Kysymys on laaja ja iso. Ihmisillä on erilaisia taustoja ja sitä kautta syitä, että on vaikea sanoa rakastavansa. Osalla ihmisistä on voinut olla vaikeita sukupolviriitoja, ja ihmissuhteet ovat olleet lujilla.
Joillakin on myös niin syviä säröjä, ettei niitä pysty vanhemman kanssa enää korjaamaan. Lapsuudessa on voinut olla turvattomuutta. Kenenkään ei tarvitse pakottaa sanomaan itseään "minä rakastan sinua".Taustalla voi olla myös kevyempi syy eli vaikeus sanoa nuo sanat.
Joku voi ajatella, ettei se kuulu meidän "perhekulttuuriimme". Ilmaus voi kuulostaa kornilta, ettei se kuulu edes kulttuuriimme vaan on jotakin amerikkalaista.
Myös siitä, kenelle kuuluu ilmaista rakkautta, voi olla erilaisia näkemyksiä. Monien mielestä "minä rakastan sinua" kuuluu parisuhteeseen. Joidenkin on helpompi sanoa se omille lapsille kuin vanhemmilleen.
Mutta onko pakko sanoa nuo "minä rakastan sinua"? Voisiko löytyä jokin muu omaan suuhun sopiva ja molemmille luontevampi tapa ilmaista sama asia, esimerkiksi "sinä olet minulle tärkeä"? vaikka lapsuuden perheessä ei olisi saanut mallia rakkauden ilmaisusta sanoin, moni oppii sitä parisuhteessa.
Jotkut iäkkäät vanhemmat ovat tunneilmaisuudeltaan estyneitä, välttelevän kiintymissuhteen kasvatteja. He ovat voineet saada myös perinnöksi halveksuntaa tunteiden ilmaisua kohtaan. Moni iäkäs on lapsena kasvanut suorituskulttuurissa, jossa tunteet on sivuutettu ja niitä on pidetty vähäpätöisinä.
Rakkauden ilmaisua vanhempia kohtaan voi aloittaa pikkuhiljaa, aloittamalla vaikka halauksesta. Kun lähtee vanhempien luota kyläilystä, voi esimerkiksi halata ja sanoa"kyllä te olette niin tärkeitä ihmisiä minulle".
Heti ei tarvitse sanoa "minä rakastan sinua", koska se ei sovi omaan suuhun ja tuntuu kiusalliselta ja absurdilta. Tarvitaan tunneälyä ja pieniä askeleita. Ei ole koskaan myöhäistä opetella tunteen ilmaisemisen taitoja.
Lähteet: Helsingin Sanomat 6.6.2020, kuvat omat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!