Päivän vaatteet ja kuulumiset

Työviikko on taas kulkenut loppuunsa ketterästi. Olen jo onneksi tottunut työrytmiin. Enkä enää herää liian aikaisin. Tasaista elämää. Hyvä arki. Pidän syksystä. Sateen kohahduksista. Syysmyrskyistä. Puiden ruskasta ja sen jälkeen paljaista puista, jotka ovat graafisen kauniita ja puhuttelevia. Syksy on uuden alku.

Olen sienihullu ja syksy on nautinnollista aikaa sienimetsässä. Tosin eksyn helposti. Mutta aina olen jollakin keinoin selviytynyt takaisin ihmisten ilmoille.

Kuvissa hameeni on Anna Fieldin ja pusero Onlyn. Molemmat erittäin vanhoja.

Ehdoton viikon kohokohta oli mieheni sisaren Emman ja hänen sulhasensa Laurin hääjuhla. Se oli ihanasti heidännäköisensä. Omanlaisensa. Ennen varsinaista juhlaa auttelin keittiössä. Seuraavana päivänä tunsin syyllisyyttä, että komentelin ja otin pomon roolin myös auttamassa ollutta Laurin äitiä kohtaan.

                 Emman hääpuku oli suomalainen muinaispuku. Morsian on kaunis
                         ja sulhanen komea.

                  Muinaispuvussa  oli upeat hopeiset korut.

Tarjottavien valmistelussa aikaa oli niin vähän, että ajattelin. Että pitää olla selvä työnjako. Muuten ei ehdittäisi saamaan kaikkea valmiiksi kahdessa tunnissa. Kauhea kiire. Ehkä loukkasin Laurin äitiä. Olen välillä niin saakelin hölmö topakka emäntä. Itse hääjuhlassa tuli välillä kyynel silmään.

Blogin pitäjälle oli todella mukavaa, että Emma antoi luvan kirjoittaa ja laittaa kuvia hääjuhlastaan blogiin. Niin harva läheinen on siihen suostunut. 

Hääjuhla oli avioliiton siunaus. Ei siis vihkiminen. Pariskunta oli avioitunut päivää aikaisemmin maistraatissa. Emma näyttää vielä tytön heitukalta, vaikka on 35-vuotias animaatiotaiteilija.

                                  Siunaamisen jälkeen helpottunut aviopari.

              Hääkakun korvasi meksikolainen Pinjata-rituaali.

              Pariskunta on kasvissyöjiä. Juhlassa oli tarjolla vain kasvisruokaa.Nokkos-

                    muffiineja pestolla, linssipyöryköitä, suppilovahveropiirakkaa, kesäkurpitsa-

                    fetapiirakkaa ja tietysti myös paljon makeita torttuja. Emma oli leiponut itse
                    kaiken tarjottavan. Iso homma.

Jännitän edelleen valokuvattavana olemista. En kertakaikkiaan pysty olemaan rento. En ikinä. Enkä  ikinä. Mutta harjoittelen tätä puuhaa edelleen. Nyt kun pesä on tyhjä, tyttäreni - jonka kuvattavana pystyin välillä rentoutumaan - ei ole valokuvaamassa. Mies kuvaa. Eikä saa minua rennoksi. Ei anna jämptejä ohjeita kuten tyttäreni. Mutta kuitenkin edes suostuu kuvaamaan.

Hyvää viikonloppua kaikille!