Rakas Vera-tyttäremme kuoli yllättäen 22-vuotiaana 9.1. Hän oli terve ja kuntoili paljon. Kuolemasyytä ei löydetty alustavissa tutkimuksissa. Lopullinen kuolinsyyraportti valmistuu 2-6 kuukauden päästä. Se on pitkä aika odottaa.
Minä huudan sinua Vera. Minä huudan Jumalalle. Minä huudan maalle ja vedelle ja taivaalle ja tulelle. Jumala ei vastaa. Ei kerro, miksi sinä kuolit. En usko, että niin oli tarkoitus, sinulle oli muka säädetty aika ja aika tuli loppuun. Minä en jaksa. Enää Vera kulta. Ehkä tapaamme pian toisessa ajassa ja tilassa. Me halaamme taas, kuten meillä oli tapana, pieni Vera.
Tänään olen oksentanut. Onko minulla vatsatauti vai onko tämä psykosomaattista? Ehkä en ole itkenyt tarpeeksi. Niin kuin mieheni osaa. Olen huutanut ja kiljunut. Silti luopumisen tuska pysyy. Pala rinnassa. Tuskaa minä olen oksentanut ulos. Silti kirjoitan tätä. Minun on vain pakko. Sisäinen pakko.
Kerran kelluin meressä levälautalla. Merestä nousi muinainen hirviö. Se katsoi minua silmiin. Pitkään. Ja hävisi. Oliko se jokin salainen merkki, mitä minä en kyennyt ymmärtämään? Saukon suippo kuono koukki minua. Annoin sen. Lopulta nousin merestä puhtaana ja valkeana, jotta sinä saisit asettua minuun. Niin tulin raskaaksi. Odotin syntymääsi.
Muistatko, kun kesäisin joimme yhdessä aamulla kahvia? Avoimesta ikkunasta säröytyi sisään kosteiden pikkukivien tuoksu. Angervon tuoksu utuisina kiharoina. Meillä oli niin hyvä yhdessä.
Matkustimme yhdessä. Ne olivat onnellisia matkoja. Thaimaassa kiipesimme vuorille, kävelimme rannoilla ja kun olit täysi-ikäinen joimme drinkkejä baarissa. Sinun lempidrinkkisi oli GT, gin tonic. Minun mohito. En tiedä kirjoitanko nuo nimet oikein. Mutta sillä ei ole väliä. Sinne päin. En edes muista, mitä olen tähän blogiin kirjoittanut, mitä kuvia valinnut. Lontoossa kuljimme aina vain kuljimme katuja. Kolusimme paikkoja ja meillä oli niin hyvä yhdessä.
Kuvat omat
Kuinka toinen tyttäresi voi? Onko hän suomessa, vai palasi hautajaisten jälkeen takaisin ruotsiin? Entä Veran poikaystävä, oletteko tekemisissä ja kuinka hän voi? Onko hänet kuulusteltu moneen kertaan poliisin toimesta? Kun saat kuolinsyyntutkinnasta kirjeen, niin avaatko sen yhdessä miehesi ja tyttäresi kanssa kanssa, vai haluatko lukea sen ystävän tukemana?
VastaaPoistaKiitos Mentaalimatkaaja.Toinen tyttäreni suree Saksassa, jossa hän on hevosratsuttajana. Toinen tyttäreni, Sara, tuli hautajaisiin. Olen ollut vain heti poliisien käynnin jälkeen yhden kerran soittanut Veran poikaystävälle, ja yhdessä itkettiin. Poliisit olivat ainakin silloin todenneet hänet rehdiksi mieheksi. mieheksi.Kuolinsyytutkinnan kirjeen avaan miehen seurassa.
PoistaSinulla ja Veeralla on paljon yhteisiä upeita hetkiä. On lohdullista, että muistat niitä kaiken surunkin keskellä.
VastaaPoistaToivotaan, että oksentaminen menee pian ohi, mikä tahansa sen aiheuttaakin.
Olet ajatuksissani Marja!
Kiitos Kirsti. Oksentaminen meni ohi, mutta edelleen tuntuu kuin möykky rinnassa. Tämä taitaa olla puhtaasti psykosomaattista. Samoin pelkään, kun sydämeni on murtunut Veran kuolemasta, se murtuu aivan oikeasti. Saan sydänkohtauksen. Mielessä pyörii kyllä niin paljon asioita, että on kirjoitettava niitä ulos.
PoistaJokaisella on varmaan oma tapansa purkaa tuskaansa, kaikki tavat ovat oikeita. Jotkut itkevät, jotkut huutavat ja ulvovat. Pääasia, että tuskaa saa jotenkin ulos sielustaan. Ja sinä pystyt myös ilmaisemaan tunteesi kirjoittamalla.
VastaaPoistaVaikuttavasti kirjoitat yhteisistä hetkistä tyttäresi kanssa. Ne jäävät myöhemmin lohdullisiksi muistoiksi sydämeesi.
Kiitos Nimetön. Kriisikeskuksen terapeutti sanoi samaa kuin sinä, että jokaisella on oma tapansa purkaa tuskaa. Minä puran sitä lenkillä, huudan ja kiljun. Ehkä ajan myötä tulee kyyneleet.
PoistaUskon, että tyttärelläsi on nyt pieni keltainen talo ja puutarha jossain korkealla, jossa on paljon aurinkoa ja kukkia, ja aina kevät.
VastaaPoistaMenetin parhaan ystäväni auto-onnettomuudessa viime kesänä. Sinä kesäaamuna hän oli niin onnellinen kihlauksestaan ja aikoi melko pian mennä naimisiin upean miehen kanssa. Toinen ystävämme, joka on psykoterapeutti ja myös suruterapeutti, on sanonut, että vaikka kohtaloa ei voida muuttaa ja surumme on pohjaton, se on kuitenkin niin iso lahja, että voimme muistaa hänet, kun hän oli niin onnellinen. Kaipaan häntä kovasti, mutta muistoissani hän on aina hymyilevä ja aina kukkien keskellä. Ja uskon tai pikemminkin uskon syvästi, että hän on onnellinen myös siellä.
Anteeksi, jos on kirjoitusvirheitä, suomi ei ole äidinkieleni.
Kiitos Nimetön. Otan osaa ystäväsi kuolemaan.Toisen ystäväsi sanat ovat koskettavia. Suru voi olla myös lahja, sitä pitää vaalia kuten Jenni Vartiainen laulaa laulussaan Suru on kunniavieras.Ei kommentissasi ollut kirjoitusvirheitä.
PoistaKirjoitat niin kauniisti:
VastaaPoista"Muistatko, kun kesäisin joimme yhdessä aamulla kahvia? Avoimesta ikkunasta säröytyi sisään kosteiden pikkukivien tuoksu. Angervon tuoksu utuisina kiharoina. Meillä oli niin hyvä yhdessä".
Pidä näistä pienistä suurista muistoista kiinni. Vera on aina olemassa sinulle pienten kivien kosteassa tuoksussa. Angervon tuoksu on Veran tuoksu. Hän on läsnä sinulle niin monessa muistossa, kuvina, tuoksuina, tuntoina, matkoina maailmalla.
Muistot eivät katoa koskaan. Ne tulevat yksitellen, ilahduttavat ja satuttavat jokainen vuorollaan.
Voimia päiviin, yritä jaksaa ❤
Kiitos Erikoiset Asiantuntijat. Olen onnellinen surun keskellä niin monista muistoista Veran kanssa. Meillä oli hyvin läheiset välit, läheisimmät kuin yhdenkään ystävän kanssa. Vera oli kesälomat kotona ja kävi kesätöissä. Olimme siis paljon yhdessä. Veran hautajaisten muistotilaisuudessa kerroin ihania muistoja Verasta, samoin anoppini kertoi. Muistotilaisuus toi vahvasti toivoa, sekä Veran suhteen että läheisten suhteen. Kiitos voimien toivottamisesta.
VastaaPoista