Puutarhassa ja ryteikössä

Julkaisin jo aiemmin tämän postauksen, mutta se ei silloin mennyt juuri julkaistuksi. Vaan päätyi monien muiden postausten joukkoon. Kokeilen nyt, että tuleeko tämä juuri äsken julkaistuksi. Pyydän anteeksi niiltä, jotka ovat tämän jo lukeneet.

Tällainen lupiini ryteikkö on kasvimaani laitamilla. En ole hennonnut ruveta toimenpiteisiin vähentääkseni niitä. Onhan ne kauniitakin. Kaikki kukat kukkikoon. Seuraavassa kuvassa on pieni polku tässä ryteikössä kasvimaalle.

No, niin päästään itse kasvimaalle. Voi kuulostaa huvittavalta, mutta minä haluan, että se on myös nätti. Pystyn hallitsemaan vain hyvin pientä tilaa tontillamme, koska miehen autot ovat suorittaneet vallankaappauksen. Ja jos minulla on oikeus edes pieneen tilaani, hoidan sitä rakkaudella. Meillä on reunat noissa penkeissä. Ja - ikuisena häslärinä - kun kasvimaan perustin, laitoin penkkejä sinne tänne intuitioon luottaen. Siitähän seurasi se, että rikkaruohot valloittivat kaiken vapaan alueen. Ei auttanut kun panna maanpäällyskangas ja sen päälle soraa. Oli siinä urakkaa rahdata soraa kottikärryillä pihatien reunalta. Kunto kasvoi. Muutaman päivän keissi. Ja silti sieltä työntyy etenkin voikukkaa.

                                          Ensimmäiset mansikat alkaa kypsyä. On ne vaan
                                          niin hyviä. Luonnonmukaisesti kasvatettu. Kuten
                                          kaikki tässä puutarhassa.

Jostakin on kasvimaalle ja muuallekin tontille ilmestynyt maanpäällyskasvi. Minusta kaunis. Saa rauhassa levitä. Tietääkö kukaan tämän kasvin nimeä?

              Puutarhassa kasvaa omena-, luumu- ja kirsikkapuita. Pieni mansikkamaa
                    on, josta söin 16.7 ensimmäiset mansikat. Samoin puutarhavadelmia on kaksi
                     penkkiä, jotka ovat vähän retuperällä. Ei tavatonta meillä.

Seuraavaksi piipahdetaan lempikukkani unikon maailmo

issa. Keväällä raahasin hyältyty parrut parin penkin ympärille:

Katsotaan nyt varsinaisia viljelyskasveja:

                      Kirveliä on ihan liikaakin.

                                            Kesäkurpitsa tekee kohta hedelmäänsä.

   Herne on jotenkin sympaattinen kasvi. Ei tarvitsisi edes 
   kanankakkaa. Kasvaa ja rehottaa.

Minulla on kasvimaalla kaksi kivikasaa. Ne on minun mieleni kasoja. Järjestelen niitä melkein päivittäin ja yritän saada selkoa, mitä mieleni mustassa pohjavirrassa, alitajunnassa on meneillään. Aika outo harrastus. Myönnän itsekin:

Kissat on yleensä aina ketteriä apulaisiani kasvimaahommissa. Tai niillä on siis ketterät ajatukset, joista ei seuraa minkäänlaista toimintaa. Vaan makoilua, tarkkailua ja mietiskelyä. Ensiksi hurjaluontoinen Serefina ja sitten kiltti ja seurallinen Kille.

Sitten etupihalle, jossa on niin sanottu ruukkupuutarhaan (kuulostaapa lupaavalta - mutta ei ole). Huomasin yksi päivä, että vanhojen kivilaattojen välistä kurkisteli minttu. En ymmärrä, miten se on siihen tullut, kun en ole koskaan kasvattanut viherminttua. Mutta tutkimattomia ovat kasvien tiet ja elämät. Raukalla ankara ja kova kasvupaikka. Päätin että rupean pitämään siitä huolta:

    Salvia.

    Minttu.

    Sitruunatimjami.

                                         Köynnökrassi,

Jees. Tämä on puuarhani tilanne nyt. Luonnossahan tilanteet vaihtuu. Voisin vaikka kuukauden päästä tehdä tämän saman postauksen ja katsoa muutosta.