Rakas Vera tyttäreni kuoli yllättäen 9.1. Vera kuntoili ja oli perusterve. Suru on suuri ja mahdoton. Kuolinsyytutkimus valmistuu vasta 2-4 kuukauden kuluttua.
On ollut jo pari päivää yhtä tuskainen olo kuin surun alkuvaiheessa. Täytyy taas purkaa surua automaattikirjoituksella, mielleyhtymäkirjoituksella:
Tuska on isku vasten kasvoja. Läimäys. Lyönti. Tuska on kohtuuton, huohottaa kuin hullu eläin. Se ottaa, riepottelee, vie omille vyöhykkeilleen, alueilleen.
Minä en enää tahtoisi olla tässä, tuskassani. Haluaisin jättää elämäni rauhaan. Aamun valo täyttää huoneeni harmaana . Valo on harmaa olento, joka hytisee kylmästä, kun suojaava pimeys on poissa.
Tuskan laumat juoksevat maisemani reunalla. Itkun partailla. Ne nuuhkivat ja kuuntelevat kuin varjoeläimet. Lepattavat pimeässä kuin mustat riekaleiset perhoset.
Kauhu työntyy esiin kaikkialta, aina uusista paikoista, kiihtyy joka ajatuksella. Puristuu kokoon pieninä neuloina ihollani. Kammottavina kuvina mielessäni.
Suru on majesteettinen, musta kuningatar. Tuska on osa sitä kuin kruunu ja miekka. Tuska liikkuu surun kuningattaren takana. Se juonittelee. Tuska on velho, noita ja rovio.
Tuska on ruosteinen portti, joka kirskuu, johtaa pimeyden kylmälle reunalle. Ja se pimeys on minussa.
No siinäpä oli tuskan mielleyhtymiä. Olen tästä koronastakin johtuen paljon kotona. Huomio on kiinnittynyt kotivaatteisiin. Tahdon, että ne ovat renotoja ja kivoja. Niinpä toimin vastoin periaatettani olla ostamatta uusia vaatteita ilmastosyistä. En ollut ostanut niitä reiluun kahteen vuoteen. Nyt ostin sitten verkkokapasta ja olen tyytyväinen. Poltin osan entisistä kotivaatteista. Ne olivat niin nuhjaantuneita ja kulutettuja, ettei niitä olisi voinut viedä kirpparille myyntiin.
Ostin kotivaatteita myös paikalliselta kirpputorilta. Löytyi vain kaksi kotivaatteiksi sopivaa. Kirpparilla on minun mielestä paljon juhlavaatteita. Ja kotivaatteiksi sopivat ovat osin jo loppuunkuluneet ja pieniä kokoja.
Kuvat omat
Olen niin pahoillani Marja, että joudut kokemaan elämän pahinta tuskaa. En tiedä miten auttaa, olet ajatuksissani. <3
VastaaPoistaKiitos Tiia. Tämä on elämän suurin suru. Pahempaa ei voi enää tulla. Se että pahempaa ei voi enää tulla,lohduttaa, kun ajattelen tulevaisuutta.
VastaaPoistaMinäkin ajattelen, ettei pahempaa surua voi kohdata kuin oman lapsen kuolema. Se, että vanhemmat joutuvat hautaamaan lapsensa tuntuu julmalta ja epäoikeudenmukaiselta.
VastaaPoistaSinulle on annettu kirjoittamisen lahja. Toivon, että vielä jonakin päivänä saan lukea kirjoittamaasi kirjaa.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, etteivät entiset juhlavaatteet ole hyviä koti- ja työvaatteita.
Rauhallista illanjatkoa Marja!
Kiitos Kirsti. Tämä on todella epäoikeudenmukainen kuolema. Leikkiikö Jumala vain noppaa? En minä tuosta kirjoittamisen lahjasta tiedä, enkä oikeastaan usko, että nyt työn alla olevaa käsikirjoitusta julkaistaan. Tunnen kuitenkin merkityksellisyyttä ja mukavaa oloa sitä kirjoittaessa. Se on jotenkin pakoa tästä surusta tällä hetkellä. En kirjoita sitä nyt kuin pari tuntia päivässä.
Poista*halaus*
VastaaPoistaKiitos Mentaalimatkaaja.
VastaaPoistaSanoitat suruasi niin hienosti, että lukija pääsee mukaan tuskasi maisemaan. Tuskan aalto heittelee sinua pinnalle ja pohjalle.
VastaaPoistaPieniä lempeitä hetkiä sinulle surun syövereihin ❤ Kovasti voimia ❤