Rakas Vera-tytär kuoli yllättäen 9.1. Hän oli terve ja kuntoileva, 22-vuotias molykyylibiologian opiskelija. Kuolinsyytutkimuksessa ei löydetty syytä Veran kuolemaan. Mahdollisin syy on sydämen rytmihäiriö. Näin sanoi patologi.
Tänään on väsynyt päivä. Tuntuu, että luhistun surun alle. En maalaa tänään kukkapöytää. Jonakin päivänä sitten. Mies sanoi vastikään, että minä huitelen jossakin ja jotakin koko ajan. Jollen keksi mitään - minun mielestä järkevää - tekemistä, leivon. Vierasvara pakasteessa on melko valtava.
Niinpä en huitele tänään. Kudon kuin hämähäkki seittiään tätä surua. En tiedä, onko parempi vain olla tekemättä mitään vai tehdä. En minä surua pakene. Vera on mielessäni, kun herään ja kun illalla menen nukkumaan. Ja pitkin päivää. Puuhailusta tulee hetkeksi hyvä olo. Saan jotakin aikaan. Minä vain olen tällainen ihminen. Siinä suru ei ole muuttanut minua.
Identiteettiin suru on vaikuttanut. Pysyvämpään minäkäsitykseen. Olen nyt kuolleen tyttären äiti. En vain äiti. Tämä vaikutti talvella niin, etten pystynyt lähtemään ihmisten ilmoille, enkä uskaltanut ajaa autoa. Työskentelen edelleen identiteettini kanssa.
Kysymys ystävistä, kavereista ja tuttavista on tullut ajankohtaiseksi. Teitä ihanat lukijat kutsun blogiystäviksi ja teidän kommentit ovat myös tukeneet minua paljon. Kiitos paljon siitä.
Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, että kaverit ovat karsiutuneet. En ole heille sanallisesti tätä kertonut, en pidä enää vain yhteyttä. Kutsun kavereiksi niitä, joiden kanssa puhutaan niitä näitä. Sen sijaan ystäville voi puhua vaikeistakin aiheista avoimesti, ei vaan jaaritella pinnallisesti. Olen heille tätä surua purkanut, mutta olen halunnut myös puhua heidän asioistaan. Vuorovaikutuksellisuus kuuluu ystävyysuhteisiin. En halua olla aina äänessä, kailottaa tätä surua. Haluan tietää, mitä ystäville kuuluu. Myös heillä on ongelmansa. Kaikilla meillä on taakkamme.
Sähelsin tänään blogin ulkoasuosiossa ja hups, heijaa postin "Näitä luen" osion, enkä saa enää tehtyä sitä uudelleen. Pitäisi tavata ATK-auttajani. On kertynyt monta kysyttävää asiaa.
Kävin eilen gynekologilla vuositarkastuksessa. Täällä blogissa kirjoitin kerran, että verikokeen perusteella minulla on vaihdevuodet. No, kävin silloin gynekologilla ja hän sanoi, ettei ole vaihdevuodet. Munasarjat toimii. Minä olen täysin sekoillut.
Nyt on sitten lopullisesti vaihdevuodet, ovat olleet jo puoli vuotta, enkä minä ole huomannut, tajunnut mitään erikoisempaa kuin tietysti suru.Ultrassa näkyi, että munasarjat ne ovat pienentyneet, eivätkä varmasti toimi. Tajusin gynekologilla, etteihän minulla ole ollut kuukautisia pitkään aikaan. Luulin sen johtuvan minipillereistä, joita söin.
Minulla ei ole ollut fyysisiä oireita - ei niitä kuumia aaltoja ja limakalvojen kuivumista. Ehkä vaihdevuosioireet ovat jääneet Veran kuoleman ja surun alle.Se on hyvinkin totta. Suruni on niin voimakasta. Gynekologi kysyi, onko minulla henkisiä oireita. No,on joskus väsymystä ja välillä mielialan nopeaa vaihtelua. Ei, ei ole unettomuutta kuin joskus. Nukun liikaakin, monena yönä kymmenenkin tuntia. Kokeillaan nyt hormonikierukkaa ja estrogeenigeeliä. Onko vaikutusta? Häviääkö väsymys ja nopeat mileialavaihtelut? Tuloksen pitäisi nähdä viikon kahden jälkeen. Hyvin jännittävää tämä.
Lopetan nyt blogisi seuraamisen. Masentavaa luettavaa.
VastaaPoistaPoistu itsekeskeisyydestäsi. Meiltä muiltakin on kuollut lapsia, sukulaisia, miehiä, vanhempia, ystäviä.
Sinä jankutat. Jo puoli vuotta. Sinulla on toinenkin tytär, vaikka tämä Veera oli lempilapsesi.
Ymmärrätkö, kuinka moni seuraa blogiasi siksi, että etsii uusia kicksejä itselleen ja käyttää sinua ja tekstejäsi apuna siihen, käyttävät hyväkseen. Eivät ne kaikki sinua symppaa.
Minä pitäisin yksityistä surutyöblogia, mutta jatka vain ruikutustasi. Ei tarvitse taaskaan piitata muista. Minäminäminä ja minun suruni.
Kiitos kommentistai Anonyymi. Ymmärrän, että sinä olet kohdannut paljon surua. Mutta miksi sitä vertailemaan? Kaikilla on taakkansa.
VastaaPoistaMinä varmasti "jankutan ja ruikutan ", mutta tämä on minun suruni. Ja teen varmasti surutyötä ainakin vuoden. Eli valitan täällä blogissani. Ja tämä on minun blogini, ei tätä ole pakko lukea. Teet itsellesi oikein olla lukematta. Olen päättänyt kirjoittaa julkista blogia. Niin se vain on.
Minun isäni teki itsemurhan, samoin paras ystäväni. Äiti kuoli alkoholismiin. Tärkeä sisareni kuoli syöpään, samoin mummit ja ukit, sedät ja tädit...
Mutta suru on aina omanlaisensa. On niissä kyllä pääpiirteittäin samat vaiheet.
Toki lukijoilla on eri motiivit lukkea surusta. Ja saa olla, koska tämä on julkinen blogi.
Toivotan sinulle kaikkea hyvää. Nautitaan kesästä.
En koe blogiasi ollenkaan samoin kuin Anonyymi! Minun mielestäni et ruikuta tai jankuta enkä lue kirjoituksiasi "saadakseni kicksejä" (mitä Anonyymi edes tarkoitti tällä, kicksejä toisen surusta??).
PoistaKirjoitat kauniisti, älykkäästi ja samaistuttavasti surusta- ja monista muistakin elämän asioista! Surussa me kaikki olemme tavallaan yksin, vaikka ympärillä olisikin ihmisiä, joilta saa tulea. Surussa on lupa olla "minäminä ja minun suruni", koska oma surun kokemus ja tuskan käsittely on aina yksinäinen prosessi, jokaiselle. Silti surusta puhuminen ja asioiden jakaminen auttaa.
Jatka blogiasi sellaisena kuin se haluaa jatkua! Anonyymi sanoi mielestäni ilkeästi ja on varmasti hänelle hyväksi lopettaa seuraaminen. Me muut jatkamme lukemista. Jaamme surusi ja ajatuksesi, saamme voimaa, joskus hymyillen ja joskus kyynelten läpi. Kiitos, että kirjoitat avoimesti ja rehellisesti.
Aurinkoa ja kauniita kesäpäiviä Sinulle!
Kiitos kommentistasi Anonyymi.Ihana lukea, kun kirjoitit, että jatka blogiasi sellaisena kuin se haluaa jatkua. Kiitos siitä myös, että kirjoitit, että kirjoitan kauniisti ja samastuttavasti, avoimesti ja rehellisesti. Ja kokonaisuudessaan tuit minua. Tuosta älykkyydestä olen toista mieltä.
PoistaPostausten nimet ovat esimerkiksi tämä Surutyöni 54. Totta kai sitten kirjoitan minäminäminä. Surussa on tosiaan lopulta yksin, vaikka ympärillä olisi läheisiä ja ystäviä. On vain elettävä surun kausi läpi. Ja suruhan on jonkinlaisena seurana loppu elämän. Tiedän tämän siitä, koska moni läheiseni on kuollut.
Niin kicksit. Voi tietty olla, että jotkut lukevat tätä blogia saadakseen kicksejä kuolemasta ja surusta. Minun mielestäni jokaisella voi olla omat motiivinsa, jopa saada nautintoa kuolemasta ja surusta, miten siitä yrittää selviytyä. Selviytyykö ollenkaan.
Minulla tuli vähän mieleen sanonta (se on jotenkin tällainen, en muista, miten sen pitäisi olla): Miksi näet roskan veljesi silmässä, kun omassa silmässäsi on malka. Vaikka Anonyymin kirjoitus loukkasi, uskon, että se oli projektiota tai siirtämistä.Projektio on sellaista, että siirretään toiseen ihmiseen asiat, joita ei hyväksytä itsessä. On turvallista sitten haukkua toista. Siirtäminen on oman pahan olon siitämistä.
Minä kyllä luen sinun mekein jokaisen postauksesi,vaikka kommentoin nykyään harvakseltaan kun itselläkin on isoja asioita pohdittavana.Miellestäni on hyvä asia että pystyt noin hyvin kirjoittamaan surustasi,kun jos hiljaa itseksesi siellä murehtisit. Meikäläinen ei ole osannut surustaan kirjoitella,olen kyllä paljon puhunut läheisilleni ja saanut veraistukea. Minulta ei ole kuitenkaan koskaan lapsi kuollut joka on varmaan kauhistuttavin suru mitä äiti voi kokea, kaksi keskenmenoa kyllä joista toisella kertaa itselläni oli henki vaarassa,näin leikkauspöydällä maatessani kun enkelit pyöri ympärilläni. Minunkin mielestäni kirjoitat erinomaisesti ja rehellisesti, luen mielelläni kun haluan tietää että kuinka selviydyt noista suurista vaikeuksistasi mitä sinulle on annettu. Voimia ja halauksia sinulle ja perheellesi :-)
VastaaPoistaKiitos tuestasi, voimien toivottamisesta Pihakeiju. Paljon voimia sinulle! Tämän vastaukseni olen kirjoittanut jo kaksi kertaa, eikä sitä ole julkaistu. Kirjoitan sen takia lyhyesti, jospa nyt onnistaisi.
PoistaNyt julkaisu onnistui. Mielestäni keskenmenossa lapsen menettäminen on kuin melkein varttuneemman lapsen menetys. Seurasin sitä surua, kun siskoni sai keskenmenon myöskin kaksi kertaa. Onneksi enkelit olivat ympärilläsi ja varjelivat leikkauksessa.
VastaaPoistaSinulla on nyt iso asia pohdittavana ja elettävänä. Onneksi saat vertaistukea läheisiltäsi. Olen mielestäni kirjoittanut tästä surusta rehellisesti ja nopeasti. Tämä on auttanut paljon surun työstämistä.
Suuren surun kohtaamisessa on neljä vaihetta teoriassa: shokkivaihe, reagointivaihe, työstämisvaihe ja uudelleen suuntautuminen.
Kun poliisit tulivat kertomaan Veran kuolemasta, en muista seuraavasta viikosta mitään. Olin shokissa. Seuraavaksi kirjoitin tuskastani automaattikirjoituksella. Se oli kai reagointivaihe. Nyt olen työstämisvaiheessa. Luullakseni.
Hyvin, hyvin paljon voimia sinulle ja mahdollisimman hyvää kesänjatkoa!
Hei Marja.Blogisi on ainoa,jota olen viitsinyt lukea jo monta vuotta.Tämä on ensimmäinen kerta kun kommentoin.Kirjoitat syvällisesti mutta rehellisesti elämäsi tapahtumista, kiitos siitä.Blogisi kuvat ovat aiheeseen sopivia,usein luontokuvia,et juurikaan mainosta tai esittele meikkejä,kuppeja,hameita.. Aikoinaan päivän asu-esittelysi oli kiva ja erilainen.Lämpöisin ajatuksin.Eija
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Eija. Tietokone kenkkuilee. En tiedä näkyykö tämä kommentti ja näkyykö oikeassa paikassa. Kiitos ihan paljon kommentistasi ja että olet lukenut blogiani. Et tiedäkään, kuinka paljon iloa toit minulle tähän raskaaseen mielialaan. En tosiaan nykyisin mainosta kuin luontaistuote Ruohonjuurta, joka on ekologinen ja erilaisia ryhmiä tukeva. Se sopii minun arvoihin. Kiitos lämpöisistä ajatuksistasi.
VastaaPoistaPäivät ovat erilaisia. Aina ei tarvitse saada paljon aikaan. Eikä välttämättä yhtikäs mitään.
VastaaPoistaKun ihmistä kohtaa suuri suru - kuten sinua on kohdannut - tai vakava sairaus, siinä ystävyys punnitaan.
Sinäkin olet miettinyt ystävien, kavereiden ja tuttavien eroja ja merkitystä itsellesi. Mainitsit blogiystävät. Mielestäni halusi olla myös meidän kanssa vuorovaikutuksessa on kertonut jo alunalkaen, että lukijoidesi ja sinun välille on syntynyt lämmin side.
Luulen kasvisruokavalion estrogeenien omalta osaltaan minimoivan vaihdevuosi-oireita.
Hyvää illan jatkoa Marja!
Kiitos kommentistasi Kirsti. Minäkin uskon kasvissyönnin jotenkin vaikuttavan hormonitasapainoon. Uskon erityisesti granaattiomenamehuun. Sain kuitenkin hormonikierukan ja estrogeenigeeliä. Katsotaan mitä tapahtuu. Häviääkö tämä väsymys? Väsymys toisaalta johtuu surutyöstä. En tiedä. Tykkään niin blogiystävistä! Jotkut ihmissuhteet, yleensä kaverisuhteet ovat nyt jääneet siinä mielessä, etten pidä yhteyttä heihin. En ole väitellyt riidellyt heidän kanssaan
VastaaPoista