Kuva Verasta viime juhannuksen aamuyöstä. Teimme seppeleet ja juhlimme koko yön.
Rakas Vera-tyttäremme kuoli tammikuun alussa. Hän oli terve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Teen surutyötä.
Kirjoitan tätä keskiviikkona voimakkaan tunnekuohun vallassa. Porvoon poliisi soitti tänään ja sanoi, että Veran kuolinsyyraportti on tullut heille. He lähettäisivät raportin nopeasti meille.
Poliisin mukaan kuolinsyyraportin tulos on, että Veran kuolinsyytä ei löydetty. Veran keho oli terve. Tämä tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Verasta on tehty hyvin laaja aineisto ja tutkittu kattavasti, mutta silti kuolinsyytä ei tiedetä.
Patologin mukaan ainoa syy voisi olla sydämen rytmihäiriö. Se ei jätä jälkeä sydämeen. Mutta hän sanoi, että rytmihäiriökin on vain oletus. Sitä ei voida todistaa. Mutta johonkinhan Veran piti mielestäni kuolla.
Tästä tulee minulle johtopäätös, ettei tiede voi selittää kaikkea. Turvaudun lapsenuskooni. Veran aika oli lähteä. Sanotaan, että Jumala ottaa rakkaimpansa varhain pois, että he saavat olla Jumalan luona.
Mutta Vera oli ateisti. Hän naureskeli ja keljuili lapsenuskostani. Luonnontiede oli Veralle kaikki kaikessa.
Ajattelen, uuvuttiko Vera itsensä nopeatahtisessa opiskelussa. Joululomalla hänen piti levätä, mutta jo parin päivän päästä hän alkoi tehdä referaattia englanninkielisestä tenttikirjasta. Toisaalta Veralla oli suuri intohimo molekyylibiologiaan ja hän sai paljon iloa ja tyydytystä siitä. Vera halusi tutkijaksi. Minulla oli samalla tavoin aikanaan omassa opiskelussa. Olemme Veran kanssa intohimoisia luonteita.
Minua itkettää. Odotin niin paljon kuolinsyyraporttia ja sen saaminen kesti melkein viisi kuukautta. Toivoin, että tässä surussa olisi jokin tullut päätökseen, kun olisimme saaneet tietää Veran kuoleman syyn. Toisaalta raportti on helpotus. Selkeä tieto siitä, ettei kuolinsyytä tiedetä. Vera kuoli kivuttomasti nukkuessaan. Toistan tätä: Veran aika oli kuolla pois toiseen ulottovuuteen. Rakas Vera. Minulla on kova ikävä sinua. Meidän oli hyvä olla yhdessä. Sinä annoit minulle niin paljon. Olen siitä hyvin kiitollinen.
Minulla on tunne, etten pelkää enää mitään. Pahin pelko - lapseni kuolema - on tapahtunut. Mitään yhtä pahaa ei voi enää olla. En nyt pelkää edes omaa kuolemaani. Niin pääsisin Veran, isän, äidin, isosiskoni, parhaan ystäväni, isopapan vaimon, mummojen ja ukkien ja enojen ja setien luokse. Näin vain uskon. Usko on tunne, ei tietoa.
En tiedä, näkyykö tämä hyvin lyhyt videopätkä Verasta. En ole laittanut tähän blogiin aikoihin videota. Olen edelleen digiblondi.
Olen niin pahoillani siitä, ettette saaneet tietää mikä aiheutti Veran kuoleman. Nyt nuoren terveen ihmisen kuolema jää mysteeriksi. Itsekin olen uskossa ja mieleeni nousi uskovien fraasi ”tutkimattomat ovat Herran tiet”.
VastaaPoistaToivon sydämestäni teille voimia kestää sekin, ettette saaneet vastausta siihen, miksi Vera kuoli.
Olette ajatuksissani.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaKiitos Kirsti kommentistasi. Tutkimattomat ovat Herran tiet. Tuo ajatus tuo lohtua. Se ettei Veran kuolinsyytä saatu selville painaa mieltä. Mutta kuitenkin helpotti sekin, ettei kuolemalle ole syytä. Tässä kohtaa tulee lapsenuskoni esiin ja ajattelen, että Veran kuolemalle oli jokin merkitys, hän sai kuolla nukkuessaan, eikä ollut kipuja. Patologi sanoi, että joskus tapahtuu niin, ettei kuolinsyytä löydetä. Ihminen vain kuolee.
VastaaPoistaVoi Marja rakas, olen niin pahoillani teidän puolesta, ettei odottamaanne kuolinsyytä löytynyt. En ymmärrä tätä lainkaan ja elämä vaikuttaa turvattomalta mysteeriltä. Toivon, että jasia kääntyy myöhemmin mielissänne, niin kuten sanot, että oli Veran aika lähteä vaikka asian sanominen tuntuu jotenkin niin väärältä. Jokaisella meillä on päivämäärä, mutta nuorten ja lasten ei koskaan tulisi lähteä ennen vanhempiaan.
VastaaPoistaHurjasti halauksia ja voimia, olen jotenkin ihan sanaton. Joka päivä ajattelen teitä, että miten te kestätte elämän antaman kohtuuttoman surun. <3
Kiitos Tiia kommentista ja haluksistasi. Elämä on ehkä mysteeri. Tiede ei pystynyt selittämään, löytämään syytä Veran kuolemalle. En voi muuta nyt kuin kääntyä yliluonnolliseen, minun tapauksessani lapsenuskooni.Kaikki me ollaan täällä maailmassa, elävinä, nimenomaan oppimassa. Ehkä Vera oppi jo tarpeeksi, ateistinakin. Nyt alan tuntea rauhaa asian kanssa. Onhan sekin selitys kuolemalle, ettei ole selitystä. Kauniit muistot jää. Ja kiitollisuuden tunne siitä, että sain olla Veran äiti ja meillä oli hyvin läheiset välit.
PoistaVoi.
VastaaPoistaKummallista.
Tällaisia kuulemani mukaan joskus tapahtuu. Äkkikuolemia ilman syytä. Se pahoinvointi pisti mut ajattelemaan jotain verisuonitukosta tai aivoissa tapahtunutta jotain.
Lohdutonta, koska hänet vain nappaistiin pois ilman selitystä miksi.
https://youtu.be/d7wln3AUBxo
Tätä mä kuuntelen paljon, jos on vaikeaa. En osaa liittää Youtubea tähän.
Veraa vastassa on kuitenkin ilo ja
kauneus, onni. Uskon, että hän tukee teitä koko ajan ja aina.
Mä en kuulu mihinkään uskontokuntaan, mutta ortodoksisessa kirkkokuorossa lauloin aika pitkään laulujen kauneuden vuoksi. En ole ateistikaan.
Edelleenkin jos jokin ei multa tahdo onnistua millään, pyydän mielessäni apua tietyiltä vainajilta. Usein lähes aina he auttavat.
Sä kyllä selviät tästä. Vera auttaa sua, mutta tapaus on liian tuore. Itke, itke, itke. Huuda. Hakkaa vaikka seinää. Tuo surusi ulos ja esille silloin kun siltä tuntuu.
... vaan on loppumaton elämä ....
Kiitos kommentistasi ja lohdutuksesta Anonyymi. Patologi sanoi, että kuolemia ilman selitystä tapahtuu joskus. Eikä hän halunnut vain lohduttaa - vaan puhui luonnontieteilijänä.
VastaaPoistaSinäkin tiedät, että äkkikuolemia tapahtuu. Minä muistan, että aikanaan eetikko Martti Lindqvistin vaimo kuoli näin. Sydän pysähtyi, ilman mitään oireita ja syytä. Minäkin ajattelin, että Veran pahoinvointi olisi johtunut esimerkiksi aivoverenvuodosta, joka olisi aluksi vain tihkutellut ja sitten ratkennut kokonaan. Nyt sitten joudun luopumaan tästä ajatuksesta.
Kiitos youtube-vinkistä. Oloni alkaa rauhoittua. Eilen alkoi iltapäivällä kauhea pahoinvointi. Oksensin varmaankin tätä kaikkea ulos itsestäni. Onhan minulla tämä lapsenuskoni. En ole mikään kirkkouskovainen. Uskon Jumalaan ja yliluonnolliseen omalla tavallani. Näin ei saisi olla "oikeiden" uskovaisten mielestä. Ja onhan tämä kulttuurimme individualismia - minä, minä, minä-kulttuuria ja elämäntapaa. Ortodoksinen usko ja jumalanpalveluselämä mukaan lukien kirkkomusiikki on jotakin hyvin kaunista.
Minä itken jonkin verran illalla vuoteessa ja eilen päivälläkin. En enää kilju ja huuda. Sen aika on nyt ohi, paljon sitä teinkin lenkeilläni. Mies osaa itkeä "paremmin"kuin minä. Kaikki surevat omalla tavallaan.
Olen ajatellut uskontoja ja filosofioita paljon Veran kuoleman jälkeen. Olen tarvinnut lohtua, etten täysin musertuisi surun alle. On pohjaton ikävä Veraa. Olen myös kiitollinen, että sain olla hänen äitinsä ja että olimme hyvin läheisiä.
Ihania nuo sinun ajatukset, että Vera auttaa tässä surussa ja että Veralla on kaikki hyvin, vastassa ilo, kauneus ja onni.
Huomaatko muuten, että tuo Saata, oi Kristus jne. myös lohduttaa surevia, jäljellejääneitä. Ei vain saata kuolleen sielua poispäin, lepoon.
VastaaPoistaOn Veralla kaikki hyvin, tiedän sen.
Jännää, että sait pahoinvointikohtauksen. Mä oon pari kertaa saanut myös, kun jouduin syyttä suotta pomon hampaisiin. Tulin lähijunalla kotiin ja pidättelin. Hanat aukesi kun pääsin kotiin. Koen asioita melkein liiankin syvästi ja huomaan, että vaistot pelaavat tarkemmin. Kuuntele Veraa vähän myöhemmin, sitten kun olet tasaantunut. Teillä voi olla yhtä kivaa kuin ennenkin.
Kiitos Anonyymi kommentistasi.On hyvä ajatella, että Veralla on kaikki hyvin ja kääntyä yliluonnollisen puoleen. Kuten sanoit surevia lohdutetaan. Jotenkin tunnen, että kaikesta huolimatta minua kannatellaan.
VastaaPoistaOlet ehkä erityisherkkä, koska kirjoitat, että koet tuntevasi hyvästi ja vaistosi ovat herkät.