Aikuinen lapsi syyttää vanhempiaan

 

Kun sain ensimmäisen oman lapsen, mietin äitini ja minun suhdetta. Asuimme kaukana kotipaikasta, ja en käsitellyt äidin kanssa suhteitamme ja lapsuuttani edes puhelimessakaan. Mieleen putkahti se seikka, että äiti vei minut naapurin lapsirakkaalle tyttärelle usein hoitoon, jo varmasti vauvaikäisenä. Olen nähnyt siitä valokuvia. Tästä olin äidille vihainen, koska sisaruksiani ei ollut viety ikinä hoitoon.

Toisaalta sain paljon rakkautta naapurin tytöltä. Lapsella voi olla useampikin hyvä kiintymyssuhde, mutta usein se on äiti.Olen miettinyt, että ehkä tunneherkkyyteni johtuu tästä.

Aikuinen lapsi saattaa selvitellä menneisyyttä monesti silloin, kun hänen omassa elämässään on käännekohta: hän muuttaa pois tai saa oman lapsen.

Lapsen ja vanhemman suhde on valtavan  pitkä ja tunteita tulvillaan, psykologi ja psykoterapeutti Hannele Törrönen luonnehtii. Häneltä on julkaistu kirja Väärin rakastettu vuonna 2019.

"On väistämätöntä, että eteen tulee myös suhdetta koettelevia kehityskriisejä. Moni toivoo vanhemman ja lapsen välille ymmärrettävästi hyvää suhdetta, mutta sellaista ei ole täydellisenä olemassa.

Elämä tuo haasteita ja ristiriitoja väistämättä. Lapsuuden merkitystä ihmisen koko elämän kannalta painotetaan nykyisin hyvin paljon.

Jos aikuinen lapsi sitten ottaa esille lapsuuden kipukohtia, vanhemman suurin tunne on yleensä valtava syyllisyys."

Se ei ole aina huono asia. Hyvä syyllisyys auttaa havaitsemaan ja korjaamaan asioita. Se saattaa voida saamaan aikuisen pohtimaan rooliaan ja ymmärtämään paremmin lapsen tunteita.

Ongelmalliseksi syyllisyys tulee silloin, jos vanhempi kuvittelee, että voi syyllisyydessään rypemällä muuttaa menneisyyden tapahtumia.

"Se voi johtaa vanhemman lamaantumiseen ja syyllisyyden loputtomaan sovittamiseen esimerkiksi niin, että lapsi saa kohdella vanhempaansa sopimattomasti: haukkua tai kiukutella."

Tämä on itserankaisua pahimmillaan. Menneessä rypeminen estää elämästä tässä ja nyt. "Lapsen kynnysmatoksi ei tarvitse ryhtyä."

Keskusteleminen voi lisätä ymmärrystä, jankuttaminen ei. "Kysyä saa, mutta ei käydä toisen persoonaan kiinni tai alkaa jahdata. Jatkuva haukkuminen ei johda parempaan kommunikaatioon", Törrönen toteaa.

"Hyvä aloitus keskustelulle on kertoa, millaisia muistoja itsellä on, ja kysyä miten toinen muistaa asiat."

On melko yleistä, että asiat muistetaan eri tavalla. Vanhempi voi muistaa mukavat koti-illat, lapsi taas jatkuvan painostuksen koulutehtävien pariin.

Erilainen esimerkki voisi olla, että lapsi muistaa tulleensa jätetyksi yksin.Mutta kyse on voinut olla siitä, että hän koki jääneensä perheessä yksin vanhempien omien kriisien aikana. "Tunnemuistot ovat aina oikeita, vaikka faktoista oltaisiin eri mieltä", Törrönen sanoo. Kilpailu siitä kuka on oikeassa, ei johda mihinkään vaan lukkiuttaa ymmärrystä.

Eri aikoina perheeseen liittyvät asenteet ovat olleet erilaisia. Mikä joskus oli hyväksyttyä, ei välttämättä enää ole. Esimerkiksi ennen vanhemmat olivat lapsilleen ehdoton auktoriteetti.

Hyvä tavoite välienselvittelyssä on niin sanottu pahan pienentäminen. Se tarkoittaa molempien osapuolten käsitystä siitä, että kun vanhemmat ovat toimineet väärin, se on johtunut ymmärtämättömyydestä ja avuttomuudesta. Anteeksipyyntö voi olla paikallaan, jos se tulee suoraan sydämestä.

"Menneisyyden selvittely on tavallisesti vain yksi vaihe, joka usein menee ohi."

Lähteet: Hyvä Terveys 2/2025, kuvat omat