Surutyöni 140.

Rakas  Vera-tyttäremme kuoli yllättäen nukkuessaan. Hän oli 22-vuotias terve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Syytä kuolemalle ei löydetty.

Veran kuolema tuntuu kipeästi edelleen, mutta tuskainen suru on vähentynyt. Joka päivä näen mielessäni kuvia Verasta: Vera lukemassa, me juttelemassa pitkälle yöhön, me juhlimassa, me ulkona syömässä, me kasvimaata kylvämässä, me tupakeittiön seiniä, kaappien ovia ja kattoa maalaamassa, me kalastamassa... Yhteisiä juttuja oli niin paljon.

Luonnon herääminen, viaton vehreys ja köynnöskasvien taimien kasvattaminen - kasvun ihme - ovat tuoneet lohtua. Enää ei ole vaikea nousta aamulla ylös. Ei ole ollut ajatuksissa jäädä sänkyyn.

Minä olen ajanut viikon sisällä kolmella eri autolla. Aluksi, jo pitkään, pikkuautollani Sitikka Saxolla. Se meni lopullisesti hajalle. Sitten mies luovutti minulle jo vähän isomman sitikka  Zara Picasson, jolla ajoin muutaman päivän. Sitten oli pakko ajaa vieläkin isommalla Alfa Romeolla.

Miksi piti vaihtaa Picassosta Alfaan? Yhtenä aamuna Picasso ei käynnistynyt lainkaan. Akku loppu. Olin unohtanut oven auki ja jostakin syystä valot eivät olleet sammuneet. Miehelläkin oli kiire, joten hän luovutti minulle Alfa Romeon, joka on isompi edellistä.

Toisaalta  miehellä on onneksi paljon vanhoja autoja. Ne ovat vallanneet koko etupihan. Minulle uusissa autoissa on omat metkunsa. Miehen mielestä pienet ja suuretkin viat kuuluvat vain auton luonteeseen. No, Alfalla sain viimein ajaa lujaa. Se kiihtyy nopeasti, ja eilen ajelin sillä 120. Eihän näillä maaseudun pikkuteillä ole poliiseja. En ole varmasti ainut, joka ajaa ylinopeutta. Nautin vauhdista - ja kuten olen aiemmin sanonut - mutta olen huono kuski. Eilen oli myös yhdeltä parkkipaikalta vaikea löytää omaa autoa, koska olin jo niin sekaisin niistä. Hah, olen omituinen.

Odotan kovasti, että kesäkuun alun mahdolliset hallat menevät ohi, ja pääsen istuttamaan ulos köynnöskasvini ja kesäkukat, chilit, kurpitsat ja mausteyrtit. Kasvimaan kylvöt ovat itäneet! Tajusin epäkäytännöllisenä ihmisenä vasta tällä viikolla, että retkottavat tuoksuherneet ja krassit voi sitoa keppiin. Minä yritin aikaisemmin vältellä retkottamista vain kolmella kepillä, mikä ei juurikaan auttanut.

Ruusupavut, mustasilmäsusannat ja kelloköynnökset eivät retkota. Ne ovat hyviä taimia. Menneellä viikolla innostuin myös ostamaan kolme kärhöä K-Raudasta. Ne ovat hyväkuntoisia kavereita jo ennestään olevalle yhdelle kärhölle.

Viherpeukalo-yritys on tänä vuonna toimittanut huonoja taimia. Tilasin varulta kolme mustasilmäsusannaa, kolme kelloköynnöstä ja lännenpiippuköynnöksen, joka on monivuotinen, lisäksi tilasin liljojen sipuleita ja yhden kärhön. Yksi kelloköynnöksistä oli kuollut ja yksi kuolemassa. Ja yksi mustasilmäsusanna huonossa kunnossa, samoin oli piippuköynnös. Olen suihkutellut noita pieniä parkoja taimia monesti päivän mittaan. Myös kärhössä ei ollut lainkaan lehtiä.

Tuli juuri tieto sähköpostiin, että tuotteet on nyt lähetetty Viherpeukalosta ja puutarha Sydänmaalta. Ja minulla ei ole mitään selvää muistikuvaa, mitä olen tilannut. Olin keskikeväällä niin täysin puutarhaunelmissa, että olen tilannut jotakin hetken mielijohteesta. Mutta on mielenkiintoista avata lähestykset. Pahoin pelkään, että Viherpeukalon taimet ovat taas huonokuntoisia. Viime keväänä tilasin sieltä ja sain hyväkuntoisia taimia. Miksi tämä on nyt muuttunut?

Tein toissapäivänä villivihannessalaattia. Jo aiemmin olen tehnyt nokkoskeittoa. Villivihannessalaattiin poimin pihalta voikukan lehtiä, vuohenputken nuoria lehtiä, käenkaalia ja poimulehteä, puutarhasta ruohosipulia. Salaattiin lisäksi punasipulia, tomaattia ja kurkkua. Siitä tuli hyvää ja "terveellisentuntoista". Voikukka puhdistaa maksaa, vuohenputki sisältää paljon erilaisia vitamiineja ja hivenaineita. Poimulehti sopii naisten vaivoihin, joita minulla ei enää ole, mutta myös painonhallintaan.

En ole tänä vuonna jaksanut vielä kuivattaa villivihanneksia ja luonnonyrttejä, joiden poimimisen opin ukiltani. Jahka tämän kuun alkupuolella kuitenkin sitten. Kuusenkerkkäsiirappia teen, koska se lievittää hyvin yskää.

Olin eilen hammaslääkärissä reiän takia. Viimeksi talvella juurihoidossa. En pelkää kipua vaan avuttomana olemista. Suu on jotenkin intiimi ja se on täynnä kaikenmoisia värkkejä, eikä tilanteesta pääse pois. Tämän vuoksi en ota koskaan puudutusta. Tilanne sujuu paremmin, kun vaan keskityn kipuun, en muuhun.

Samoin nyt kuntosalilla haluan tavallaan rääkätä itseäni kipuun saakka. Kuntosaliohjaaja sanoi, että ei kannattaisi tämä minun mallini. Vähempikin riittäisi. Vaarana on, että paikat voi mennä rikki. Näin ei ole vielä käynyt lihaskipuja lukuunottamatta. Venyttelen hyvin ennen ja jälkeen. Lisäksi teen reippaan kävelylenkin kuntosalin jälkeen.

Siiri-kissa ei ole tullut kotiin. Hän on ollut jo vuoden kadoksissa. Voi, rakas Siiri!

Hyvää perjantaita ja viikonloppua kaikille!