisäksi luin vuonna 2018 Nobelin palkinnon saaneen Olga Tokarczukin romaanin Päivän talo, yön talo, mikä on hyvin monitahoinen ja vaikeakin romaani: unia, realismia, legendoja...

Lukeminen on käynyt melko hitaasti, koska on tullut ikänäkö. Tänään perjantaina sain viimeinkin lukulasit, ja kirjojen teksti näkyy nyt ihanan selvästi! 

Lokoisaa viikonloppua kaikille!