Surutyöni 124.

 

Rakas 22-vuotias tyttäremme kuoli yllättäen nukkuessaan. Kuolinsyytutkimuksissa ei löydetty syytä hänen kuolemalleen. Teen surutyötä.

Tunnetila nyt:

Suru kuin veri, joka sykkii kivien uurteissa. Olen avoin haava, jonka ahdistus tulehduttaa. Ahdistus märkii ja näyttää pimeitä, rujoja kuviaan. Joita minun on katsottava. Elämä pois. Minä lopun.

Minä lopuin siihen, kun sinä kuolit Vera. Minä haluaisin olla kanssasi. Kantaa sinua, helliä taas, kun olit pieni lapsi.

Nyt vain tuuli, joka kulkee metsän läpi. Vain sininen tuuli. Ja noita ilkkuu minulle. Viheliäinen. Otus jolla on ihmisen kasvot ja kidukset ja evät. Se napsuttaa kuivaa suutaan. Kiroaa minut. Jumala kaukana, saavuttamattomissa.

Nyt tapahtui se, mitä eniten pelkäsin. Toinen tytär putosi hevosen selästä. Lonkka murtui kahdesta kohtaa. Hevosala on vaarallinenkin. Kuinka olenkaan esirukoillut tyttären puolesta, ettei tapahtuisi mitään pahaa.

Tytär olisi voinut tippua hevosen selästä vaikka pää edellä. Olisi voinut kuolla. Miksi meitä näin paljon koetellaan? Hän itse ei ollut putoamisesta pelästynyt. Hän sanoi, että ratsastajan on ainakin kerran pudottava hevosen selästä. Onneksi ei käynyt sitä pahinta!

Olemme miehen kanssa aika usein ehdotelleet tyttärelle, että hän opiskelisi toisen ammatin. Mutta sehän ei käy! Tytär on hyvin itsepäinen ja tarkka niin kuin minä olin aikoinaan. Nyt olen vain itsepäinen, en niinkään tarkka. Tytär sanoo meille, että me olemme miehen kanssa hippejä. No, niin. Siinä on vähän perää.

Kulunut viikko on ollut ahdistava. Olen ajatellut Veraa tavallista enemmän. Sain paniikkikohtauksia, jotka olivat jo poissa viikkoja kuukausia. Vapisen, sydän hakkaa, vatsa menee sekaisin, näen geometrisia kuvioita, jotka liikkuvat kauhistuttavan nopeasti. Vilisen.Tuntuu, että kuolen.

Minulla tulee valtava väsymys aamiaisen syönnin jälkeen. Se liittyy varmaankin siihen, että minulla on verensokeri  viitearvojen yläpuolella. Asiaa vähän auttaa, kun syön aamiaisen hyvin hitaasti. Haluaisin diabeteslääkkeet. Mutta en niitä saa, koska arvot ovat vain vähän viitearvojen yläpuolella diabeteshoitajan mukaan. Ylin viitearvo on 6,0 ja minulla se on 7,1.

Laihdutuksessa on vastoinkäymisiä. Mutta ei vakavia. Minä otan nykyisin Veran kuoleman jälkeen kaikki muut surut ja vastoinkäymiset melko kevyesti, koska olen kohdannut suurimman surun. Paino junnaa paikallaan, on sama kuin viime viikolla. Tavoitteena on nyt laihtua kaksi kiloa kuukaudessa. Tammikuussa pitäisi olla normaalin painon puolella. Saas nähdä.

Ensilumi satoi. Ilma on täällä pakkasen puolella. Nyt pitää lämmittää pönttöuuneja ja pellettitakkaa useammin samoin käyttää ilmalämpöpumppua. Nämä ovat ainoat lämmönlähteet meillä, ja riittävät hyvin. Emme tarvitse sähkölämpöä, mikä on hyvä nyt energiakriisin talvella. Olen iloinen ensilumesta, koska se tuo lisää valoa. Mutta tympii, että on kohta tehtävä lumitöitä. Minä olen meidän pienessä perheessä se, joka tekee ne. Kaipa siihen taas tottuu.

Siiri-kissa ei ole tullut kotiin. Surettaa. Hän katosi jo viisi kuukautta sitten. Olen nähnyt monta kertaa unta, että hän on tullut kotiin. Mutta ei.