keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Onko sinua nöyryytetty?



Minua ei onneksi nöyryytetty lapsena. Isäni arvosti minua sellaisena kuin olin. Hän oli ylpeä koulumenestyksestäni ja poliittisesta kiinnostuksestani. Minä olin niin pippurinen - lempinimitykseni lapsuudessani oli pippuritiina -, ettei hän koskaan haukkunut minua. Koska varmasti tiesi. Että saisi samalla mitalla takaisin. Oli hyvin surullista, että kaksisuuntaista mielihäiriötä sairastava isäni teki lopulta itsemurhan.



Äitini alkoholisoitui vasta isän kuoleman jälkeen. Olin tuolloin jo 16-vuotias. Lapsuudessa vielä selväpäinen äiti kunnioitti minua myös sellaisena kuin olin. Juttelimme hänen kanssaan asiasta kuin asiasta. Äiti piti minua ahkerana tyttärenään, jolla oli aina tuhat rautaa tulessa. Viinan viedessä hänet. Hän oli hyvin välinpitämätön kaikkia neljää lastaan kohtaan. Se oli nöyryyttävää. Meitä lapsia ei 
ollut enää olemassa. Vain viina.



Myöhemmin olen kokenut nöyryytystä yhdessä ainoassa avoliitossani, parissa ystävyyssuhteessa, joskus myös työmaailmassa.

Useiden psyykkisten ja fyysisten oireiden pohjalla voi olla nöyryyttäviä kokemuksia. Ne on voitu kokea lapsuudessa, nuoruuden ystävyyssuhteissa, työpaikalla aikuisena, parisuhteessa. Nöyryytykset saattavat oireilla ahdistuksena, unettomuutena, masennuksena. Tunteet ovat aina myös psykofyysisiä ja ne voi aiheuttaa ruumiillisia sairauksia.



Parisuhteessa koettu nöyryytys ja pettymys voi tehdä varautuneeksi muissakin ihmissuhteissa. Nöyryytys voi katkaista luottamuksen, läheisyyden. Se voi olla rakkauden loppu.

Jos paljastaa, kuinka pahasti on loukkaantunut. Pelkää, että toinen ihminen ajattelee sinun olevan liian herkkähipiäinen: ei tuosta nyt kannata pahoittaa mieltään.



                   Lapsuuden vaikutus
Pahimmat nöyryyttävät traumat syntyvät lapsuudessa. Koska silloin ihminen on herkimmillään ja heikommillaan. Nöyryyttävä kasvatus ei ole aina ankaraa kurinpitoa. Lapsen pitää esimerkiksi selviytyä mahdollisimman itsenäisesti. Jotkut vanhemmat voivat myös niin sanotusti karaista lapsiaan, jotta he pärjäisivät paremmin julmassa maailmassa. Herkkyys ja ujous on huonoja asioita. Niistäkin pitää päästä.



              Nöyryytyksen sietäminen
Nöyryytykseen ei pidä alistua. Siitä voi olla oikeasti vihainen. Asian voi ottaa puheeksi nöyryyttäjän kanssa. Kaikkea ei tarvitse niellä. Sillä suojaa itseään myös psyykkisiltä ja fyysisiltä sairauksilta. Jatkuvalla nöyryytyksellä voi olla pahat seuraukset. Kukaan ei tunnu enää tärkeältä ja rakkaalta. Ihminen kovettaa itsensä. Ja pyrkii kaikin voimin sietämään nöyryytystilanteita. Hän on yksinäinen suojakuorensa sisällä. Tai kipu arpeutuu, ja ihminen kuolee vähitellen sielullisesti.



Ihmisen ei kannata esittää kovapintaista pokerinaamaa. Kannattaisi pitää kiinni omasta inhimillisyydestä. Jos loukkaantuu nöyryytyksestä, se on inhimillistä. Jos ei, se on epäinhimillistä.

Omannäköisestä elämästään ja aitoudesta kannattaa työelämässä pitää kiinni, vaikka töissä olisi kuinka kova tahti. Toinen vaihtoehto voi olla pahimmillaan uupumus. Työuupumuksessa ihminen kadottaa omat toiveensa ja persoonallisuutensa.

Oletko kokenut nöyryytystä? Millaista?




Lähteet: hävinneet, kuvat omat

8 kommenttia:

  1. Nöyryytys lapsena kyllä jättää jälkensä, kaksi ihmistä on meikäläistä nöyryyttänyt lapsena ja toinen on oma äiti mikä on tosi surullista. Vanhemmalla iällä en enää suostu nöyryytettäväksi, jotain on elämä opettanut kuitenkin. Tuo sinun elämäsi vanhempiesi suhteen vaikuttaa vaikealta, siksikö olet opiskellut mm. psygologiksi? Olen kin tullut siihen tulokseen että olen aika vahva ihminen nujertamisista huolimatta, oisko näin että mikä ei tapa niin se vahvistaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pihakeiju, kommentistasi. Haluaisin tarkentaa, että nykyisin toimin psykologian opettajana enkä tee psykologin hommia.Ikävää että sinua on lapsuudessa nöyryytetty. Etenkin tuo että oman äitisi toimesta. Se kyllä jättää jäljen, haavan sieluun. Monesti ikuisesti. Jos sitä ei käsittele esimerkiksi psykoterapeutin kanssa. Kiinteä ja turvallinen ihmissuhde, jossa asiaa voi purkaa, toimii oikein hyvin.Suhde lapsuudessani vanhempiin oli hyvä. Mutta se meni myöhemmin täysin raunioksi isän itsemurhan ja äidin alkoholismin takia. Voi olla, että hakeuduin opiskelemaan psykologiaa omien traumojen purkamiseksi ja yleisen kiinnostuksen takia. Opiskelun aikana suositeltiin myös käymään psykodynaaminen psykoterapia läpi. Jotta oppisi tuntemaan itsensä, eikä hoitotyössä heijastaisi omia traumojaan asiakkaaseen. Psykoterapiani vei kolme vuotta. Kaksi kertaa viikossa.Mutta ilman sitä tuskin olisin nyt tässä. Suhteellisen täysjärkisenä. Tempperamenttini on tosin aika tulinen. Minä en usko tuohon: mikä ei tapa niin se vahvistaa. Raskaat elämänkokemukset jättävät yleensä pahan jäljen. Eikä ne suinkaan vahvista ihmistä. Parempi sanonta olisi: Ruoho heiluu tuulessa, mutta ei katkea. Hienoa että et enää suostu nöyryytettäväksi. Mukavaa keskiviikkoa sinulle!

      Poista
  2. Lapsuudesta en lähtisi kaivelemaan nöyryytyksen lähteitä, varmasti niitäkin oli koska lapsuuskotini oli melko riitaisa ja en ihan usko kaikkeen mitä lapsena on kokenut, että se vaikuttaisi aikuisuuteen. Ihminen kasvaa ja muuttuu, ja luonnollisesti pyrkii aina parempaan suuntaan elämässä. Negatiiivisia asioita ei pidä kieltää mutta ne voi jättää taka-alalle, ja keskittyä vain hyvään. Menneisyyttä ei voi muuttaa mutta sen kanssa voi oppia elämään. Minulla usko on ollut hyvä apu.
    Muutama postaus sitten sinulla oli aiheena jyrääminen, ja sieltähän ne nöyryytyksen aiheet vasta tulevatkin. Olen antanut anteeksi jyrääjä-esimiehelle (n. 20 vuotta sitten) ja aina tavatessamme meillä on oikeasti oikein mukavaa, ei siis mitään esitystä.
    Introvertti kun olen, en oikeastaan anna minkään näkyä eikä varsinkaan kuulua, ja vahvaksi en halua tulla koska vahvat ovat hallitsijoita ja elän mieluummin siellä ruohonjuuritasolla. Eli pehmomeiningillä mennään, jätän siis nöyryyttäjät, alistajat ja jyrät omaan arvoonsa.
    Jään odottelemaan mielenkiinnolla, mitä vastaat minulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuulikki kommentistasi.Hienoa että osaat ajatella elämää eteen päin, etkä ryve lapsuuden traumoissa. Keskittyminen hyvään on suuri lahja.Tosiaankaan menneisyyttä ei voi enää muuttaa, mutta joidenkin ihmisten on vain työstettävä sitä, jotta pääsisi eteen päin. Me ihmiset ollaan niin monenmoisia. Oikeastaan melkein kadehdin ihmisiä, jotka saavat uskosta voimaa. Kun en ole erityisen uskonnollinen. Anteeksianto - jos siihen pystyy - on helpottava ja tasapainottava tunne. Olen yrittänyt kovastikin harjoitella sitä. Nykyisin jo sujuu melko hyvin.Pani miettimään tuo sinun ajatus, ettet halua tulla vahvaksi. Minä hyväksyn keskeneräisyyteni. Ei minusta ikinä tulisi hyvin voimakasta ihmistä. Enkä oikeastaan haluakaan kuten sinäkin. Silloin elämästä voisi kadota herkkyys. Ihanaa, lämmintä, leppeää päivää sinulle!

      Poista
  3. Iltaa Marja :) ihana helle jatkuu :) piti tulla lukemaan sinun blogisi,, ovat kivoja,usei n täynnä iloa,ja arjen kivoja juttuja.Pohdiskelet elämää avoimesti; niin, minäkin olen pohtija,aina jotain mietiskelen...
    Tuo,nöyryyttäminen onkin laaja juttu :) .. kun sitä oikein rupee pohdiskelemaan...
    Onhan sitä joutunut kokemaan, jo tähän ikään tullessa,,,
    Lapsena en sitä kokenut,isä ja äiti eivät koskaan,eivät koskaan sitä tehneet; päinvastoin,koin olevani arvostettu ja aina kehuttiin vaan, sieltä sai elämään oikean voimalatauksen.
    Mut juu, työelämässähän sitä oli kaikenlaista säätöä,, naisporukan lähiesimiehenä ja joissakin myöhemmissä opiskeluissa joskus koki ihmejuttuja,joita ei voinut oikein ees ymmärtää (kun työnohessa opiskelin ),enkä voi oikein vieläkään ymmärtää ihmisiä,jotka pyrkivät tavalla tai toisella nöyryyttämään toista.En vaan ymmärrä.
    Se on suurta typeryytä,hulluutta, en tajua. Sellaiselta ihmiseltä puuttuu oikeudentaju.
    Onhan näitä,yhäkin jossakin tullut vastaan-ainakin yrityksiä ,käännän selkäni tällaisille,, en siis ole tekemisissä- ei kiitos.

    Elämä on liian kallis ja omaa arvoani en anna tallata , enkä oikein toistenkaan-siis läheisteni,pyrin menemään väliin,puolustamaan.. liiankin tulisesti joskus (en siitä enempää,mut kiehahtaa välillä,en itseäni ala kuitenkaan puolustamaan,menen pois ja unohdan,ei tyhmien kans pidä alkaa mihinkään, ei hyödytä-pysyvät tyhminä,olen senkin monesti huomannut). Voisi tästä enemmänkin saada juttua. mut en jatka.. ihanaa kesäiltaa Marja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula, kommentistasi.Olet onnekas, että sinua on lapsena arvostettu eikä esimerkiksi nöyryytetty. Hyvät eväät olet elämääsi saanut.En minäkään täysin ymmärrä nöyryyttäjiä. Mutta heillä voi olla syvä haava sielussaan, epävarmuuttakin, jota he kompensoivat nöyryyttämällä muita ihmisiä. Ikään kuin panneen tunteensa kiertoon. Onhan se tosiaan suurta typeryyttä ja keskenkasvuisuutta. Minulla sama vika: taipumus puolustaa heikompaa liiankin tulisesti. Ihania, lämpöisiä, leppoisia heinäkuun päiviä sinulle!

      Poista
  4. Hei Marja, ainakin minä olen kokenut että olen hjenkisesti vahvempi kuin nuorempana, silloin kun olin kiltti tyttö ja muiden ohjailtavana. Monet vastoinkäymiset on minusta kasvattaneet vahvemman, en anna enää itseäni nujertaa ja alan tietämään oman arvoni. Henkisesti vahva ihminen ei mielestäni ole alistaja välttämättä, ainakaan en pidä itseäni sellaisena. Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi sanoo iso kirjakin. Itsensä rakastaminen onkin ollut vaikeaa kun ei ole saanut vanhemmiltaan sitä rakkautta jota on tarvinnut. Omilla valinnoila on tietysti osuutensa elämässä, kaikkea ei tietenkään voi selittää lapsuudesta johtuviksi mutta omalla kohdallani suurin särö on kyllä saatu lapsena. En ole käynyt psykoterapiassa mutta muuan ystäväni on psykoterapeutti ja pappi,näitä asioita ollaan käyty läpi teekupposen ääressä ja saunan lauteilla, itsekkin olen opiskellut hieman psykologiaa.:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pihakeiju, kommentistasi.Hienoa että olet saanut purettua ja työstettyä lapsuuden haavoja toisen ihmisen kanssa. Kyllä ikä tuo varmasti vahvuutta suurimmalle osalle naisia. Ei ole enää kaikkien tuulien riepoteltavana. Hyväksyy itsensä sellaisena kun on. Muita ei enää tarvitse miellyttää aitona itsenään. Surku asia tuo lapsuuden aikasi. Mutta olet kuitenkin nyt - ehkä ystäväsikin avulla - henkisesti vahva.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!