Lomariitelyä

Sehän on ihan oma taiteenlajinsa - ei kuin riidanlajinsa. Me ollaan miehen kanssa riidelty lähinnä lasten ruokailusta. Miehen mukaan he kun ovat liian vaativia ruuan suhteen. Ja minun mielestä eivät ole - helppo arvata, kenen puolella tyttäret ovat. Vain tästä ollaan riidelty. Olaanpa hyvä pariskunta. No, ei olla. Riitelyn vähäisyys johtuu yksinkertaisesti siitä, että näköjään vietetään vain vähän yhteistä aikaa: mies kun rassailee toisaalla vanhoja autojaan ja minä tulen ja menen toisaalla. Onhan tätä kumppanuutta takana reilut 20 vuotta. Aika harva pitkään yhdessä ollut pariskunta nyhvää koko ajan yhdessä. Toki on niitäkin.

Täytyy tässä todeta, jos ette tekstin alussa huomanneet. Ystävällinen kollega-naapuri auttoi eilen sivun alun uudistamisessa.Hyvää työtä tekikin. Minä en muuta osannut kuin ihmetellä vieressä hänen nopeita ja täsmällisiä otteitaan tietokoneen kanssa. Itse jollakin tasolla pelkään koko härveliä. Jollakin tasolla suhteemme on intiimi: Minä ja sinä. Juttelen välillä koneelle, joka joutuu kestämään minun alkeellista toimintaani. (Varmaankin se on jotenkin pahastunut minuun ja siksi oikuttelee sekoittamalla rivejä, lisäämällä kirjaisin kokoa ja ihan kettuillakseen häslää; minähän en tietenkään siis itse häslää, 
digiblondi....)

Tutkimusprofessori Osmo Kontula Väestöliitosta kertoilee, että suomalaiset lataavat kesään paljon odotuksia ja paineita, kun kesä on niin lyhytkin. Mediassa pyörii juttuja tyyliin rantakunto, kesäheila, grilliherkut, elämän loma...Pariskunnatkin odottavat, että asiat jotenkin muuttuvat kesällä: tulee haaveiden kesä; on enemmän romantiikkaa ja seksiä.

Mökillä voi tulla helposti riitaa työnjaosta, koska arjenpyöritys voi olla alkeellisempaa kuin kotona. Yhden jo eronneen (erosivatkohan lomariitojen takia?) esimerkki:

"Exän kanssa maaseutuelämä oli aina yhtä työleiriä: saunan rakennusta, ojankaivuuta, huussin tyhjäystä - lapsenhoidon ja kesävieraiden ja muun sellaisen ohella. Hänen suvussaan oli myös tapana tulla yllättäen kylään." Huh! Huh! (Lyhyt kommentti.)

Rahaa kulutetaan usein reippaalla kädellä ja eletään leveästi. Tästä yhden pariskunnan esimerkki:

"Ensin rehvastellaan ja maksellaan mukisematta. Joka kerta kaupassa menee ainakin tuplat suhteessa normaaliin ostoskuluihin. Kun viikot kuluvat, alkaa hiljainen vääntö. Kumpikaan ei halua maksaa mutta ei ole myöskään valmis alentamaan sitä viiniä, jälkkäreitä ja kaikkia ihania grillikokeiluja pursuavaa lomaelintasoa."

Lomamatkan järjestelyssä voi olla omat riskinsä. Puolison mokat muistetaan. Tämä esimerkki huvitti minua kovasti, koska kyseessä oleva puoliso muistuttaa paljon omaa tumpeluuttani "matkanjärjestäjänä".

"Kerran hän löysi halvat liput Barceloonaan, mutta hinta olikin puntina eikä euroina, se siitä halvasta matkasta. Hänellä on myös ilmiömäinen kyky ostaa matkoja väärille päiville. Kerran saman lapsen nimi oli kahdessa lipussa. Kerran laivalipuissa oli kahdesti Turku-Tukholma, ei paluuta. Vähitellen toiminta on hioutunut siihen, että minä varaan ja maksan ja muu perhe tyytyy ideaan."

Juuri näin meilläkin on käynyt: mies on parempi tietokoneen kanssa, ja hoitaa nykyisin enempi tuon varauspuolen. Minä sitten vain nautin lomasta. Rannalla makoilu ei vaan kyllä vieläkään sovi kärsimättömälle luonteenlaadulle. Ehkä kun tästä lisää vanhenen, kärsivällisyyttäkin alkaa löytyä.

Matkoista puheen ollen. Lähdemme täysi-ikäisen tyttäreni kanssa tänään perjantaina Tallinnan reissulle ja yövytään Tallin Viimsi SPA&Waterparkissa. Tullaan maanantaina takaisin. En raapustele tätä blogiani matkalla. En jaksa raahata tietokonetta mukanani, ja kännykällä en osaa kirjoittaa. Sormeni ei vielä yksinkertaisesti mahdu hipaisukuvakkeisiin. Ja sama kirjain tulee monta kertaa...Mutta joskus senkin taidon aion oppia. Samoin nuo hymiöt, joista ei ole minkäänlaista kokemusta... Otamme vain molempien reppuun mahtuvat matkatavarat mukaan. Sen varalta että on ehkä kuitenkin paluumatkalla paljon kannettavaa: Tallinnan alennusmyynnit kutsuvat seireenimäisesti meitä. Myös erilaiset hoidot spa:ssa.

Lähde: Helsingin Sanomat 22.6.2017, kuvat Pexel

Kesämekossa ja hölinää

Taas hupeltelen vaatteilla. (Ja tuo kuva ei suostunut olemaan keskellä tekstiä. Ja nyt kun yritän vaikuttaa asiaan - olenhan sentään tämän hemmetin tietokoneen omistaja - tulee vaikka minkälaista tekstiä. Tai ehkä minä olen yksinkertaisesti yksinkertainen digiblondi. Ja tapani mukaan olen ankea ja murjottava noissa kuvissa.)

Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän käytän mekkoja. Se taitaa olla vaan laiskuutta ja mukavuudenhalua - ei tarvitse erikseen miettiä ala- ja yläosaa. Yksi vaate päälle. Ja sillä selvä. Mekossa on mukavampi olokin kuin housuissa. Sekä naisellisempi. Vaikka minulla on pattipolvet.

Ulkona oli vain kymmenen astetta lämmintä, kun mieheni kuvasi minua, joka en vieläkään ole oppinut olemaan valokuvissa.(Kiva nyt tämä teksti näyttää asialliselta; ohjelma ei töki; mitä ihmettä ei töki?...Minua vai? Kuule sinä "ohjelma" kukaanhan ei tule minua tökkimään...Se on alistavaa, sukupuolittunutta...Tekisi mieli kunnolla kirota tälle "ohjelmalle"...ja sen jälkeen kunnolla esittää argumentin loppupäätelmä. Otan kuule filosofian kehiin... Anteeksi... Ajatus vaan seuraa toista... Nyt ryhdistäydyn. Marja kirjoittaa seuraavan ihan koko tekstin asiallisesti ja siivosti (?) Mistä tuollainen sana "siivosti" tuli. Ei kuulu tavalliseen puheeseeni tai ko. asiassa tekstiin.)Muistin juuri, etten ole muistanut (taas) tyttäreni kehoitusta opetella olemaan valokuvissa ottamalla selfie:tä. Ei tule ketterästi mieleen kuvata itseään. Mutta yritän muistaa.

Osassa kuvia on tuon sään takia neuletakki päällä. Muutenkin jopa hyvin fiinit mekot - esimerkiksi pitsimekot - saa päivitettyä arkikäyttöön rennolla takilla: bomber-, biker- tai farkkutakilla. Minulle vaan sattui käteen nuo neuletakit. Tällä kertaa. Takit ovat nuorekkaampia kuin neuletakit. Juu, tiedän sen: villatakki+kukkamekko=mummo. Minulle on kertynyt monta farkkutakkia. Omistan yhden bomber-takin. Bikertakkini - vieläpä oikeaa nahkaa ja melko hintava - olen onnistunut hävittämään tänne kotiin jonnekin. Meillä on tavaroilla kummallinen taipumus kadota; viime viikon Anna-lehti hävisi tuosta vaan jonnekin. Olisin sen lukenut. Kuten olen aikaisemminkin sanonut kodistani: kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun.

Yllä oleva mekko on merkiltään Happy Holly. Sininen villatakki on Kiomin. Mekon tilasin tänä keväänä, en vaan muista mistä. Neuletakki on joskus kauan sitten tilattu Zalandolta.

Huomasin, että kuvissa olen tosi väsyneen näköinen. Syystäkin. Luin Karl Ove Knausgårdin Taisteluni - toinen kirja  kahteen asti yöllä (tämä kirja on erittäin koukuttava ja välillä jopa ahdistavan herkkä ja intensiivinen miehen kirjoittamaksi kirjaksi) ja heräsin jostakin syystä jo kuudelta. Kärsivällisyyteni ei kestänyt pyöriskellä sängyssä ja odottaa uudelleen nukahtamista. Niinpä nautin aamiaiseni. Kirjoitin yhden jutun. Keräsin kimpsut ja kampsut kokoon ja lähdin kuntosalille. Sen jälkeen ruokakauppa.  Ja uuden mikron osto. Vanhassa tulee sisälle ikään kuin kipinöitä ja outo haju ulospäin. Ei tiedä, se saattaa olla jopa ainokaiselle terveydelle vaarallinen. Ihmisellä on yksi terveys ja monta sairautta.

Kuvissa myös pihamme on omamme -  eli ruoho on leikkaamatta. Onneksi se ei meitä haittaa. Mies leikkaa kun jaksaa. Tai minä kyllästyn jatkuvaan manjanaan (huomenna sitten). Ja leikkaan sen surkealla, vanhalla työnnettävällä ruohonleikkurilla, jota saa miljoona kertaa yrittää vetää käyntiin. Se myös ....Ei tästä sen enempää akan naputusta. Tulee taas liian pitkä postaus. Ruoho kasvakoon ja kesäisesti vihertäköön! Minä hoidan yleensä meillä muut puutarhatyöt paitsi ruohonleikkuun.

Nyt alkoi tuon postauksen nimen, Kesämekossa, takia pyöriä päässä Samuli Edelmannin se laulu, jossa on kohta "punaisessa kesämekossa, jossa kieloja on". Se täytyy nyt tämän korvamadon taltuttamiseksi etsiä youtubesta:

Se on näköjään nimeltään Kaikki tahtoo. Youtube videon on tehnyt Päivi Savolainen. Kiinnitin huomion. Kun se oli visuaalisesti niin upea ja puhutteleva! Kuuntelin laulun ja korvamato rauhoittui, kun tuli oikeasti sanoitetuksi. Hope so, että video näkyy. Mekot jatkuu: (Tajusin juuri, että mekkojen alkuvaiheessa lupasin olla hölöttämättä. Anteeksi.)

Sitten huomasin paikallisessa vaateliikkeessä, Tarjan muotipuodissa Ale:n. Sinnepä heti. Puoleen hintaan ostamani mekko päätyi tähän juttuun. Tykkäisin laittaa kuvat jo tekstin alussa suurempina, mutta ne peittäisi oikean puolen marginaalitekstit. Kyllä siihenkin jokin juttu olisi tässä kirjoitusohjelmassa. En vaan vielä tiedä mikä. Pitänee kysyä - jos muistaa - ATK:n opettaja kollegalta, kun nähdään. Hei, taisin osata sen ihan ite. Itsenäinen oppimiskokemus. Erittäin harvinaislaatuista minulla. Nyt lopetan hölinät. Seuraavaksi vain kuvia mekoista. Pidän suun - tai oikeastaan kädet - supussa.

Tämä mekko on merkiltään b.yong. Zalandolta. Siinä on kiva nahkasomiste kauluksessa. Tuo merkki vähän huvittaa. Forever yong: ko?

Neuletakki on Espritiltä. Mekko alesta Tarjan muotipuodista, merkiltään Grizas. Ihastuin sen väriin ja kankaaseen. Mallista en kauheasti tykkää. Silti ostin sen. Se taitaa olla sitä aitoa naisen logiikkaa: en tykkää, mutta tykkään silti.

Naisen häpeän tunne - on liian yleistä

Häpeä on kohtuullisessa määrin tarpeellinen tunne. Muutenhan eläisimme kuin porsaat tunkiolla. Itse olen kehopositiivinen - en siis enää häpeä painoani, ikääni tai muuten ulkomuotoani. Joitakin tekojani häpeän kyllä. Esimerkiksi sitä kun koiramme kuoli kolmisen vuotta sitten vain kolme vuotiaana. Olin siitä täysin surun murtama. Itkin suruani iltaisin vuoden verran. Enkä pysty vieläkään hankkimaan uutta koiraystävää. Tuntuu, ettei kukaan voi korvata Claudi-koiraa ja tekisin jotenkin väärin, jos ottaisin hänen paikalleen toisen koiran.

Rakkaat kissamme riittävät. Ehkä sitten joskus. Claudin kuoleman jälkeen siis tunsin pohjatonta surua, mutta kielsin liian aikaiseen kuolemaan kuuluvan vihani, ja projisoin (ei-hyväksytyn tunteen tiedostamaton siirtäminen toisiin ihmisiin) sen muutamaan ihmiseen. Riitahan siitä tuli. Se hävettää yhä vain.

Naisen häpeää tutkineen psykoterapeutti Elina Reenkolan mukaan juuri häpeä nousee esiin hänen vastaanotollaan. Hyvin usein naiset kokevat olevansa rumia. Normaalipainoisetkin sanovat olevansa lihavia. Kukaan ei ole tullut terapiaan rumuuden tunteen vuoksi, mutta se vain nousee nopeasti esiin.

Mistä naisen häpeä johtuu?
Siihen ei ole yksiselitteistä ja yhtä selvää syytä. Ehkä nykyisillä äärettömän vaativilla kauneusihanteilla on osuutensa asiaan. Erik Eriksonin psykoanalyyttisen käsityksen mukaan voimakas, neuroottistasoinen häpeän tunne palautuu 2-3 vuotiaan lapsen kokemukseen. Nainen olisi tuolloin taaperoikäisenä kokenut jonkin tasapainoa horjuttavan traumaattisen kokemuksen, joka on jättänyt jälkensä. Tuossa iässä lapsella on psykologinen kehitystehtävä, jolla on ääripäät: itsenäisyys vs. häpeä, epäily.

Nykyisin kaikenlaisessa mediassa käytetään käsiteltyjä kuvia. Monikaan ei sitä ajattele ja jotenkin luulee, että kuvan nainen on oikeasti niin täydellinen kuin kuvassa näyttää; kaunis, valkohampainen, rypytön. Ehkä ajattelee noin minunkin pitäisi olla.

(Miksi tämä teksti tulee liian suurella? Mikään ei auta digiblondia taistelussa sitä vastaan!!!Anataudun digimaailman johdateltavaksi...)

Chisu laulaa Sabotage kappaleessaan itsensä viiltelystä. Se voi olla äärimmäistä häpeän, syyllisyyden, tyhjyyden tai ahdistuksen kompensointia ruumiillisella kivulla. Kipu ja viiltelyrituaalit ikään kuin poistaa psyykkisen kivun.

Vapaan taiteilijan, bloggaajan, luennoitsijan Jenni Janakan mielestä nainen ei pysty nauttimaan seksuaalisuudestaan täydesti, jos häpeää jotakin kehossaan. Hän itse on ruvennut myös alastonnäyttelijäksi kehopositiivisuuden vuoksi. Aika räväkkä nainen. Hän sanoo: "Jotta voin rakastaa toista ihmistä, minun tulee hyväksyä hänet virheineen ja upeine puolineen. Sama pitäisi oppia tekemään itselle." Ajattelen samoin tavoin, ja siksi pitkä avioliitto on osaltani kestänyt kaikenlaiset vaikeat ajat ja paineet.

Janakka pohtii luennossaan "Naisen häpeä - vitut siitä" sitä, että tytöt kasvatetaan passiivisesti tyyliin "Ihana Sanni, oot niin nätti ja kiltti". Pojat kasvatetaan aktiivisesti : "Hyvä Tomi, oot niin reipas ja rohkea!" Nämä kasvatusstereotypiat pitäisi vähitellen murtaa.

Toivon pienestä feministin sydämestäni, että kaikki naiset vapautuisivat liiasta häpeästä!

Lähteet:Helsingin Sanomat 22.6.2017, kuvat Pexel, yksi oma järvimaisema, video youtube

Koirat Hengaavat Baareissa

Miten  koirat sitten hengaavat baareissa? Ensiksikin omistajan kanssa. Yksin ei saa tulla! Heille on omia ruokia, herkkuja ja tietenkin kaljaa. Meno on mahtava ja koiramaisen riehakas koirabileissä, Dog Dateilla. Esimerkiksi Clarion hotellissa Helsingissä koirille on tarjolla kahdeksan ruokalajin buffet. DJ soittaa musaa. Mistähän musiikista koirat tykkäävät eniten?

Ravintola Trattoria Sogno järjestää koirille synttärijuhlia. Kakkuakin on. Ei mitään tyhmien ihmisten kermakakkua vaan kunnon koirakakkua: tehty raakamakkarasta tai parmankinkusta. Siinä on maut kohdallan! Vuh!

Erityisesti Helsingin koirilla on mojovat oltavat. Viisi vuotta sitten ravintolalaki uudistui, ja koirat saivat luvan tulla baareihin. Koiraystävällisten ravintoloiden pitää ilmoittaa siitä ikkunassaan, jotta allergikot tietävät asiasta. Helsingissä on nykyään yhtä monta koiran omistajaa kuin on ihmisiä keskikokoisessa kaupungissa. Ravintoloitsijat tietävät, että he ovat potentiaalisia asiakkaita, jos saavat ottaa koiransa mukaan. Koiria on kunnioitettu asiakkaina jo pitkään Keski-Euroopassa.

Onko tällä tyypillä krapula? Näyttäisi vähän siltä.

Miksi tämä oikukas, nykyään jo tosiaan persoonallistan sen - ollaan sinä ja minä - koneeni suostuu kirjoittamaan vaan sinistä ja pienellnämä ovat suuria digieksistentiaalisia kysymyksiä. Joihin tuskin koskaan saan vastausta. Nyt tämä jättää kirjoittamatta kirjaimiakin miten sattuu. Antaudun koneen edessä. Jääköön teksti tuollaiseksi. Toivottavasti mahdolliset lukijat ymmärtävät...Yritin kovasti kyllä! Olen sitkeä (kainuulainen).

Pukkaako lomastressiä? Asiantuntijoiden apuja selviytymiseen.

Minulla oli loman kahdella ensimmäisellä viikolla vähän lomastressiä. Mennen työvuoden käänteet putkahtelivat mieleen. Yllätin itseni ajattelemasta, hoidinko erään homman loppuun. En ollut hoitanut. Se piti hoitaa lomalla. Mutta olen tottunut vuosien myötä tähän kahden viikon - vielä mielessä työteliääseen - ajanjaksoon. Seuraavaksi lomamusaa:

Työterveyslaitoksen tutkija Sampsa Puttonen ja johtava työterveyspsykologi Tuuli Viranta antavat joitakin apuja lomastressiin:

Tee tämä ennen lomaa.

Jos viimeinen työpäivä on perjantai, kannattaa aloittaa ns. tekemättömät työt jo torstaina. Perjantaina voi sitten suhteellisen rauhassa vielä päivittää niitä.

Ennen lomaa voi olla hyvä laatia tehtävälista asioista, jotka tekee lomalta palattuaan. Kun asiat kirjoittaa ylös, ne ei pyöri enää niin pahasti mielessä. Lista rauhoittaa.

Minä olen kyllä erittäin huono laatimaan listoja.  Uskon tanakasti, että intuitio auttaa ja ohjaa. Ehäpä siksi monesti olen melkoisen liemen keittänyt.

Jos ennen lomaa raataa ja hätäilee liikaa, saattaa heti loman alettua sairastua. Stressi on ovela.

Näin palaudut lomalla tehokkaasti

Tuo sana "tehokas" vähän tökkii. Eikö siitä tule stressiä, kun ajattelee, että nyt minun pitää palautua tehokkaasti. Siis lomallakin - jollakin tasolla - olla tehokas. Miten laiskotellaan tehokkaasti? No, ei nämä ammatti-ihmiset Puttonen ja Viranta ajattele yhtä monimutkaisesti kuin minä.

Selkeä ohje: Maisemanvaihdos heti loman alussa on hyväksi. Mieli pääsee irti arkirutiineista ja töistä.

 Sitten reissun jälkeen on hyvä olla sekä lepoa - kunnolla nukkumista ja laiskottelua - ja virkistävää tekemistä. Työsähköpostit kannattaisi unohtaa. Tai sopia itsensä kanssa, että saa esimerkiksi kerran viikossa katsoa niitä. Itse sijoitan työkoneeni vaatekaapin perälle pölyyntymään. 

Loma ei siis saisi olla yltiöpäistä suorittamista ja tekemistä. Muuten lomalainen ei palaudu kunnolla.  Stressi kurkkii nurkan takaa.

Muista lomalta palatessa

Töihin olisi hyvä palata keskellä viikkoa. Tehdä niin sanottu pehmeä lasku arkeen. Jos on ennen lomaa laatinut tehtävälistan, sen kun hommailee rauhallisin mielin ne tehtävät pois listalta. Melkein kaikki ovat loman jälkeen vähän kuin juuri puusta pudonneita ja kummissaan. Arkiseen unirytmiinkin tottuminen voi olla haastavaa.

Hyvää lomaa kesälomalaisille!

Taidanpa huikata miehelle: lähetäänkö iltapäivällä jätskille?

Lähteet: Helsingin Sanomat 18.6.2017, kuvat Pexel, video youtube

Juhannuspäivän Puuhiani

Juhannuspäivänä olin kasvimaalla kykkimässä. Kitkin rikkaruohoja ja tuin pieniä, söpöjä herneen taimia, kun tytär tuli kysymään: lähettäskö kalaan, järvelle virvelöimään? Olen pienen (tai siis oikeastaan jo aika suuren) ikäni virvelöinyt. Mutta enää en voi tappaa kaloja. Mikä on oikeastaan aika ristiriitaista, koska syön kyllä kalaa. Mutta mitä enemmän minulle on tullut ikää, sitä herkemmäksi olen muuttunut. En ole syönyt lihaa reiluun 35 vuoteen. Joku voisi tietysti sanoa, että onhan se kalakin lihaa. Mutta kun... kun... En viitsi tässä nyt höpötellä tästä asiasta enempää, koska tulisi ihan hemmetin pitkä juttu. Tytär sanoi, että susta tulee ihan vanhana varmaan joku fenno-vegaani, kun olet koko ajan ronkelimpi ruuan suhteen ja valitat jostakin herkkyydestä. Ehkä tulee. Ehkä ei. (Vähän niin kuin Matti nykänen sanoi juomisestaan: "Ehkä otin. Ehkä en." )Siinä vasta filosofinen tyyppi. Ihan oikeesti.

Sanoin tyttärelle, että mä voin lähtee sulle soutajaksi. Lähdettiin kalaan. Tytär ei halunnut, että otan hänestä kasvokuvia. Sovittu. 

Ensiksi vähän päivitystä kasvimaasta:

                             Herneet tuettu.

Kala suoraan järvestä ruokapöytään (tämä on sitä maalaiselämää).

                                            Tämä polku vei veneelle (en ole onnistunut

                                            vieläkään löytämään tästä ohjelmasta "kuva-

                                            teksti" kuvaketta.)

                                            Minä "retkivaatetuksessa". Niin professionaali...

                                                    Tytär, jonka kasvoja en saa kuvata.

                                                    Vielä. Mutta jonakin päivänä minä

                                                    kyllä...

    Ilma oli pilvinen, muttei onneksi ruvennut satamaan.

    Hietasen järvessä on paljon saaria.

   Sitten tyttö ryhtyi tositoimiin. Nämä on uistimia eli kuvia.

  Valitettavasti varsinaista hauen nostoa veneeseen en ehtinyt jännittyneessä ilmapiirissä kuvata.

   Hauki veneen pohjalla. Ei mikään suuri. Tämä ei ole ns. kalajuttu.

   Tyttö on sen verran naisellinen, ettei halunnut haukeen paljain käsin koskea. Yllätyksekseni

   hän vetäisi taskusta kumihanskat. Minua se nauratti aika lailla. Seuraavalla uistimella hän

   narrasi tämän hauen. Jossakin välissä uistin oli puussakin. Ns. ilmakalastusta:

Minä uudesta harrasteestani "valokuvauksesta" innostuneena hipaisin jumalattomasti valokuvia. Panen tähän vain yhden yksityiskohdista kiinnostuneen ihmisen kuvan:

              Tuli hilluttua siellä rannalla.

    Meillä naiset pyydystää kalat ja miehet perkaa. Mies (tai hänen kädet) ja Kille-kissa apajilla.

Tytär kokkasi uunihaukea ja minä hain kasvimaalta yrtit: kirveliä, persiljaa ja sitruunatimjamia. Tilli oli vielä liian pientä. Sitä laitettiin purkista:

   Sitten päästiin syömään. Hauesta riitti kaikille neljälle. Toinenkin tytär tuli kuuden viikon lomalle

    Ypäjän hevosopistosta. On ihanaa, että saan olla nyt livenä äiti molemmille lapsilleni. En kyllä tiedä onko se heistä niin ihanaa. (Rivit alkoivat taas hyppiä - aika oudosti sanottu, kun miettii, millä ihmeen lihaksilla ne hyppii?) No, minä sain luonnon kuntosalia, kun soudin - jotenkin juuri juhannukseen sopivasti, vähän kansallisromanttista - monta tuntia. Ei haukea, ovelaa petokalaa, hetkessä narrattu.

Nyt nautitaan kesästä! Eikö niin?

Mutta nyt pitää malttaa myös nukkua. Vaikka ulkona onkin yötön yö.