Todellisuus ja Veran kuolema lävähtää aamuisin vasten kasvojani kuin kova läimäys. Tai aivan kuin painuisin nopeasti veden pinnan alle, en saa hetkeen henkeä ja minut riuhtaistaan sitten ylös ja haukon henkeä pitkään.
Ehkä nujerrettu, käpristynyt mieleni kuuluukin vesistöihin. Järviin, meriin, jokiin, lampiin. Suolampeen jossa rannatkin upottavat, vesi mustaa ja kylmää. En virtaa vaan mieleni uppoaa, ajelehtii, likaantuu ruskeasta humuksesta. Painuu pohjaan ja palaa sitten kellumaan. Niin pitkään. Pitkään.
Kukaan ei saa vedessä otetta minusta. Kukaan ei katso minua silmiin, kun silmissäni surun hidas, haavoitettu katse. Tule takaisin Vera. Ei, et sinä tule enää takaisin. Joskus näen hetken, että kävelet pois ja vilkaiset sitten taaksepäin. Katsot minua, äitiäsi. Se lohduttaa. Lohduttaa niin paljon. Sinä elät Vera toisissa todellisuuksissa. Veden rikkoutuneissa pinnoissa, laineissa. Valossa sinä elät.
Minä kerään palasia sinusta Tuonelan virrasta. Niin kuin Lemminkäisen äiti. Kuten hän palaset kerättyään herätti lapsensa henkiin. Niin minä haluaisin. Herää Vera.
Minä olen jotenkin ajatellut, etten vielä tunne surua, vain tuskaa. Mutta nyt ymmärrän, että tuska on osa surua. Surun kaltevia pintoja , viettäviä maita. Minä en muista, mitä olen kirjoittanut tähän blogiin. Ehkä toistan itseäni. Mutta en jaksa, halua lukea uudelleen kirjoituksiani Veran menettämisen tuskasta.
Kirjoitan, mitä sylki suuhun tuo. On siinäkin sanonta. Mustaa tajunnanvirtaa minä kirjoitan. Hirviöt hyökyvät lemuavaa hengitystään. Haluan tutkia kaikki mieleni mustat nurkat ja tuskan komerot. Ehkä niin pääsen tästä irti. Jonakin päivänä pääsen. Puhdistuneena. Divine Comedy. Inferno Exit. Dante ja niin monet muut. En tarkoita kuolemaa. Enkö?
Minä kuljen hämärissä metsissä. Tiheiköissä. Pajujen suipot silmut napsuttelevat tuulen puikoissa. Tuuli ennustaa kevättä. Jolloin kasvien lehtivihreärummut paukkuu. En tiedä, haluanko sitä. Kevättä ja valoa ja vihreää. Kun maa herää henkiin. Sinä et Vera herää. Minä en sinua saa. Maa voisi olla yhtä hyvin kuollut. Marras. Maho.
Kuvat omat.
Hyvä, että kirjoitat tuskaasi ulos, jos saat siitä edes hippusen apua. Jotenkin voin kuvitella, että kaikki maailman mädännäisyys velloo nyt sielussa, maailma on osoittanut julmuutensa, sen pahimman.
VastaaPoistaVoimia rakas Marja ja toivon, että valo saavuttaa sut tai edes hippuset, toivon tunne saavuttaisi jossain kohden, mutta jonain päivänä se vielä saavuttaa. Sitä ennen on mentävä tämän kamalan tiheän kiven lävitse, kiven jonka läpi ei kenenkään vanhemman tulisi kulkea.
Ajattelen sinua ja lähetän voimia kestää ja jaksaa vaikka tiedän, että sanani ovat turhia, joista ei saa kiinni ja jotka saattavat saada jopa vihaiseksi, koska en voi tietää sinun tuskaa.
Kiitos Tiia. Sanasi eivät ole turhia.
PoistaTulin pitkästä aikaa blogiisi, jota olen seuraillut silloin tällöin viime keväästä alkaen. Tieto tyttäresi kuolemasta järkytti. Minulla ei ole sanoja eivätkä ne sinua tavoittaisikaan. Olet siellä pimeässä nyt. Silti uskon, että kukin meistä, tutuista ja tuntemattomista, on pienen hetken mukanasi siellä pimeässä. Ei meillä ole paljoa antaa, ei lohdun sanoja, mutta on halu kannatella sinua ja toivo, että pääset pimeimmästä taipaleesta eteenpäin, saat voimaa, pystyt jatkamaan.
VastaaPoistaKiitos nimetön. On ihana lukea, että minua kannatellaan. Aivan livenäkin olen tavannut ihmisiä, jotka sanovat: olette ajatuksissamme tai rukoilemme puolestanne.
PoistaLapsen kuolema on kohtuuton menetys. Sitä ei halua uskoa todeksi. Ei, vaikka se on kohdannut kanssaihmistä. Nuoren ihmisen äkillinen kuolema horjuttaa turvallisuudentunnetta.
VastaaPoistaTuskassasi tunnet, että tuskin jaksat elää. Onko ihme, ettet muista, mitä olet kirjoittanut? Kirjoitat koskettavasti. Kunnioitan ja ihailen sinua, kun pystyt pukemaan surusi sanoiksi. Tekstisi kautta saamme kalpean aavistuksen siitä, mitä käyt läpi.
Veera on aina osa perhettänne.
Kiitos Kirsti. Kyllähän tässä on kova halu kohdata Vera eri ajassa, tilassa ja tietoisuudessa, mutta itselleni en mitään tee, se käy vain silloin tällöin ajatuksissa, jotka ovat raskaita kuin kallio on raskas.
VastaaPoistaOlosi on varmasti juuri niin lohduton ja toivoton, että se tuntuu kuin kaikki elämänilo ja tarkoitus olisi kadonnut.
PoistaToivomme sinulle voimia kulkea tätä synkkää vaihetta eteenpäin. Pimeässä kulkemisen aika voi kestää pitkään, mutta sinä selviät siitä varmasti. Ihmisellä on ihmeellinen kyky selvitä, näinkin kauheasta asiasta.
Kuvailet tuskaasi ja suruasi niin tarkkanäköisesti. Ehkä siksikin, että elämässä on nyt melkein vain tuskaa ja surua. Mutta myös rakkaus ja kova ikävä Veraa.
Kunpa mielesi saisi välillä pientä lepoa. Onneksi saat nukuttua! Aamut ja todellisuuden iskeytyminen tajuntaan ovat varmasti hirveän vaikeita. Unessa on hetken kuin piilossa surulta.
Voimia päiviin, Marja ❤
Kiitos Erikoiset Asiantuntijat. Pimeillä teillä täällä ollaan. Niin kuoppaisilla ja kivisillä. On tosiaankin jaksettava elää tämä suru läpi. Tuskasta, menettämisen tuskasta, vihasta, ehkä jonakin päivänä kauniisiin muistoihin ja kiitollisuuteen, että sain elää Veran kanssa. Unessa olen - kuten sanoitte - piilossa pahaa tuskaa ja surua.
VastaaPoista