Surutyöni 42.

 

Rakas Vera tyttäremme kuoli yllättäen 22-vuotiaana tammikuun alussa. Miten onkaan ikävä!  Kuolinsyytä ei löydetty perusteellisissa tutkimuksissa. Se oli ehkä äkkikuolema. Patologi sanoi, että se voi olla sydämen rytmihäiriö, mutta hän korosti, että se on vain oletus.Teen surutyötä.

Minä kirjoitan nyt näitä surutyöpostauksia hyvin nopeasti. Jostakin syystä. Surusta. Ei ole logiikkaa tai analyyttisyyttä.

Minulla oli ylävatsa hyvin kipeä muutaman päivän. Lievästi luulotautisena ihmisenä olin varma, että minulla on haimasyöpä. Näin oikein mielikuvissani kuinka syöpä kasvoi ja rehotti. Kerroin tästä miehelleni ja yhdelle ystävälleni, ja molemmat käskivät mennä lääkäriin. Miehelle sanoin, etten mene, koska haimasyöpää ei yleensä pystytä parantamaan. Minä kuolen. 

Nämä kuoleman ajatukset liittyvät Veraan. Tiedostamattomasti haluaisin hänen luokseen. Taivaaseen tai toiseen tietoisuuden tasoon. On niin ikävä Veraa.

Yhtenä päivänä taas hästäsin moneen suuntaan. Kylvin jossakin vaiheessa leijonankitaa ruukkuun. Sitten en muistanut mihin ruukkuihin. Samoten tajuan nyt, että olin kylvänyt auringokukkaa ja unikkoa samaan ruukkuun. Etsin unikkoa, mutta en löytänyt. Sitten ymmärsin, että kitkin ne pois auringonkukkaruukusta. Luulin niitä rikkaruohoiksi.

Eilen liikuin liian moneen suuntaan. Imuroin tupakeittiötä ja jauhoin samalla haukea lihamyllyllä haukipyöryköihin. Sydän läpätti, ja tietty ajattelin, että minulle on tullut verenpainetauti. Miehellä on verenpainemittari, koska hänellä on verenpainetauti ja lääkitys siihen.

Kerroin tästä miehelle ja pyysin häntä mittaamaan verenpaineeni. Eihän sitä ollut. Mittaustulos oli 110/68. Pulssi sen sijaan oli korkeahko 80, kun se yleensä on 55. Ja tämä johtui vaan häseltämisestä ja kohkaamisesta. Pyysin taas miestä nyt lämmittämään puusaunan, että rauhoittuisin. Tulinkin raukeaksi, eikä tehnyt mieli kuin rentoutua lisää katsomalla Netflixistä Woody Allenin elokuvia ja sitten lukea.

Eilen aloin sitten tehdä talven polttopuita. Katkon lautoja ja rimoja sirkkelillä. Tykkään tästä hommasta. Tykkään siitäkin, kun hiki valuu kasvoilta ja koko kehosta.

Tilasin hyvän muotoutuvan tyynyn Zalando Loungesta 50% prosentin alennuksella. Paketti tuli, ja kärsimättömästi ja nopeasti avasin sen leikkuuveitsellä. Nostin tyynyn laatikosta ja huomasin halkaisseeni sen. Täytteet  pursuivat ulos.Yritin ommella sitä, mutta olen surkea käsitöissä, enkä saanut ommeltua sitä kokonaan. Ompelin  vähän matkaa keskeltä tyynyä ja toivoin, että ommel pitäisi sitä kasassa. Saas nähdä.

Hästäämällä ja kohkaamisella pakenen nyt surua, mutta toisaalta olen aina ollut kärsimätön.  En ole enää lamaantunut. Ehkä on hyvä näin. Tyydyn oikeuslääkäri-patologin käsitykseen, ettei Veran kuolemaan ole varsinaista syytä.

Siiri-kissimme on päässyt ulos nyt pari kuukautta. Hän on ruvennut mouruamaan samalla tavalla kuin maaliskuussa. Ehkä hän kutsuu sulhasta. Siiriä ei ole leikattu. Nyt miehen kanssa kummallakaan ei ole voimia viedä häntä eläinlääkärille leikattavaksi. Voimia surussamme ei kertakaikkiaan ole. Kumpikaan meistä ei jaksaisi valvoa, ettei Siiri pääsisi kiinni leikkausompeleisiin. Siiri on ovela ja älykäs villikissan jälkeläinen, saatu löytöeläintalosta.

Siiri kellii.

Miehen ja minun toiminta on tietysti vastuutonta. Entä jos Siiri synnyttää? Saammeko järjestettyä pennuille uuden kodin? Ainakin yhden pitäisimme itsellämme. Laittaisimme ilmoituksen paikallisille ostaa-myy nettisivuille. Olen nähnyt siellä ilmoituksia kissanpennuista.

Toisaalta Siirin synnytys ja suloiset kissanpennut toisivat jonkinlaista toivoa elämäämme. Olemme miltei kokonaan vailla toivoa. Se ja uskallus elää täyttä elämää katosivat Veran kuoleman myötä.

Tämä on vanha kuva . Vera sai virvelillä hauen. Me tehtiin asioita niin paljon yhdessä. Oli ihanaa kalastaa Veran kanssa. Tällä kertaa ei ollut kännykkää mukanani        kalastusretkellä - en ylipäätänsä pidä sitä aina mukanani -  ja sain nyt kaksi haukea. Tämä ei ole kalajuttu.