Suomen kesässä helteet ovat minusta ihania. Olen vilukissa ja siksi nyt nautin. Osa ihmisistä tuntee helteellä olonsa tukalaksi, eikä lämpö ilahduta kaikkia.
Helle rassaa kehoa fyysisesti. Sydämelle ja verenkierto- ja hengityselimille koituva rasitus on tunnettu jo pitkään.
Mutta kuumuus kuormittaa myös aivojen toimintakykyä. "Kuumuus ja lämpöstressi vaikuttavat myös ihmisen tiedonkäsittelyyn eli kognitiivisiin toimintoihin. Erityisesti vaikutuksia nähdään tarkkaavuuden ja lyhytkestoisen niin kutsutun työmuistin toiminnassa", sanoo johtava psykologi Teemu Paajanen Työterveyslaitokselta.
Kuumuuden vaikutuksista aivotoiminnalle on saatu viime vuosina suomalaisissa ja kansainvälisissä tutkimuksissa uutta tietoa. Niissä on havaittu, että kuumuus alentaa huomiokykyä, heikentää valppautta, huonontaa muistia ja voi tehdä äkäiseksi.
Auringonpaiste lämmittää ihoa, jonka jäähdytykseen virtaa verta. Vastaavasti veri- ja hapenkuljetus aivoihin vähenee. Aivojen happipula heikentää muistamista ja oppimista.
55 000 henkilön tutkimus Kiinassa toi esiin, että kuumuus heikentää kielellisiä ja matemaattisia kykyjä.
Kuumuudessa unen laatu heikkenee, ja ihminen saattaa tehdä seuraavana päivänä tyhmiä päätöksiä.
"Kuumuudella ja muilla rasituksilla, kuten melulla, on yhteisvaikutuksia. Vaikutukset kasaantuvat", sanoo Paajanen.
Lähteet: Helsingin Sanomat 17.7.2025, kuvat omat (vanhoja kuvia)
Hei, onkohan nuo myrkyllisiä kukkia joiden päällä istut? Vai mikä pensas on?
VastaaPoistaKiitos kysymästä Anonyymi. En tiedä tämän kestävän ja suikertavan kukan nimeä. Se leviää nopeasti. Meillä on sitä puutarhassa paljon, enkä halua kitkeä sitä pois. Se tuskin on myrkyllinen.
PoistaTäällä on toinen vilukissa, joka nauttii lämmöstä! Ihan ärsyynnyn, kun ihmiset jaksavat marista helteistä. Kyllä Suomessa on aina enemmän kylmyyttä kuin hellepäiviä! Toki terveysongelmat ovat asia erikseen (minullakin on verenpainetauti, muttei se helteistä pahene eikä parane). Ja aivot ovat vähän sumussa usein muutenkin (unettomuus, vaihdevuodet jne.) eli helteillä on vain positiivinen vaikutus päähänkin. Kaunis, kesäinen kuva Sinusta!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi NK. Juu, tuo helteistä valittaminen on jotenkin hyvin ikävää. Sitten talvella valitetaan pakkasista. Helteet voisivat minusta kestää koko loppukesän. Ainahan voi mennä viilentävään suihkuun tai uimaan. Ymmärrän kyllä, etteivät helteet tee hyvää kaikille vanhuksille tai sydänsairaille.
VastaaPoista