Kipulääkevieroituksen kuntoutushoidossa 1.

Sain kutsun tähän kuntoutukseen  viikoksi. Psykiatrisessa sairaalassa hoidettiin vieroitus vain teknisesti. Eli tiputettiin  lääkkeet pois.

Nyt kuntoutuksessa käsitellään riippuvuuden henkistä puolta. Hoidossa on kaksi kertaa päivässä tunnin verran ryhmäterapiaa, kolme kertaa viikossa yksilöterapiaa ja joka päivä tunti liikuntaa koko ryhmälle, jotta niin sanotusti ryhmäytyisimme. Ryhmäterapiassa annetaan myös kotitehtäviä. Jokaisessa ryhmäistunnossa käsitellään yhtä päihteiden käyttöön liittyvää aihetta. (Tämä on psyykkisesti aika rankkaa.)

Tämän rakennuksen nimi on päihdehoitoyksikkö. Osastolla on katko- ja kuntoutuspuoli. Katkolaiset ovat täällä viisi päivää. Katko tarkoittaa nimensä mukaan päihteenkäytön katkaisua.

Suurin osa asiakkaista on alkoholiriippuvaisia. Olen yksin lääkeriippuvainen. Tarkemmin sanoen voimakkaiden kipulääkkeiden. Olen ollut nyt neljä kuukautta käyttämättä lääkkeitä. Rakennus on kerrostalo, josta on vain kaksi kerrosta käytössä homeongelman takia. Katkolle mahtuu kymmenen asiakasta ja päihdekuntoutukseen kahdeksan.

Tulin tänne viime perjantaina, ja oma huone on luksusta. Osasto muistuttaa sairaalaosastoa. Siistiä, valkoista, kliinistä. Täällä on jotenkin surullista. Tekstini tulevat siksi olemaan aika surullisia ja latteita.  Koettakaa kestää. Kirjoitusvirheitä tulee olemaan, koska ainakin perjantaina olin hyvin väsynyt päivän ongelmien pöyhimisestä. Jonkun runon pistän väliin. En kirjoita ihmisistä oikeilla nimillä. 

Olen kiinnostunut ihmisistä. Niinpä, kun olen jutellut jonkun kanssa, olen pyytänyt häntä kertomaan, miksi hän päätyi tänne. En halua kuitenkaan kirjoittaa sosiaalipornoa, johon liittyy mässäily toisten ongelmilla.

Katkon asiakkaat tyrmäävät, koska suurin osa heistä  on pahasti alkoholisoituneita. Yksi kävelee kuset housuissa. Yhtä kramppaa. Yksi on hyvin levoton. Ja niin edelleen.

Tämä on hyvä koulu välttää alkoholiriippuvuutta, mutta minunkin kipulääkeriippuvuus on päihdeongelma. Fyysiset vieroitusoireet ovat vähentyneet roimasti, mutta psyykkiset vieroitusoireet kyllä vaivaavat. Se on pakko myöntää.

Tänään juttelin muun muassa Karin kanssa. Kari on noin 50-vuotias. Hän oli lähtenyt kuusi vuotta sitten mökilleen, ja on yhä samalla reissulla. Kari on hyvin vaatimaton ja hyvä ihminen. Häneltä on täällä ollessaan poistettu kaikki mädät hampaat, suu on miltei tyhjä, mutta hänelle tullaan laittamaan implantit. Kari joutuu syömään vain soseutettuja ruokia ja jäätelöä. Hän on juonut kaksin käsin yötä päivää, on alipainoinen. Jalat kramppaa.

Juttelin myös Riinan kanssa ja hän on juonut koko menneen kesän. Riinalla on ollut kolme vuotta sitten niin paha haimatulehdus, että hänen koko elimistönsä on romahtanut. Hän on saanut aivoinfarktin ja sydämen vajaatoiminnan ja ollut kuukauden teho-osastolla. Kuntoutuminen on kestänyt yli kaksi kuukautta. Lääkäri oli sanonut, ettei hän voisi enää koskaan juoda, koska siitä seuraisi kuolema.

Mutta hän on silti juonut, alkanut juoda kahden kuukauden jälkeen sairaalasta päästyään. Kun järkyttyneenä kysyin, miten hän on uskaltanut juoda, hän sanoi: "minä olen alkoholisti". Osa hänen kehon vasemmasta puolesta on halvaantunut aivoinfarktin seurauksena.


Tänään ryhmäterapiassa oli aiheena häpeä. Terapiassa juttelevat ne, jotka haluavat. Suurimmalla osalla juttua riittää, ja olemme usein huomanneet, että meillä on samanlaisia ongelmia. Tunnen kuitenkin olevani vähän erilainen kuin muut, koska kaikilla muilla  on alkoholiongelma.

Minä en tunne erityisesti häpeää kipulääkkeiden takia. Olen enemmän syyllisyystyyppiä. Tietenkin tunsin jonkin verran häpeää siitä, että lääkkeitä oli pakko syödä. Ulkopuoliset eivät huomanneet minussa mitään erikoista. Jos olisivat huomanneet, olisin hävennyt enemmän. Alkoholin käytön huomaa helpommin.

Laitan näihin juttuihin kuvan päivän keskusteluaiheista.