Surutyöni 59.

 

                   

Rakas, niin rakas tyttäreni kuoli yllättäen tammikuun alkupuolella. Hän oli terve, kuntoileva ja reipas 22-vuotias tyttö. Kuolemansyytutkimuksissa ei löydetty syytä hänen kuolemaansa. Kirjattiin loppuraporttiin, ettei kuolemalle löydy syytä, "syy tuntematon". Patologi kertoi, että syynä on mahdollisesti sydämen rytmihäiriö.

Ehkä näissä surutyöpostauksissani toistan itseäni. Olen hyvin pahoillani siitä. En halua lukea postauksiani toista kertaa. Olen päättänyt, että luen nämä postaukset vasta vuoden kuluttua Veran kuolemasta. Lukiessani niitä ymmärrän varmasti paljon surutyötä. Veran valtavaa kaipuutta.

Kirjoitan paljon Veran hyvistä puolista. Vera oli myös uskomattoman itsepäinen, usein pikkuasioihin takertuva, ylianalyyttinen ja liiankin kiinnostunut omasta tieteenalasta. Siitä hän kertoi meille, vaikka me ei mieheni kanssa ymmärretty juuri mitään. Ja niin edelleen. Mieleeni tulee lähinnä vain paljon hyviä muistoja. Olen niistä niin iloinen ja jotenkin helpottunut. Ne vain tulvivat ajatuksiini.

Vera tykkäsi matkustella. Isänsä kanssa hän matkusti miltei kaikkiin Euroopan pääkaupunkeihin. Isäkin oli matkoista innostunut.

Minun kanssani matkusteltiin muun muassa Egyptiin, Azoreille ja Kreikkaan. Egyptissä alakoululaisena Vera oli erittäin hyvä tinkijä. Minä en tohtinut tinkiä juuri lainkaan. Vera puhui hyvin jo alakouluikäisenä englantia.

Me käytiin yhdessä sienessä. Alakouluikäisenä Veralla oli tapa toimia niin, että kun löydettiin hyvä kantarelli- tai suppilovahveropaikka, hän huusi, että tämä alue on minun. Minun oli tyytyminen pieneen sienisaaliseen.

Vera oli jo pienenä bisnessnainen. Hän myi kantarelleja ja suppilovahveroita.  Hän kiersi pyörällä mahdolliset ostajat. Yleensä hän sai kaikki myytyä.

Bisnessnainen Vera teki rommiraparperihilloa ja tavallista hilloa ja möi niitä. Hän löysi hyvän ostajan kylässämme olevasta yrityksestä. Ja oli oikein tyytyväinen.

Vera oli kesäisin töissä taimitarhalla tai hautausmaalla. Silti hän jaksoi "yrittäjänä" tehdä koti- tai ulkotöitä asiakkaille töiden jälkeen ja viikonloppuisin.

Me käytiin Veran kanssa aika usein ulkona syömässä. Meiltä on lähimpään kaupunkiin melkein 100 kilometriä. Vera halusi aina ajaa, ja miten pelkäsinkään, koska hän ei ollut hyvä kuski. Niin kuin en minäkään.