Surutyöni 137.

 

Rakas niin rakas Vera-tyttäremme kuoli yllättäen nukkuessaan. Hän oli 22-vuotias terve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Syytä kuolemalle ei löydetty. Teen surutyötä.

Tuntuu välillä siltä, että mustarastas on alkanut laulaa Veran nimeä. Yhdistelen koko ajan Veraa kevään merkkeihin ja ääniin. Vera on aina, aina mukanani. Kurjet lentävät ylhäällä, pyhät linnut, jotka olivat muinoin usein suomalaisten shamaanien voimaeläimiä karhun lisäksi, ja oli muitakin eläimiä muun muassa haukat, ketut, sudet, ilvekset, kärpät, naalit.

Vihaamani huhtikuu alkaa lähestyä loppuaan ja maanantaina on Vappupäivä. Tervetuloa toukokuu! Lehtivihreärummut kumisee. Ilma on täynnä lintujen sirkutusta; puiden, ruohon kasvukohinaa, kevään kaunista hälinää.

Julma huhtikuu on sitten jo tosiaan eletty. Olen saanut noin kaksi kertaa viikossa paniikkikohtauksen estettyä uusilla lääkkeillä. Olen niin onnellinen tästä.

Paniikkikohtausten lisäksi olen alkanut kärsiä kuolemanpelkokohtauksista.  Ne ovat rankkoja, mutta yritän elää ne läpi luomuna, ilman lääkkeitä. Miten sekava mieli voi olla. Olen siis seko. Sekaisin. Miksi tulee nykyisin välillä aina vaan murheita oman itsen kanssa?

Täällä kukkivat nyt sinivuokot, valkovuokot ja leskenlehdet.  Olen lenkillä saanut huomata luonnonkukkien heräämisen. Mutta inhoan niin paljon huhtikuuta, etten ole juurikaan käynyt lenkillä katsomassa harmaata ja ruskeaa maata. 

Puutarhaharrastukseeni kuuluu  hyvää. Sain kylvettyä keskiviikkona viimeiset kylvökset: ruusupavun, auringonkukan ja leijonankidan.

Taimikasvatuksessa tuoksuherneet ovat venyneet. En keksinyt muuta kuin latvoa ne. Ehkä ne siitä muuttuu tomerammiksi. Vai oliko liian aikaista latvoa hentoja taimia? Se nähdään. Kaikesta puutarhajutusta joka vuosi opin aina uutta. Ja se tuo iloa elämään!

Huolehdin pikkutaimista yhtä kerkeästi ja hellästi kuin Verasta aikoinaan. Kääntelen krasseja valoon, ettei niistä  tulisi muotopuolia. Suihkuttelen kaksi kertaa päivässä. Samoin kaksi kertaa päivässä tarkastan, että ruukut ovat tarpeeksi kosteita. En voi olla kuin ihmettelemässä kasvun ihmettä.

Mustasilmäsusannan taimet voivat hyvin, samoin kuin kelloköynnöksen. Koulin vasta menneellä viikolla aitoelämänlangan. Ihmettelen sitä, että se on pienenä taimena hidas kasvamaan, mutta sitten peittoaa  köynnöksenä kaikki. Erotan onneksi nyt kaikki köynnöskasvini lajit, kun ne ovat kasvaneet isommiksi.

Melko pienestä penkistä, jonka perustin mustaherukalle ja karviaiselle, nousee nyt myös krookuksia,hyasintteja, ja tulppaanien varret ovat  niin ylväänä. En ole malttanut istuttaa näiden hyötykasvien lisäksi muuta. Muun muassa sipulikukat, varjoliljan, muita liljoja, kaksi rhodoa, kevät leimukukkaa ja  maanpeitekasveja. Viime syksynä  tuotti vaikeuksia poimia karviaiset ja mustaherukat, kun piti varoa  kukkia.

Kuntosaliharjoittelu jatkuu. Ja siitä pidän taas niin paljon, että käyn siellä kolme kertaa viikossa, vaikka tarvitsisi käydä kaksi kertaa. Laitteet toimivat jotenkin ilmanpaineella, ei tarvitse huseerata painojen kanssa, kun painon voi säätää nappia painamalla. Laitteet ovat täysin uusia minulle, ja siksi kuntosalilla menee kerrallaan noin puolitoista tuntia.

Olen nyt aloittanut kesäkukkakauden ihanilla keltaisilla orvokeilla. Miten paljon ne tuokaan lohtua suruuni. Olen kerännyt vanhoja kattiloita kesäkukkaistutuksiin jo kauan.

Me emme juhli vappua, kun se surettaisi entisestään. Vera oli yleensä vaput kotona. Juhlittiin yhdessä kuohuviiniä juoden, omatekoista perunasalaattia ja kasvisnakkeja herkutellen.

Mutta teille kaikille:

Iloista vappua!

Mikä juttelija olet töissä näistä viidestä eri tyypistä?

 

Oletko joskus potenut huonoa omatuntoa siitä, että jäät rupattelemaan työkaverin kanssa, vaikka pitäisi tehdä töitä. Nyt tulee synninpäästö: huono omatunto on turhaa.

Epämuodollisella rupattelulla voi olla iso merkitys työpaikalla viihtymiseen, ja myös siihen, miten sitoutunut olet työhösi ja miten tärkeä tieto työpaikallasi kulkee. 

Epämuodollinen keskustelu myös täydentää työpaikan virallista viestintää ja on tärkeä esimerkiksi työpaikan kulttuurin ja arvojen välittämisessä. Jutustelun lomassa välittyy tietoa siitä, mikä työpaikalla on tärkeää ja miten siellä ollaan.

Näin todettiin viime vuonna julkaistussa saksalaistutkimuksessa, jossa selvitettiin työpaikan epämuodollisen viestinnän merkitystä työntekijöille.

Tutkimuksen vastaajien joukossa oli erilaisten organisaatioiden eri-ikäisiä työntekijöitä ja niin osa-aikaisia, freelancereita kuin etätyötä tekeviäkin.

Epämuodollinen viestintä voi olla myös sellaista, jota kaksi tai useampi ihminen harjoittaa pikemminkin yksityishenkilöinä kuin ammattiroolissaan. He eivät yritä ratkaista työhön liittyviä ongelmia, vaan juttelevat vaikkapa harrastuksistaan, lapsistaan tai kiinnostavasta tosi tv -sarjasta.

Tutkimuksessa löytyi viisi erilaista epämuodollisen viestinnän harjoittajaa: rupattelija, fokusoija, strategi, rentoutuja ja verkostoituja.

1.Rupattelija

Rupattelijat osallistuvat epämuodolliseen viestintään eniten ja monista eri syistä. He tuntevat kuuluvansa työyhteisöönsä, ja heille rupattelulla on myös sosiaalinen tarkoitus, joka luo yhteenkuuluvuutta ja vaihtelua työntekoon. Rupattelijat pitävät epämuodollista viestintää hyödyllisenä.

2. Fokusoija

Tähän ryhmään kuuluvat olivat tutkimuksessa yleensä esihenkilöitä ja vastaajista vanhimpia. He harrastavat viidestä ryhmästä vähiten epämuodollista keskustelua ja vaikuttavat jopa välttelevän sitä. Syy on se, että fokusoijat eivät pidä rupattelua hyödyllisenä, koska se vie aikaa, ja heillä on muutakin tekemistä.

3. Strategi

Strategi käyttää epämuodollista viestintää vähän ja strategisesti silloin, kun siitä on hänelle jotakin hyötyä tiedon hankkimisessa tai sosiaalisissa suhteissa. He eivät rupattele vain päästääkseen yleensä hetkeksi irti työtehtävistä. Tässä ryhmässä naisten osuus oli pienin.

4. Rentoutuja

Rentoutujalle rupattelu tarjoaa vaihtelua työnteosta. Heille pienikin keskustelu kesken työpäivän vaikkapa tulevan viikonlopun suunnitelmista on kuin virkistävä happihyppy aivoille. Tässä ryhmässä naisten osuus oli suurin, ja vastaajat olivat yleensä nuorimpia.

5. Verkostoituja

Verkostoituja ei rupattele kovinkaan paljon, mutta silloin kun rupattelee, tekee sen täyttääkseen monenlaisia erilaisia tarpeita. Keskustelu auttaa häntä tekemään työtään, lisää yhteenkuuluvuutta tiimin kanssa ja toimii kanavana ärsytyksen purkamiseen. Esihenkilöitä oli tässä ryhmässä vähiten.

Lähteet: Helsingin Sanomat  2.3.2023, kuvat Pixabay

Keho pyrkii "biologiseen painoon"

 

Tuntuuko, että paino pyrkii aina tiettyyn lukemaan? Tämän taustalla saattaa olla kehon pyrkimys homeostaasiin eli tasapainoon, sanoo lihavuustutkija Kirsi Pietiläinen.

Pois vaaka ja painoindeksit! Paras painon tarkkailukeino on keho itsessään. Näin syntyy ydinajatus teoriasta, jonka mukaan jokaisella on biologinen paino, johon keho pyrkii laihduttaessakin. Tätä teoriaa suitsutetetaan nyt muun muassa terveysblogeissa sopivimmaksi ja terveimmäksi painoksi. Se on paino jonka kerrotaan olevan paino, jossa ihminen voi fyysisesti ja psyykkisesti parhaiten.

Ilmiön olemassaoloon viittaavia havaintoja Pietiläinen on tehnyt vuosien ajan, kun hän on tutkimuksessaan seurannut painonhallinnan kanssa painiskelevia potilaita.

Pietiläinen vertaa painon homeostaasia siihen, miten ihmiskeho säätelee esimerkiksi lämpötilaansa. "Jos on pakkasessa tai saunassa, niin se yrittää pitää kehonlämpöä täsmälleen samana. Keho tekee koko ajan tällaisia aivan ihmeellisiä asioita täysin automaattisesti, ja niissä monissa on homeostaattinen järjestelmä takana.", hän sanoo.

Jos painoon kytkeytyy vastaavanlainen automaatio kuin lämmönsäätelyyn, laihdutuskuuri ei välttämättä jää ilman kehon vastareaktiota.

"Emme yritä manipuloida näitä muita järjestelmiä niin raivokkaasti kuin painoa. Homma voi mennä sekaisin järjestelmän härnäämisestä", Pietiläinen kertoo. Seurauksena saattaa olla Pietiläisen mukaan  tila, jossa keho ei enää luovuta rasvoja. Keho ei halua, että ihminen laihtuu.

Jatkuvasti laihdutuskuureille kehonsa pakottava ihminen eli niin sanottu jojolaihduttaja voikin kohdata aina vain väkevämpää vastarintaa keholtaan.

Tämä näkyy Pietiläisen mukaan niin, että ensin laihduttaminen on voinut tuntua helpolta, mutta myöhemmillä laihdutuskerroilla kilot eivät tunnu lähtevän millään. Taustalla saattaa olla kehon järjestelmiä, joilla se pyrkii haraamaan vastaan ihmisen yritystä laihduttaa.

Tärkeä asia on, että painonpudotus voi muistakin syistä muuttua kerta kerralta vaikeammaksi. Esimerkiksi lihasmassan menettäminen liian nopeiden laihdutusyritysten yhteydessä voi johtaa siihen, että keho kuluttaa myöhemmillä  kerroilla jatkuvasti vähemmän energiaa.

Mistä kukin sitten tietää, mikä oma biologinen paino on? Mitään yksiselitteistä vastausta ei ole Pietiläisen mukaan. Yleisenä piirteenä hän pitää sitä, että paino pyrkii nousemaan ylöspäin. Se ei ole yllättävää ainakin yhteiskunnassa, jossa kaloreita on tarjolla alati mielin määrin.

On myös mahdollista, että paino hakeutuu korkeimpaan saavutettuun lukemaan.

Jonkinlaisen biologisen painon olemassaolosta vihjaa kuitenkin Pietiläisen mukaan se, että monilla paino voi pysytellä vuosikausia suurin piirtein samoissa lukemissa.

Liittypä asiaan sitten biologinen paino tai ei, tieteellisissä tutkimuksissa on tehty äskettäin kiinnostavia havaintoja: keho näyttäisi puolustava kilojaan.

Kylläisyyshormonin eritys vähenee laihduttaessa. Laihdutuskuuri laihduttavien kehossa tapahtuvassa vastarinnasta kielii myös mitokondrioiden toimintavaje. " Se on meillä oma tutkimushaaransa, ja olemme löytäneet ensimmäisiä viitteitä siitä, että kehon kudosten mitokondrioiden aktiviteetti laskee laihduttaessa. Mitokondriot ovat eräänlaisia soluelimiä, joiden yhtenä tehtävänä on kalorien polttaminen."

 

 Lähteet: Helsingin Sanomat 2.2.2023, kuvat Pixabay

Kamala maha ja rumat reidet

Minulla on allit ja niissä selluliittia kuten myös reisissäni. Sukuni naisten tapaan silmäluomeni roikkuvat ja minulla on silmäpussit. Kasvojen ihohuokoset ovat suurentuneet. Suun ympärillä on  sulkeet... Onhan näitä.

Minä en kuitenkaan juurikaan murehdi näitä vanhenemisen merkkejäni. Ne ovat luonnollisia ja kuuluvat tähän 58 vuoden ikään. En ajattele, mitä muut ajattelee - etenkään miehet. Minulla on rakas puoliso, joka hyväksyy minut fyysisine ja psyykkisine piirteineni.

Nykyisin minulle kehon toimintakyky on tärkeämpää kuin sen ulkonäkö. Olen "varautunut" jo vanhuuteen lenkkeilemällä ja aloittamalla taas kuntosalin.

Laihdutin joo talvella. Tyttäreni kuoli ja lohtusöin vuoden suruuni. Nämä surukilot lähtivät todella vaikeasti. Kuuluu sekin ehkä myös ikään. Laihdutin, koska sokeriarvoni olivat viitearvojen yläpuolella. Sokeriarvot tippuivat laihdutuksen jälkeen. Ja liikkumisestakin tuli helpompaa, nautittavaa.

Jotenkin nämä seuraavat Hesarin päiväkirjat tuntuvat tavanomaista karuimmilta. Poikkeuksiltakin. Ei kai näin ole kaikilla. Ei ystävillä, kavereilla, tuttavilla ja itselläni.  

49-vuotias nainen:

"Kaikki vaatteet kiristää ja ahdistaa. Olen aina ollut tosi tietoinen vyötärönympäryksestä enkä kestä mitään vähänkään kiristävää tai se tuntuu tosi rumalta. Tänään turvonneena mallaan erilaisia paitoja ja farkkuja. Itken vähän ja laitan joogatrikoot ja yli-ison hupparin. Niissä näytän sitten omasta mielestäni vielä isommalta. Pallolta. Itken lisää ja päätän, että pakko laihtua. Tuntuu, että kaikki on läskiä, kaksari on varmasti muuttunut kolmoisleuaksi."

Tekstin pätkän on kirjoittanut 49-vuotias nainen, joka Hesarin pyynnöstä piti päiväkirjaa muutaman päivän ajan, millaisina hetkinä ja kuinka usein hän ajattelee omaa ulkonäköään pahalla. Tällaisia hetkiä on melko paljon ja hyvin usein rumuudesta liittyy painoon.

" Jäin tänä aamuna katsomaan Instasta naista, joka oli antanut hiustensa harmaantua niin, että latvat on vaaleanruskeat ja juuressa on kymmenen senttiä harmaan ja ruskean sekoitusta. Mietin, että sen pitäisi näyttää hyvältä, koska on hienoa, ettei taivu yhteiskunnan normeihin, vaan antaa omien hiustensa olla sellaiset kuin on. Mutta ei voi mitään, ne näyttävät ihan kauheilta. Mietin myös, johtuuko se siitä, kun se on oma kauhukuva. Omat hiukset näyttäisivät just tuolta, jos en värjäisi. En voi itselleni mitään, tuo tukka on kauhea." Nainen, 49

Usein ajatellaan, että murrosiässä on normaalia välillä inhota vartaloaan ja sen muutoksia, mutta miksi vielä viisikymppiset naisetkin sättivät ulkonäköään ja puhuvat itsestään rumasti?

Ikä ei automaattisesti vie pois ajatusta, että joku osa itsestä on vääränlainen, vaikka elämänkokemuksen myötä saattaa tulla välineitä, joilla asiaa voi käsitellä, sanoo lihavuustutkija ja apulaisprofessori Hannele Harjunen Jyväskylän yliopistosta.

49-vuotiaan naisen tavoin päiväkirjaa piti 75-vuotias nainen. Hän taas kertoo joka kerta suihkusta tullessaan "ällistyvänsä, miten jollakin voikin olla noin rumat sääret, laikukkaat ja paksut".

"Ei minulle siitä paha mieli tule, hämmästelen sitä vain."

 "Iltapäivällä kävin suihkussa ja kun rasvasin kasvojani kylppärissä, en pitänyt peilikuvastani: kaulassa on poimuja, yläluomet roikkuvat melkein silmien päällä ja kasvojen iho on aivan kirjava. Toinen kulmakarvakin on kummallisesti ohentunut. Mutta olin armollinen itselleni ja päätin, että olen ihan ok. Vain sinertävät sääreni näyttivät niin rumilta, että ne kannatti noteerata. Illalla siivosin iPadiani ja poistin kaikki selfiet, joissa näytin liian paksukaulaiselta tai joissa kaulan iho roikkui rumasti. Niitä oli paljon.", nainen 75.

75-vuotias muistaa jo nuorena oppineensa, että naisen on syytä pitää kasvoillaan aina eräänlaista  "puolihymyä".  

Lukuisat naiset ovat oppineet, ettei naisen pidä näyttää happamalta tai nyrpeältä ja kuinka hymy kaunistaa vähän rumemmankin naisen.

"Hymyilyhän on etenkin suomalaisille aika vaikeaa, ja siinä ihan oikeasti naamalihakset väsyvät. Muistan aina Voi hyvin-lehden päätoimittajan ohjeen, kuinka näitä puolihymyyn tarvittavia lihaksia voi vahvistaa niin, että pitää lyijykynää poikittain suussa samalla, kun vaikkapa kuorii perunoita", 75-vuotias nainen sanoo. 

 

Media ainoastaan ei ole vastuussa siitä, että naiset ajattelevat itsestään rumasti. Sitä ylläpidetään monissa muissakin paikoissa yhteiskunnassa, kuten vaikkapa kouluterveydenhuollossa tai liikuntatunneilla. Lisäksi naisille on voinut syntyä jonkinlainen trauma, jos painosta on huomauttanut joku läheinen.

Viime vuosina on tultu vähän tietoisemmiksi siitä, ettei ole ok töräytellä lihavien ihmisten ulkonäöstä mitä tahansa. Mutta sen sijaan esitetään, että toisten lihavuus häiritsee ihan vain terveyssyistä. Painosta on tullut terveyden mittari ja ei-hyveellisten ominaisuuksien merkki.

Joitakin muutoksia ulkomuoto vaatimuksissa vuosien varrella tapahtunut. "Nykyään naisilla saa olla lihaksia", Hannele Harjunen sanoo. Saa, vai pitää? Esimerkiksi 1990-luvulla ihailtiin pientä pyllyä, kun nyt taas suosiossa on sitä muhkeampi malli. Se ei kuitenkaan tarkoita, että takapuoli saa olla sinne tänne hyllyvä kasa, vaan sen pitää olla treenattu.

Toisin kuin miehet naiset alkavat monesti seurassa puhua lihomisestaan tai haukkuvat ongelma-alueitaan. Tämä on jonkinlainen ryhmään kuuluvuuden osoitus. Dieettipuhe on naisten keskuudessa samanlainen puheenaihe kuin sää, normaalia small talkia.

Kun naiset haukkuvat joitakin ruumiinosiaan, he voivat katsoa itseään ikään kuin ulkopuolelta - usein pääasiassa miehen silmin. Vaikka virallisesti eletään tasa-arvossa eikä naisen kelpoisuus yhteiskunnassa määrity ulkonäöllä, miehiltä saatu katse on yhä naisille arvokasta valuuttaa, jonka varaan omanarvontuntoa voi rakentaa.

Miehen katse liittyy myös ikään: ajatellaan, että kun miehet lakkaavat katsomasta vanhenevaa naista, naisesta tulee "näkymätön". Sitä joko kauhistellaan tai hehkutetaan: kuinka vapautuu kuin joistakin kahleista.

Yhteiskunnan läpäisee oletus, että naisten ulkonäön kommentointi on jotenkin asiaan kuuluvaa. Ja miehen huomio on paras mahdollinen hyväksyntä tai palkkio.

"Tuijotan mahaani, joka on kamala. Olen lihonut ja ällöttää ihan joka paikassa. Harmaat  puskee myös esiin.  Pitäisi ajatella, että kaikki kehot ovat kauniita, mutta oma ällöttää.", sanoo nainen 49 v.

Markkinataloudessa on eduksi, että ihmiset kokevat säärensä, karvansa, reitensä, mahansa, hiuksensa, kaulansa rumiksi, sillä sitä kautta heidät saa ostamaan aina lisää tavaraa ja palveluita asiaa korjaamaan.

Ja naisille voi myydä myös kurssin, jossa voi opetella lempeää kehopuhetta itseään kohtaan. Yhä on yleistä ajatella, että on jokaisen omalla vastuulla ratkoa ongelmiaan itsekseen sen sijaan, että koetettaisiin muuttaa yhteiskuntaa.

Lähteet: Helsingin Sanomat 13.4.2023, kuvat Pixabay

Syitä yölliseen pissalla käymiseen

 

Yöllinen virtsaaminen kaventaa elämänlaatua, mutta vaivaan on hoitokeinoja. Miehillä lisääntynyt virtaamistarve johtuu usein eturauhasen liikakasvusta. Lääkitys auttaa tähän yleensä nopeasti.

Jos uni on hyvin katkonaista, voi tulla helpommin pissaamistarve kuin rauhallisessa yöunessa.

Korkeaan verenpaineeseen ja sydämen vajaatoimintaan voi kuulua tihentynyttä yövirtsaamista ja turvotusta.

Myös muut sairaudet - esimerkiksi laskimo vajaatoiminta - tai runsas suolan käyttö ja paljon juominen illalla, voi kerryttää nestettä kehoon ja aiheuttaa turvotusta alaraajojen alueelle. Tämä voi lisätä virtsaamista.

Jos virtsaa erittyy todella paljon, voi kyseessä olla harvinainen hormonaalinen sairaus diabetes insipidus eli vesitystauti. Tällöin virtsaa erittyy jopa kymmenen litraa päivässä. Lisääntynyt virtsaamistarve voi johtua myös diagnosoimattomasta diabeteksesta.

Naisilla rakon venyvyys pienenee vaihdevuosien hormonitoiminnan seurauksena, ja rakkoon ei mahdu yhtä isoa määrää virtsaa kuin ennen. Lisäksi limakalvojen estrogeeni vähenee, mikä voi lisätä virtaamistarvetta ja aiheuttaa virtsatietulehduksia. Näitä oireita voi helpottaa paikallisilla estrogeenivalmisteilla.

Joskus rakko saattaa yksinkertaisesti olla liian pieni. Yliaktiivista ja pientä rakkoa hoidetaan rentouttavilla lääkkeillä tai virtsarakon paikallishuuhteluilla.

Myös henkiset seikat kuten stressi saattavat aiheuttaa pissahätää, koska ne lisäävät sympaattisen hermoston aktiivisuutta.

Lähteet: Helsingin Sanomat 4.2.2021, kuvat omat  

Läheisriippuvuus saattaa vähentyä

 

Nyt kun alkoholin käyttö vähenee, myös alkoholia juovan läheiset voivat paremmin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan suomalaisten alkoholinkäyttö on vähentynyt pidemmän aikaa, ja myös moni korkean riskin käyttäjä on pyrkinyt vähentämään juomistaan. Tämän seurauksena alkoholin ongelmakäyttäjän läheiset voivat paremmin, arvioi psykologi ja psykoterapeutti Leea Halmetoja.

Läheisriippuvuudella on perinteisesti tarkoitettu tilannetta, jossa myös alkoholistin kumppani ikään kuin sairastuu ja alkaa toimia itselleen vahingollisella tavalla. Hän voi kokea olevansa vastuussa toisen käyttäytymisestä ja potea syyllisyyttä oman hyvinvointinsa edistämisestä.

"Läheisriippuvuus ei ole diagnoosi, vaikka sen yhteydessä saatetaan kokea esimerkiksi ahdistusta tai masennusta", Halmetoja sanoo.

Läheisriippuvuuden käsite on laajentunut, ja nykyään sillä voidaan tarkoittaa yleisesti ottaen ylimiellyttämistä, ylivastuullisuutta ja rajojen puutetta.

Ihmisten on edelleen usein vaikea tunnistaa itseään läheisriippuvaisiksi etenkin, jos he ovat lapsuudenkodeissaan oppineet selviytymään miellyttämällä ja konflikteja välttelemällä.  Lapset uskovat, että heidän pitää toimia näin saadakseen rakkautta ja välttääkseen hylätyksi tuleminen.

Läheisriippuvainen - etenkin alkoholistin kumppani - on usein todistanut riippuvuuskäytöstä jo omassa lapsuudenkodissaan.

"Tärkeä perheenjäsen ei ole ollut emotionaalisesti saatavilla omien ongelmiensa vuoksi, ja läheiset ovat joutuneet laittamaan omat tarpeensa ja toiveensa sivuun. Lapsi tarvitsee luotettavia aikuisia antamaan hoivaa ja kertomaan, että muiden ongelmat ei ole hänen syytään."

Voimakas empatiakyky on hyvä piirre, mutta sekin tarvitsee suojakseen rajoja.  Myös sovinnollisuus ja konfliktien vältteleminen voivat olla  hyvästä, mutta elämässä tarvitaan jämäkkyyttä.

Läheisriippuvuuden taustalla voi olla myös pohjaton usko kumppanin hyvyyteen ja kykyyn muuttua.

Läheisriippuvuuteen etsitään apua yleensä siinä vaiheessa, kun oman stressinsietokyvyn rajat ylittyvät, ja ihminen alkaa tunnistaa omia toimintatapojaan. Masennus tai kova ahdistus voi myös saada hakemaan apua.

Ihmisen pitäisi opetella rakastamaan ja arvostamaan itseään ja pitämään itsestään huolta.

"Lisäksi tarvitaan rajojen asettamista ja kykyä sanoa tarvittaessa ei. Myös oman ajan ja tilan ottaminen on tärkeää, sillä ne vahvistavat hyvinvointia ja ihmissuhteiden laatua."

Toipuminen edellyttää oman itsetuntemuksen lisäämistä ja tunnesäätelykeinojen parantamista.  Usein läheisriippuvainen yrittää kumppaniinsa ylikeskittymisellä helpottaa omia turvattomuuden, pelon ja ahdistuksen tunteitaan.  

Lähteet: Helsingin Sanomat, kuvat omat

Surutyöni 136.

 

Rakas Vera-tyttäremme kuoli yllättäen nukkuessaan. Hän oli terve ja hyväkuntoinen 22-vuotias molekyylibiologian opiskelija. Syytä kuolemalle ei löydetty. Teen surutyötä.

Ote T.S Eliotin runosta Autiomaa.

"Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää

sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa

muistin ja pyyteen, kiihottaa

uneliaita juuria kevätsateella.

Talvi piti meidät lämpiminä, kietomalla

maan lumeen ja unohdukseen, kätkemällä

elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin."

Tämä runonpätkä kuuluu mielessäni aina huhtikuussa, josta en pidä. Maa on jotenkin harmaa, ruskea ja kuollut. Viimeiset lumen rippeet ovat likaisia. Roskat lepattavat ojissa.

Mutta nyt auringon paiste tuo jollakin tavalla lohtua suruun. Tuo uskon, että vielä tapaamme Veran kanssa. En tiedä missä. Ehkä tuonpuoleisuudessa tai uudella tietoisuuden tasolla.

Minulle tuli voimakas halu saada kullanvaaleita raitoja hiuksiin. Symbolisesti nekin ovat auringon paistetta ja lämpöä. Muun hiusvärin toivoin olevan vaaleanruskean. Luonnollinen hiusvärini on keskiruskea. Olen värjännyt hiukseni vain luonnonväreillä yli viisi vuotta. Nyt otin hiuksiin käsittelyt synteettisillä väreillä huonoin omatunnoin. 

Kampaajalla meni kolme tuntia. Ensiksi hiukset leikattiin ja sitten tehtiin  värinpoisto, hiukseni olivat punertavat. Hiukset värjättiin ja tehtiin raidat. Sitten pesu ja päänahan hieronta. Lopuksi kampaus. Olin tyytyväinen lopputulokseen.

Minä en tykkää käydä kampaajalla. Edellisen kerran kävin kosmetologillakin parikymmentä vuotta sitten. Samoin en ole käynyt hierojalla. Jalkahoidossa en koskaan. En pidä siitä, että vieraat ihmiset koskettelevat minua.

Olen tätä miettinyt. Miksi näin? Ehkä opin lapsena, ettei minua kosketella ja hellitä. Lääkäreistä ja hoitajista pidän. Olen ikään kuin hoidossa jälleen, kuin pikkulapsena. Tällä kompensoin lapsuuden hoitovajetta, perusturvattomuutta. Opiskeluaikoina kävin kolme vuotta psykoanalyyttisessa psykoterapiassa opintoihin liittyen. Psykoterapeutista pidin ja häntä jäi ikävä.

Koulin taimia eli siirrän niitä kylvölaatikoista ruukkuihin. Nyt tunnistan krassin ja tuoksuherneen. Kelloköynnöstä, aitoelämänlankaa ja mustasilmäsusannaa en tunnista. Nämä kolme itivätkin melko huonosti.

Istutan niitä kolme kuhunkin ruukkuun. En tiedä, miten isoiksi ne kasvavat taimikasvatuksessa. Tuoksuherneitä koulin yhden kuhunkin ruukkuun. Jättikurpitsaa istutan yhden ruukkuunsa. Ne kylvin aivan liian aikaisin. Sekoitan sankossa taimimultaa, perliittiä ja vettä. On ihana möyhiä niitä sekaisin. Upottaa kädet multaan.  Siinä on aina jotakin alkukantaista. Nyt ruukut ovat vallanneet keittiön toisen pöydän. Niitä on makuuhuoneen isommalla pöydällä. Ihailen kasvun ihmettä. 

Minä kävin aikoinaan 13 vuotta kuntosalilla, ja sitten tuli tauko, joka kesti muistaakseni kolme vuotta. Nyt olen alkanut käydä siellä taas! Olen melkein ylpeä saavutuksestani. Kuntosaliharjoittelu on nyt myös vanhuuteen valmistautumista.

Teen etenkin jalkoja, koska niihin voi tulla nivelrikko ja lopuksi polviproteesien asentaminen, samoin lonkkiin. Teen toki muitakin lihasryhmiä. Käyn viitenä päivänä viikossa lenkillä, ja lihaskuntoharjoittelua suositellaan kaksi kertaa viikossa. Ja näin teen.

Kaikkiaan minulla menee nyt  melko hyvin niin, että en ajattele Veraa melkein jatkuvasti. Tunnen, että Vera on iloinen, että näin on.

  

Miksi on hyvä kehua?

Minä kehun melko helposti etenkin läheisiäni. Olen itse tottunut olemaan vähästäkin kiitollinen. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että  jouduin tekemään kovasti maatalon töitä sen jälkeen, kun täytin kymmenen vuotta. En saanut perheeltäni koskaan kiitosta tai kehuja paitsi koulutodistuksista.  Ennen kymmentä ikävuotta sain seikkailla ja leikkiä vapaasti. Lapsuudessani etenkin kesät olivat onnellisia.

Työpaikoissani on ollut sellaiset pomot, joilta en ole saanut kuulla kiitosta. Ehkä he eivät vain osanneet kehua ja kiittää. Ei minua, eikä muita. Sen sijaan kerkeästi annettiin ne kielteiset palautteet. Mutta tällainen ei nujertanut minua. Ei ollenkaan.

Jokainen tarvitsee ainakin joskus myönteistä palautetta, kiitosta ja kehuja. Myönteisellä palautteella on suuri voima.Se nostaa mielialaa ja auttaa jaksamaan. Miten hyvä olisi kuulla läheiseltä ihmiseltä, että olet minulle tärkeä ja hyvä noin.

Suomalaisilla työpaikoilla yleensäkin on valtava pula myönteisestä palautteesta. Ihmiset kokevat, että heidän työtään ei nähdä eikä työsuorituksia arvosteta. Jos työpaikan ilmapiiriä halutaan parantaa, kannattaa antaa enemmän hyvää palautetta. Tätä monet esihenkilöt eivät ymmärrä, ja työpaikoilla voi olla ikävä ilmapiiri.

Niin mukavalta kuin myönteinen palaute voi tuntua, sen tiellä on esteitä. Jotkut ovat sitä mieltä, että kehuminen olisi jonkinlaista hömppää eikä perustuisi tosiasioihin.

Kehumista vähentää myös se, että kehuminen tuntuu joidenkin mielestä kiusalliselta. Kehuja itse vaivaantuu, ja sama voi tapahtua kehumisen kohteelle. Kiitoksen saaja kyllä kestäisi hetkellisen nolostumisen, ja jälkikäteen kiitos tuntuu hyvältä.

Suomalaisessa kulttuurissa myönteinen palaute pidetään usein piilossa. Tähän ei kannata kuitenkaa takertua, vaan antaa myönteistä palautetta, kun siihen on aihetta.

Suomalaisessa kasvatusperinteessä on pelätty, että lapsi ylpistyy, jos häntä kehuu paljon. Lapselle voi toisaalta tehdä hallaa, jos häntä kehuu katteettomasti vääristä asioista. Jos lapsi kuulee jatkuvasti olevansa mahtava ja muita parempi, hän voi kasvaa ylimieliseksi. Lasta kannattaa kehua perustellusti.

Kun myönteinen palaute kiinnittyy johonkin, eikä leiju vain epämääräisenä ylistyksenä, se on hyväksi lapselle, eikä hän tuolloin tunne itesään vain  kaikkivoipaiseksi. Lapselle voi sanoa esimerkiksi, että on hienoa, kun onnistuit kokeessa. Luit siihen niin hyvin, että se tuotti tulosta.

Jos kehuminen on epäaitoa, se on imartelua ja lähinnä manipulaatiota.Imartelulla on muita tavoitteita kun hyvän palautteen antaminen. Imartelija haluaa hyötyä kohteestaan ja saada taivuteltua hänet omaan tahtoonsa. Usein epäaidon kehumisen tunnistaa siitä, ettei se tunnu hyvältä, sekä kehon kieli ja elekieli ovat ristiriidassa puheen kanssa.

Vilpitön hyvä palaute saa voimansa antajan aidosta kiitollisuuden tunteesta. Aito kiitos näkyy ja tuntuu eleissä, ilmeissä, äänenpainossa, katseen suunnassa ja mikroilmeissä. Kiittäjä ja kiitoksen saaja aistivat toisensa tunnetilat. Tunteet tarttuvat ja ilo leviää.

 

Lähteet: Voi hyvin 6/2021, kuvat omat

Käden puristusvoima kertoo paljon terveydestä

 

Käden puristusvoima kertoo paljon lihaskunnosta, elintavoista ja terveydestä. Puristusvoima voi myös ennustaa keski-ikäisen tulevia sairauksia ja elinvuosia.

Onko sinulle tuttu kokemus, ettet saa esimerkiksi hillopurkkia auki? Tämä arkinen askare voi paljastaa yllättävän paljon terveydentilasta.

Puristusvoiman heikkeneminen ei ole vain vanhojen ihmisten murhe, sillä lihasmassa ja lihasvoima alkavat heikentyä jo 30 ikävuoden jälkeen, ja muutokset näkyvät myös puristusvoimassa.

Tästä syystä voidaan päätellä paljon yleisestä lihasvoimasta, terveydentilasta, toimintakyvystä, tiettyjen sairauksien ja kuolleisuuden riskistä.

Puristusvoimasta voi ennustaa varhain etenkin aineenvaihdunnallisia sairauksia, kuten sydän- ja verenkiertosairauksia ja kakkostyypin diabetesta. Tämä johtuu lihaksen kyvystä varastoida glukoosia ja proteiinia sekä sen tärkeästä roolista yleisessä aineenvaihdunnassa.

Joidenkin tutkimusten mukaan puristusvoima voi jopa ennustaa todennäköisyyttä sairastua dementiaan, masennukseen ja syöpään. Tätä on kyllä vaikea uskoa.

Vähentynyt puristusvoima voi kertoa yleisen peruskunnon, etenkin lihaskunnon, heikentymisestä. Hengästyttääkö portaissa? Tai onko sohvalta vaikeuksia ponnistaa ylös?

Nämä ovat merkkejä siitä, että omiin elintapoihin ja lihaskuntoon tulisi kiinnittää huomiota. Pelkän puristusvoiman harjaannuttamisen sijaan on tärkeämpää kohentaa yleistä lihasvoimaa ja kuntoa sekä kiinnittää huomiota yleiseen lihasvoimaan ja terveisiin elintapoihin.

Viimeistään keski-iästä lähtien yleistä lihaskuntoa tulisi harjoittaa vähintään kahdesti viikossa.

Naisilla vaikutukset näkyvät miehiä nopeammin, sillä naisten lihasvoima on lähtökohtaisesti pienempi kuin miehillä. Estrogeenin väheneminen vaihdevuosien aikaan edistää lihasmassan korvautumista rasvalla. Vaikka lihasvoiman vähenemistä ei voi täysin pysäyttää, sitä voi kehittää pienelläkin harjoittelulla vielä 90-vuotiaanakin.

Mitä varhaisemmin sairauksien riskitekijöitä tunnistetaan, sitä paremmin niiden puhkeamista voi ennaltaehkäistä lihaskuntoharjoittelulla ja terveellisillä elintavoilla, kuten monipuolisella arkiliikunnalla ja ravinnolla, riittävällä unella ja tupakoinnin lopettamisella. Perimällä on myös vaikutusta.

Perinnöllisesti heikolla puristusvoimalla on yhteys heikompaan toimintakykyyn ja se ennustaa myös tiettyjä sairauksia ja ennenaikaisen kuolemanriskiä.

Kohdennetusti puristusvoimaa voi harjoitella pienestikin, esimerkiksi puristamalla pientä joustavaa treenipalloa, puristamalla keittiörätin kuivaksi tai roikkumalla tangosta.

Roikkumista voi aluksi kokeilla pitämällä jalat maassa, ja aloittelijalle jo kymmenen sekunnin roikkuminen on  erinomainen suoritus. Kun oma roikkumisen maksimiaika on tiedossa, sen jälkeen voi harjoituksena roikkua tästä maksimiajasta puolet useamman kerran päivässä, jotta nivelet eivät kuormitu liikaa.

Roikkuminen kehittää ryhdin ja ylävartalon lihaksiston lisäksi puristusvoimaa ja voimakestävyyttä, joka auttaa muun muassa kauppakassien kantamista.

Lähteet: Helsingin Sanomat 16.3.2023, kuvat Pixabay

Surutyöni 135.

 

Rakas  22-vuotias Vera-tyttäremme kuoli yllättäen nukkuessaan. Hän oli terve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Syytä kuolemalle ei löydetty. Teen surutyötä.

Tunnetila nyt: Sydän sulkeutuu aina vain, kuivuu ja kovettuu surusta. Punaisenkarvainen meri lähestyy. Uhkaa. Talossamme on kaikki peilit peitetty lakanoin. Suren sinua Vera. Aina.

Nyt on pitkäperjantai. Me emme miehen kanssa juhli pääsiäistä. Se vain lisäisi surua kuten kaikki juhlapyhät. Haudalle viemme narsisseja. Tuntuu melkein pahalta, kun etenkin Instagramissa ihmiset esittelevät pääsiäiskoristeitaan. Ja puhuvat pääsiäisviikosta vaikka tämä on teologisesti hiljainen viikko.

Jos muistan oikein pääsiäispäivien teologiaa, menneenä palmusunnuntaina Jeesus ratsasti Jerusalemiin aasillaan. Kiirastorstaina hänet vangittiin. Pitkäperjantaina hänet ristiinnaulittiin. Lauantaina, lankalauantaina, Jeesus oli kuollut. Ensimmäisenä pääsiäissunnuntaina hän nousi kuolleista, ja toisena pääsiäissunnuntaina ylösnousemusta juhlittiin. Vaikka en ole ns. uskovainen, haluan muistaa pääsiäisen teologisen - tai ehkä mytologisen - perustan. Myöhemmin pääsiäiseen on tulleet puput, tiput, suklaamunat, rairuoho, narsissit ja muut koristeet. Nämä ehkä symboloivat uutta elämää -  Jeesuksen jälleensyntymää.

Vaikka suurin osa suomalaisista on kulttuurikristittyjä, eli viettävät juhlia ilman teologista merkitystä, olen itsekseni sitä mieltä, että jotakin olisi hyvä muistaa juhlan teologisesta merkityksestä. Se on yleissivistystä. Nyt minä paasasin.

Alun alkaen muinaisessa Kreikassa pääsiäisen aika oli luonnon heräämisen ja maan jumalan Demeterin ja Persefonin juhla.

Demeterillä oli tytär Persefone,    jonka manalan jumala Haades ryösti   manalaan. Jumalat sallivat Persefonen tulla äitinsä luo kerran vuodessa, jolloin maa ja kasvit alkoivat kukoistaa.

Tähän liittyi juhla, joka oli  melko raisu. Ihmiset kirmasivat alastomana pitkin maita ja mantuja ja harrastivat seksiä.

Kristinusko okkupoi, valtasi, juhlan itselleen. Sille annettiin kristillinen merkitys, ja kirmailu loppui.

Kyläilin menneellä viikolla yhden ystäväni luona. Meillä oli rattoisaa - kuten aina. Keskusteltiin politiikasta ja kukista, kun ystävänikin on eräänlainen kukkahullu ja erittäin kiinnostunut politiikasta. Kahvia kermalla ja sitruunakakkua, jonka toin ystävälle.

Minä olen pitkästä aikaa innostunut jostakin Veran kuoleman jälkeen, nimittäin kukkien taimikasvatuksesta!! En lakkaa ihmettelemästä hentoja, vaaleanvihreitä pikkaisia ja suloisia taimia, jotka nousevat mullasta.

Viikko sitten kylvin kylvölaatikoihin, joiden virkaa toimittivat kaksi broilerirasiaa, yksi iso pakastuslaatikko ja yksi oikea kylvölaatikko. Kylvin etenkin köynnöskukkia: krassia, aitoelämänlankaa, tuoksuhernettä, mustasilmäsusannaa ja kelloköynnöstä. Kylvin myös jättikurpitsaa, mikä oli liian aikaista.

Kylvökset itivät mielestäni nopeasti, viikossa. Hellin niitä. Vähän myöhemmin kylvän ruusupapua, leijonankitaa ja lyhytkasvuisia auringonkukkia. En ole ollenkaan varma, että saan taimista istutuskelpoisia kesän alussa. Mutta nautitaan nyt kuitenkin tästä taimikasvatuksesta.

Kylvölaatikoissa oli merkkilaput, joihin kirjoitin kunkin kukan nimen. Muutaman päivän päästä huomasin, ettei merkkilapuissa ollut enää tekstiä. Olin käyttänyt vesiliukoista tussia. Olin sumuttanut multaa paljon, jotta taimet itäisivät lämmössä ja kosteudessa. Nyt kun en tiedä, mikä taimi kukin on, en tiedä myöskään monta tainta istutan yhteen ruukkuun kouliessa. Ja samaan ruukkuun saattaa tulla eri kukkia. No, mennään sormituntumalla. Olen hömelö puutarhuri. 

Kuulun yhteen yhdistykseen, jonka virallinen kokous oli tiistaina. En tiedä, mikä jäseniin on nyt mennyt, mutta pulina oli kovaa, vaikka kävimme esityslistaa läpi. Puheenjohtajan olisi pitänyt käyttää pamppuaan useammin. En tiedä, mikä häneenkin on tullut. Kaaosta koko kokous. Olin ahdistunut ja olisin halunnut huutaa: nyt turpa kiinni. Kokous kesti aivan liian pitkään.

Paniikkikohtaukset pysyvät nyt poissa saamani lääkityksen avulla. Tämä tuntuu aivan ihmeelliseltä! Uskallan liikkua nyt missä vain, kun ei tarvitse pelätä, että paniikkikohtaus tulee. On alkanut aivan uusi elämä. Tämäkin auttaa surussa.

Vaalit olivat hyvin jännittävät. Tuloslähetys oli hyvin tehty, puheenjohtajien haastattelut hyviä ja etenkin tulosten seuraaminen mielenkiintoista. Surettaa vain, että oma puolueeni vihreät menetti niin monta paikkaa. Puolue hävisi vaalit, vaikka pitää yllä aktiivisimmin keskustelua ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta. 

Teille kaikille, jotka juhlitte   pääsiäistä:

Iloista pääsiäistä!

Aina ilman seksiä

 

Hesarissa tilanteesta kertoo Anne: Nolous, suru ja kaipuu. Nämä tunteet ovat päällimäisenä Annen mielessä. Nolous on näistä tunteista kaikkein päällimmäinen. Syy tähän tunteeseen on ikä. Anne on  vähän päälle kolmekymppinen, eikä hänellä ole ollut elämässään lainkaan seksiä.

"Kliseisesti varsinkin syntymäpäivät ovat hankalia. Kun täytin 30, katsoin ympärillä olevia ihmisiä ja vertasin itseäni heihin. Heillä oli parisuhteet ja perheet, itselläni oli vain työ."

Anne jää sivulliseksi, kun ystävät puhuvat parisuhteistaan, seksikumppaneistaan tai yhden yön jutuistaan. "Ulkoisesti naureskelen, kiusoittelen ja olen mukana. Mutta sisäisesti tunnen noloutta ja epävarmuutta."

Vain lähin ystäväpiiri tietää, ettei hänellä ole ollut seurustelusuhteita eikä seksiä.

Anne kokee myös surua ja kaipausta. Hän kaipaa parisuhdetta ja läheisyyttä. Seksi olisi hyvä lisä. "En koe, että olen menettänyt elämässä mitään elintärkeää. Mutta haluaisin tietää, miltä kaikki tuo tuntuu." 

Anne kertoo, että yksi syy hänen kokemattomuuteensa ehkä on oman alan naisvaltaisuus. Opiskeluaikana ja työelämässä potentiaalisten miesten kohtaaminen on ollut vaikeaa.

Ystäväpiirissä on  vähän ihmisiä, jotka olisivat valmiita lähtemään esimerkiksi yöelämään Annen kanssa, koska valtaosa Annen ystävistä elää parisuhteessa, eikä heillä ole tarvetta etsiä elämäänsä ketään.

Muutama vuosi sitten Anne latasi Tinderin. Hän  jutteli muutaman ihmisen kanssa, mutta ei ole tavannut kasvotusten juuri ketään. Hänen oma kokemattomuutensa vaikuttaa myös uskallukseen tehdä aloitteita ja osoittaa kiinnostusta.

Anne on käynyt psykoterapiassa masennuksen vuoksi. Jonkin verran pykoterapeutin kanssa on käyty läpi myös seksuaalista kokemattomuutta, vaikka se ei ole Annen suora syy masennukseen.

Psykoterapiassa Anne on opetellut olemaan itseään kohtaan armollisempi. Samaa näkökulmaa hän koettaa soveltaa omaan kokemattomuuteensa.

_ _ _ _ _ _ _ _

Seksuaaliterapeutti Veera Uusoksa sanoo, että seksuaalisen kokemattomuuden taustalla voi olla hyvin monisyisiä vyyhtejä.

Se voi olla puhdas sattuma tai pelko kohdata toisia ihmisiä.

Jos suhteissa kokee olevansa myöhässä liikenteessä, saattaa alkaa vältellä kontakteja, vaikka haluaisikin elämäänsä seksikokemuksia.

Joissakin tapauksissa kokemattomuus linkittyy myös yksinäisyyteen. Kaikilla ei ole edes ystävää, jonka kanssa puhua.

Kokemattomuuden tilannetta eivät ainakaan helpota yhteiskunnan odotukset, joiden mukaan tietyt asiat koetaan tiettyyn ikään mennessä.

Usein oma kokemattomuus tuntuu pahalta silloin, kun ajautuu keskustelemaan muiden kanssa seksistä ja seksuaalisuudesta.

Vielä 100 vuotta sitten etenkin naiset joutuivat häpeämään seksuaalista aktiivisuuttaan. Nyt taasen hävettää seksuaalinen kokemattomuus.

Suuressa roolissa on 1960-luvulla alkanut seksuaalinen vapautuminen. Tällä hetkellä normina on seksuaalisen täyteinen elämä.

Seksuaalisella vapautumisella on ehdottamasti ollut paikkansa. Naiset saavat olla seksuaalisesti aktiivisia, seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat parantuneet, ja erilaiset suhdemuodot ovat sallitumpia kuin ennen.

100 vuotta sitten oli myös normi, että jos nainen sai avioliiton ulkopuolisen lapsen, hänet syrjäytettiin yhteiskunnasta. Nyt normi toimii niin, että seksuaalisesti kokemattomat jäävät paitsi yhteiskunnan parisuhdetta ja  perhettä.

Lähteet: Helsingin Sanomat 16.3.2023, kuvat omat

Mielenterveyden häiriö vai vain arjen haaste

 

Tämä juttu ei koske suoranaisesti diagnosoituja mielenterveyden häiriöitä esimerkiksi yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä tai pakkoneurooseja, joita en halua vähätellä. Liikutaan enemmän niin sanotussa tavallisissa ongelmissa.

Ahdistaa, väsyttää ja keskittyminenkin pätkii. Miksi halutaan ratkaisuksi mieluummin diagnoosi, vaikka syy voisi löytyä omista elintavoista ja jopa maailmantilanteesta?

Nykyisin meillä tuntuu olevan taipumus diagnosoida  julkkiksia, Putinia, ystäviä, perheeenjäseniä ja ennen kaikkea: itseämme.

Mielenterveydestä keskustellaa todella paljon, koska tietoisuus psyykkisistä ongelmista on kasvanut valtavasti. Sometilit antavat tarttumapintaa oman mielen kiemuroihin. Etenkin nuorten parissa suosittu väylä tähän ovat TikTok-videot.

 

Ihmiset haluavat ymmärtää itseä ja muita. Epävarmuus koetaan ahdistavana. Kaikki kokevat joskus vaikeita tunteita - toiset enemmän kuin toiset, sanoo Helsingin yliopiston psykologian professori Markus Jokela.

Jokelan mukaan psykiatrisesta luokittelusta on tullut yksinkertaistava tapa kuvata mielenterveyden oireilua. Ihmiset päätyvät etsimään itseymmärrystä diagnoosiluokista. Diagnoosiin samaistuminen saattaa vähentää ulkopuolisuuden tunnetta - muillakin on vastaavia ongelmia.

Ihmisillä on tyypillistä suosia yksinkertaistavia selityksiä monimutkaisen sijaan. Mutta todellisuudessa psykiatristen ongelmien taustalta paljastuu usein monia tekijöitä - on huonoja valintoja, vastoinkäymisiä, kiusaamista, perintötekijöitä ja muita kokemuksia, joita voi olla kivuliasta kohdata.

Huonot uutiset maailmalta eivät helpota kenenkään oloa, mutta  erityisen herkästi niihin reagoivat ne, joiden mieli on muutenkin huono.

Koronapandemian myötä ahdistuneisuushäiriöiden diagnoosit  kasvoi  hurjat 28 prosenttia.

Psykiatri Ellen Vornan ydinväite on, että hankala ahdistus on usein pohjimmiltaan jotain muuta kuin psykiatrinen sairaus. Kun jotakin ikävää on tapahtumaisillaan ja se ahdistaa, kyseessä on Vornan mielestä "todellinen ahdistus", ja se on luonnollinen ja välttämätön osa ihmisen tunneilmastoa - sitä ei voi lääkitä eikä siihen auta kofeiinittomuus tai mikään ruokavalio.

Toisinaan ihmiset ovat heti aamulla ahdistuneita, surullisia tai vihaisia ilman järkevää selitystä. Tällaista tilaa voidaan kutsua "vääristyneeksi ahdistukseksi". Selittämätön ahdistus voi viestiä kehon stressireaktiosta, jonka taustalla on fysiologisia syitä, kuten liikaa roskaruokaa, suolistobakteerien epätasapainoa, univajetta, liikkumattomuutta tai piilevää tulehdustilaa.

Lukuisat tutkimukset osoittavat liikunnan suuren merkityksen masennuksen hoidossa. Ei se todennäköisesti yksistään auta. Myös psykoterapiaa tai lääkitystä tarvitaan.

Monilla ahdistuneista voi olla jokin krooninen sairaus. Poikkeuksellisen monilla se on ärtyvän suolen oireyhtymä.

Nykyisin pieniinkin kivun ja tuskan aiheisiin on tarjolla tutkittua tietoa ja hoitovaihtoehtoja. Mielenterveyden hoitomarkkinoilla on myös lyhyen koulutuksen käyneitä epäpäteviä terapeutteja. Psykoterapeutti on suojattu ammattinimike ja siksi sitä ei saa käyttää muu kun psykoterapeuttikoulutuksen käynyt psykoterapeutti, ja siksi monet netin terapeutit ovat vain terapeutteja ei psykoterapeutteja.

Mielenterveydessä ei voi piirtää tarkkaa rajaa, milloin astutaan niin kutsutun häiriötilan alueelle.

Kaikki se, mitä saatamme ajatella mielenterveyden häiriönä - kuten huolestuneisuus, alakuloinen mieliala, harhaluulot - ovat aina olemassa väestössä. Eroja syntyy yksilöllisessä reagoimisessa, toiset ovat jo synnynnäisesti alttiimpia reagoimaan vastoinkäymisiin psyykkisin oirein.

Tarvitaan myös tarkkuutta ja valaistusta siihen, mitä psykiatriset häiriöt perimmiltään ovat. Suurin osa psyykkisestä kivusta on normaalia tunnevaihtelua ja olennainen osa elossa olemista.

Ehkä tarvitsemme tuskallisiakin kokemuksia tietääksemme, mitä onnellisuus on. Jatkuva onnellisuus on mahdoton idea.

Lähteet: Hyvä Terveys 01-2023, kuvat omat