"Kaikki vaatteet kiristää ja ahdistaa. Olen aina ollut tosi tietoinen vyötärönympäryksestä enkä kestä mitään vähänkään kiristävää tai se tuntuu tosi rumalta. Tänään turvonneena mallaan erilaisia paitoja ja farkkuja. Itken vähän ja laitan joogatrikoot ja yli-ison hupparin. Niissä näytän sitten omasta mielestäni vielä isommalta. Pallolta. Itken lisää ja päätän, että pakko laihtua. Tuntuu, että kaikki on läskiä, kaksari on varmasti muuttunut kolmoisleuaksi."
Tekstin pätkän on kirjoittanut 49-vuotias nainen, joka Hesarin pyynnöstä piti päiväkirjaa muutaman päivän ajan, millaisina hetkinä ja kuinka usein hän ajattelee omaa ulkonäköään pahalla. Tällaisia hetkiä on melko paljon ja hyvin usein rumuudesta liittyy painoon.
" Jäin tänä aamuna katsomaan Instasta naista, joka oli antanut hiustensa harmaantua niin, että latvat on vaaleanruskeat ja juuressa on kymmenen senttiä harmaan ja ruskean sekoitusta. Mietin, että sen pitäisi näyttää hyvältä, koska on hienoa, ettei taivu yhteiskunnan normeihin, vaan antaa omien hiustensa olla sellaiset kuin on. Mutta ei voi mitään, ne näyttävät ihan kauheilta. Mietin myös, johtuuko se siitä, kun se on oma kauhukuva. Omat hiukset näyttäisivät just tuolta, jos en värjäisi. En voi itselleni mitään, tuo tukka on kauhea." Nainen, 49
Usein ajatellaan, että murrosiässä on normaalia välillä inhota vartaloaan ja sen muutoksia, mutta miksi vielä viisikymppiset naisetkin sättivät ulkonäköään ja puhuvat itsestään rumasti?
Ikä ei automaattisesti vie pois ajatusta, että joku osa itsestä on vääränlainen, vaikka elämänkokemuksen myötä saattaa tulla välineitä, joilla asiaa voi käsitellä, sanoo lihavuustutkija ja apulaisprofessori Hannele Harjunen Jyväskylän yliopistosta.
49-vuotiaan naisen tavoin päiväkirjaa piti 75-vuotias nainen. Hän taas kertoo joka kerta suihkusta tullessaan "ällistyvänsä, miten jollakin voikin olla noin rumat sääret, laikukkaat ja paksut".
"Ei minulle siitä paha mieli tule, hämmästelen sitä vain."
"Iltapäivällä kävin suihkussa ja kun rasvasin kasvojani kylppärissä, en pitänyt peilikuvastani: kaulassa on poimuja, yläluomet roikkuvat melkein silmien päällä ja kasvojen iho on aivan kirjava. Toinen kulmakarvakin on kummallisesti ohentunut. Mutta olin armollinen itselleni ja päätin, että olen ihan ok. Vain sinertävät sääreni näyttivät niin rumilta, että ne kannatti noteerata. Illalla siivosin iPadiani ja poistin kaikki selfiet, joissa näytin liian paksukaulaiselta tai joissa kaulan iho roikkui rumasti. Niitä oli paljon.", nainen 75.
75-vuotias muistaa jo nuorena oppineensa, että naisen on syytä pitää kasvoillaan aina eräänlaista "puolihymyä".
Lukuisat naiset ovat oppineet, ettei naisen pidä näyttää happamalta tai nyrpeältä ja kuinka hymy kaunistaa vähän rumemmankin naisen.
"Hymyilyhän on etenkin suomalaisille aika vaikeaa, ja siinä ihan oikeasti naamalihakset väsyvät. Muistan aina Voi hyvin-lehden päätoimittajan ohjeen, kuinka näitä puolihymyyn tarvittavia lihaksia voi vahvistaa niin, että pitää lyijykynää poikittain suussa samalla, kun vaikkapa kuorii perunoita", 75-vuotias nainen sanoo.
Media ainoastaan ei ole vastuussa siitä, että naiset ajattelevat itsestään rumasti. Sitä ylläpidetään monissa muissakin paikoissa yhteiskunnassa, kuten vaikkapa kouluterveydenhuollossa tai liikuntatunneilla. Lisäksi naisille on voinut syntyä jonkinlainen trauma, jos painosta on huomauttanut joku läheinen.
Lähteet: Helsingin Sanomat 13.4.2023, kuvat Pixabay
Surullista luettavaa, mutta valitettavasti niin totta. Nykynuorilla ulkonäköpaineita lisää some, mutta mitenkään vapaita aiheesta emme ole me 50+ ikäisetkään. Usein rumuuden, lihavuuden ja vastenmielisyyden tunne on istutettu jo kotona ja viimeistään koulussa.
VastaaPoistaMuistan pienenä, miten ajattelin äitini olevan kaunis. Hän oli hyvin hoikka, aina laitettu ja "yleisestikin kauniina pidetty" (sisaruksista kaunein, sanottiin ja muuta vastaavaa). Silti hän katsoi peiliin ja sanoi näyttävänsä kamalalta, mutta minkäs teet. Nyt, kahdeksankymppisenä, hän on normaalipainoinen (ei enää liian laiha) ja hänessä on yhä naisellista siroutta ja kauneutta. Silti hän puhuu aina, poikkeuksetta, vartalostaan "ruhona". Se on surullista.
Tavoitan liian usein itseni sanomasta kamalia asioita kropastani ja kasvoistani. Yritän ajatella, sanoisinko samoin toiselle ihmiselle, joka näyttäisi samalta, olisi saman kokoinen jne. En tietenkään! On helppo nähdä toisissa aina jotain kaunista. Osaisipa saman armollisuuden laajentaa itseensäkin!
Kiitos kommentistasi NK. Se oli mielenkiintoista luettavaa. Kärjistetysti sanottuna ehkä äidilläsi on ylisukupolvinen trauma. Suurten ikäluokkien naisten 1950-luvulla odotettiin olevan suloisia ja jotenkin kauniita. Äitisi on voinut saada trauman jo lapsuuden perheessään. Ehkä sielläkin ajateltiin, että naisen tulee näyttää suloiselta ja viattomalta. Trauma on ehkä siirtynyt sinuunkin. (En ole tästä mitenkään varma.)
VastaaPoistaIhana lukea, että äitisi on vielä naisellinen, vaikka puhuu "ruhosta". Myös vaatimattomuus on suurien ikäluokkien naisten toivottu ominaisuus, mikä voi siis siirtyä eteenpäin tulevalle sukupolvelle. Ehkä sinunkin kriittisyys kehostasi, etenkin kropasta ja kasvoista, juontuu tästä. Mutta meille naisille on yleinen ominaisuus puhua rumasti kehosta.
Sanoit tosi oikein tuosta vaatimattomuudesta! Itseään tai omiaan ei kertakaikkiaan sovi kehua! Joku äidin tuttava oli nähnyt minun hääkuvani ja kehunut äidille, miten kaunis tytär hänellä on. Äiti oli todennut, että "no, se osaa meikata". Melkein koomista, jos ei olisi satuttavaa.
PoistaÄiti myös kauhisteli, kun oli nähnyt työkaverinsa (saman ikäinen nainen) huoneen seinällä taulun, jossa luki "Minä olen hyvä!" Hän piti sitä uskomattomana itsekehuna eikä ymmärtänyt, kun yritin sanoa, että varmaan tarkoitus on tsempata itseään, ei kehua muille.
Samoin pahennusta herätti tuttavien tapa sanoa vauvaansa "maailman kauneimmaksi vauvaksi". Äiti koki sen hyvin tökerönä. Yritin puhua positiivisten (ja negatiivisten) sanomisien muuttumisesta osaksi lapsen persoonaa, mutten usko, että äitini osasi nähdä sitä niin.
Luin joskus nettihaasteen, jossa käskettiin sanoa kolme kaunista ja hyvää asiaa omasta ulkonäöstään. Huomasin, etten osaa. Kun mieheni nauroi ja tinkasi keksimään edes yhden asian, sanoin, että olen rehellinen ja minulla on vahvat hampaat. Ei oikein vastannut tehtävänantoa. Naisten tapa ajatella rumasti itsestään on tosi syvässä. Miehillä ei onneksi taida olla ihan yhtä negatiivisia ajatusmalleja.