Jouluna ei ollut niin tuskainen suru Verasta kuin pelkäsin. Se oli tavallista surua ja etenkin kaipausta. Kaipasin Veraa joulupöytään ja meillä oli Veran kuva pöydällä.
Kuten viime kerralla kirjoitin, että ystäväni sanoi, että meidän kannattaisi pitää joulua uuden alkuna. Me pidämme sitä elämän jatkumisena kaikesta huolimatta. Rosoinen, lämmin, surullinen ja kaunis elämä.
Meidän joulupöytä oli tavallista vaatimattomampi. Kalapöydässä oli rosollia, savulohta, kylmäsavulohta, sillejä. Erityisesti pidin matjessillistä upotettuna smetanaan ja tilliin. Oma keksintö. Rosollin tein itse. Muuta itse tehtyä ei pöydässä ollut. En vain jaksanut tänä vuonna tehdä laatikoita, leivonnaisia ja muuta sellaista. Joulutortut tein. Me söimme kolme päivää samoja ruokia - helppoa eikä ruokahävikkiä tullut.
Toisessa kattauksessa pöydässä oli laatikot ja miehen kalkkunakinkku. En jaksanut tehdä seitankinkkua, joten söin edelleen savulohta. Jälkiruoaksi suklaata, jota kului melko huomattavat määrät koko joulun aikana.
Joulusaunan jälkeen kotiin laskeutui rauha. Hyasinttien tuoksu ja kynttilät. Kuulin Veran sanovan:"Äiti älä sure liikaa, minulla on hyvä nyt." Tämä lause tuli aivan Veran äänellä. Voisihan sitä ajatella, että se oli yliluonnollinen kokemus, mutta pidän sitä ehkä alitajunnasta tulleena ilmiönä. Joka tapauksessa se lohdutti.
Miehen kanssa sairastuttiin flunssaan vähän ennen joulua. Silti tein suursiivouksen ja muun. Minulla - ainakin tähän asti - flunssa on ollut lievempi kuin miehellä, jolla on myös kuumetta. Minulla on migreenikohtauksia ja muutenkin pääkipua, voimattomuutta ja nivelsärkyä. Nyt olen muutamana päivänä uhmannut tautiani ja käynyt kävelylenkillä. Mies ei päästänyt minua kuntosalille. Suloista huolenpitoa.
Pidän pitkästä aikaa sitten tullutta migreeniä surun kehollistumisena. Ehkä flunssakin on sitä. Sain sen ennen miestä.
Kaikki pyhäpäivät menivät syödessä, lukemisessa, suoratoistopalvelujen katsomisessa, Spotifyn kuuntelemisessa. Katsoin muun muassa Netflixiltä Crown-sarjan uuden kauden. Ruudusta italialaisen sairaalasarjan Doc. En ymmärrä omaa mieltymistäni sairaalasarjoihin. Olen aina pitänyt niistä.
Spotifystä kuuntelin jotakin puuhaillessa ja kävelylenkeillä Ultra Brata ja Chisua. Olen aina pitänyt Chisusta. Hän on monipuolisesti lahjakas. Säveltää, sanoittaa ja tuottaa laulunsa. Ja mitä ihania lauluja! Ultra Bra vie minut tunnelmiin, kun olin vähän reilu kolmekymppinen.
Veljeni on soitti joulun aikaan kahdesti. Hän kohkaa siitä, että joku nainen oli Ruotisista soittanut hänelle, ja sanonut, että olemme mahdollisesti sukua. Hän oli pyytänyt veljeä tekemään DNA-testin. Veli pyysi, että minä paneutuisin netissä olevaan sukututkimukseen ja soittaisin tälle naiselle. Googlasin tänään hänet ja huomenna keskityn tähän sukupuuhun.
Sinänsä oli huvittavaa, että ukin veli oli ollut varsinainen häntäheikki ja pannut kolme naista raskaaksi sota-aikana. Samoin minun mummi oli miehiinmenevä ja oli kolme kertaa naimisissa - plus rakastajat. Mummon mies, ukkini, kuoli talvisodassa. Äidin kertoman mukaan hän oli pitänyt autokoulua Turussa ja saattanut raskaaksi ainakin yhden oppilaansa. Hänen poikansa piti ainakin jossakin vaiheessa kultasepänliikettä. Suvussani taitaa olla isän puolelta varsin suuri ja syvä libido.
Kirjoitin taannoin, että minulle on tullut suuri huolehtimisen halu muun muassa toiseen tyttäreeni, mieheen, Kille-kissiin ja nyt talitiaisiin. Elämäni ensimmäistä kertaa meillä on lintulauta. Laitan siihen auringonkukan siemeniä joka ilta valmiiksi aamupäiväksi. Myös talipallot kelpaa heille. Talitiaiset ovat varsin tuttavallisia ja söpöjä.
Olen monta vuotta haaveillut, että meillä olisi muutama kana ja kukko. Ulkorakennuksen toisessa päädyssä on sauna ja pukuhuone sekä täysin tyhjä huone. Olen ajatellut, että kanat ja kukko voisivat viettää siellä talven. Voisin jopa itse eristää huoneen. Kun tyttäret olivat pieniä, he leikkivät, että huone oli hevostalli. Ikävää, ettei meillä ole navettaa. Silloin hankkisin lampaita ja pari lehmää. Lapsuuden kodissani oli lehmiä, sonneja, pari possua ja lampaita. Kun olin lapsi, oli myös kanoja, kukkoja ja kalkkunoita.
Kesällä olisi kiva seurata kanojen maan kuopsuttelua ja muutakin elämää ja kukkoa. Saisimme tuoreita kananmuniakin. Mies ei ole lämmennyt ajatukselle, koska hän pelkää, että 16-vuotias Kille-kissimme järkyttyisi suuresti näistä uusista tyypeistä. Minä en usko niin, vaan hän innostuisi kanaporukasta. Noh, asiasta vielä keskustellaan.
Meillä joulu oli alkoholiton. Uumoilen, että Uutena Vuotena joisimme kuohuviiniä, mutta sekin taitaa jäädä tämän flunssan takia. Mieluusti katselemme raketteja. Killestä täytyy pitää hyvää huolta, koska hän pelkää uuden vuoden paukuttelua.
Hyvää Uutta Vuotta kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!