Mitä on häpeä?

 

Häpeä on vääränlaisuuden, arvottomuuden ja kelpaamattomuuden kokemus, jossa tuntee olevansa huonompi kuin muut. Se ilmenee muun muassa täydellisyyden tavoitteluna, ylisuorittamisena, ahdistuneisuutena, masennuksena, uupumuksena tai addiktioina.

Häpeä alkaa muodostua tavallisimmin lapsuudessa. Kaltoinkohtelu, hylkääminen, mitätöinti ja huomiotta jättäminen synnyttävät häpeää.

Lapsi alkaa epäillä kykyjään ja pienentää itsensä huomaamattomaksi, jotta hän ei suututtaisi aikuista ja saisi mahdollisimman paljon hyväksyntää ja rakkautta.

Häpeän aiheuttajalle saa olla vihainen. Se kertoo, että olemme kohdanneet pettymyksen tai epäreiluutta. Viha on rajojen vartija.

Mutta jos vihaan jää kiinni, se syö ihmistä sisältä. Vihan alla on myös usein muita tunteita, jotka olisi hyvä tavoittaa menneisyyden tarkastelun kautta.

Suomalaisessa kulttuurissa on myös omanlaisensa häpeähistoria.  1900-luvun sotiin ja niistä seuranneisiin traumoihin sisältyy tunnetaakkaa, joka synnytti häpeää.

Lapsia kasvatettiin 1950-luvulta alkaen ankarasti, jossa ihmisarvo mitattiin työteliäisyydellä ja kunnollisuudella, ja missä tunneilmaisu oli niukkaa. Lasten piti olla tottelevaisia ja reippaita. Jos ei sopeutunut tähän, odotusten rikkomisesta seurasi häpeää.

Voiko häpeästä päästä eroon? Ensin häpeä on tunnistettava. Tässä voi auttaa terapia tai vaikkapa kirjallisuus, jossa asiaa käsitellään. Toinen auttaja on rakkaus. Toisiin ihmisiin ja itseen. Jokainen tarvitsee myötätuntoa ja hyväksyntää itseään kohtaan.

Lähteet: Voi hyvin 9/2021, kuvat omat