Eilen mm. taistelin anarkiaa eli rikkaruohoja vastaan

Eilen oli melkein helteinen sää. Siitä sitten ulkotöihin. Seurana vain kissat Kille-poika ja Serefina-rouva.

                                     Serefinalla on kissoille tuiki tärkeä tuumaustauko.

                                      Vähän seisonut vesi on kissojen mielestä erinomaista,

                                      etenkin lätäköstä nautittuna.

                              Kille valvoi työntekoani mm. kirsikkapuusta.

                                             On siinä ankara pomo. Silmät kaikkialla.

                                      Ja kasvimaan hentojen taimien päällä istuen.

Meidän muutamat hedelmäpuut - omenat, kirsikka, luumut - kasvavat aivan liian lähekkäin. Syyttävä sormi osoittaa itseäni. Kun puuntaimia oli hankittu rupesin oitis ja heti kaivamaan niille isoja kuoppia. Kuopan sinne ja toisen tänne. Juuri näin lopputulos oli se, että puut ovat hyvin lähekkäin toisiaan. Ehkä me parinkymmenen vuoden kuluttua - jos saadaan olla yhä elossa - voidaan seisoskella kasvikaton alla. Minulla on ollut koko ikäni tämä taipumus sähläämiseen - nyt ja heti hommiin - ja aivot narikkaan.

Päätin siis taistella anarkiaa - jota rikkaruohot edustavat - vastaan. Näky meidän niin sanotussa hedelmätarhassa oli lohduton. Kaikki puut olivat rikkaruohojen, etenkin pirullisen vuohenjuuren vallassa.

Ei kun tuumasta toimeen. Kitkemään niin hemmetisti. Jos homman päättää ottaa rauhallisesti, se muuttuu meditaatioksi. Olen joskus kokeillut.

Nyt kuvia ennen ja jälkeen (aivan kuin joissakin mainoksissa).

Ennen

Ja jälkeen

    Takana kepottaa jokin mieheni valkea kyhäelmä. On kepottanut jo vuosia, mutta en tähän päivään

    mennessäkään tiedä, mikä se on. No, epävarmuus kuuluu elämään.

              Siinä vielä hennot (eli kuvanlaatu on taas heikko) sipulin, salaatin,

                     tillin ja herneen taimet sopuisasti. Kasvit osaa elää sovussa. Toisin

                     kuin ihmiset. Ja sain vihdoin rumat harsot pois heidän sopuaan

                     varjostamasta.

Välillä huilin taas tuo omituinen puutarhahattu päässäni, mutta sen kanssa pääsen oikeaan tunnelmaan. Se voi itse asiassa olla kaiken tarkoitus. What a feeling!

               Tukevasti ja suomalaiskansallisesti - en silti ole Persu - croksit jalassa

    Mansikka vasta kukkii. Kesä myöhässä.

Sitten alkoi vähän nälättää. Ei kun lipstikkakeiton tekoon.

Keittoa keittelin tunnin ja soseutin sen. Maukasta oli. Kaikissa ruokapostauksissani ruuat ovat näyttäneet vähemmän herkullisilta. Niin kävi myös tässä. Näyttää purkkihernekeitolta. Mutta en väsy

toistamaan itseäni: herkullista.

Ruumiinravintoa tuli saatua. Siirryin sitten iltapäivän raukeiksi tunneiksi hengenravintoon. Kirjoitin postauksen. Toissapäivänä sain luetuksi loppuun Miki Liukkosen O:n. Valitsin Liukkosen absurdismin vastapainoksi täysin realistista kerrontaa.Ja sitähän on - melkoisen kohun Ruotsissa saanut - Karl Ove Knausgårdin Taistelu-sarja, joka on viiltävän omakerrallista. Hyvin, hyvin kauniisti kirjoitettuna. Ajattelin lukea tänä kesänä koko sarjan

Raadettuani - taidan vähän liiotella - ja säntäiltyäni muutaman tunnin puutarhassa tälläydyin istumaan ainoalle aurinkotuolillemme tyhmä puutarhahattu päässä (ettei iho vaan pääsis palamaan) ja kirja silmissä.